Jouluglögillä jouluiset puheenaiheet
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselta ei jouluglögin äärellä enää tiukattu koulutuksen uudistukseen liittyvistä kysymyksistä tai ylipäätään poliittisista aiheista. Puheenaiheet olivat kevyempiä Kauppakeskus Tuulosen Tokmanni-aulassa pidetyssä Kokoomuksen glögitilaisuudessa.
– Jouluglögitilaisuuksia on mukava kiertää. Ihmisillä on joulu mielessä ja sen vuoksi on hyvä mieli, politiikka on jäänyt tänään vähemmälle, kertoi Grahn-Laasonen Tuulosessa.
Lahdesta puurojuhlasta Hämeenlinnnan torille glögitilaisuuteen matkalla ollut Grahn-Laasonen kertoi omankin mielen olevan jo valoisa, sillä raskas syksy vaikeine talouspäätöksineen on takana päin.
Ihan kokonaan ei pysytty joululomasuunnitelmissa ja kuulumisten vaihtamisessa, vaan glögin ääressä oli keskusteltu myös toisen asteen koulutuksen saavutettavuudesta. Ministeriltä oli tiedusteltu myös, että miksi sen opposition pitää niin ärhäkästi vastustaa kaikkea.
– Ensi viikolla suunnitellaan sote- ja maakuntauudistusta, sitä odotan mielenkiinnolla. Myös valinnanvapaudesta sovitaan linjaukset. Eduskunnalla on vielä tiukka työviikko ja monta äänestystä edessä torstaille asti, hän totesi.
Grahn-Laasonen kertoi odottavansa erityisesti valinnanvapauden alkamista. Hän totesi sen vaikuttavan palveluiden saatavuuteen ja antavan ihmisten valinnoille ison merkityksen.
– Laatu ja saavutettavuus korostuvat. Valinnanvapaus tarkoittaa isoa ajattelutavan muutosta, hän totesi.
Omaa jouluaan ministeri kertoi viettävänsä sukulaisten ja oman perheen parissa. Perheen kolme ja puolivuotias on jo ympyröinyt monta lahjatoivetta lelukuvastosta ja odottaa kovasti Joulupukkia. Lomasuunnitelmissa oli myös hiihtämistä ja lukemista.
– Olen varannut jo monta kirjaa, joita haluan loman aikana lukea.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.