Sunnuntai 01.10.2023
Nimipäivät: Rauno, Rainer, Raine

Tuuli:
 

Hirven ja peuran metsästyslupia entistä enemmän

Metsästyskaudelle 2017–2018 on Suomen riistakeskuksen Etelä-Hämeen toimialueelle myönnetty 1557 hirven ja 6000 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Viime vuoden luku oli hirven osalta 1118, valkohäntäpeuran pyyntilupia oli 4314.

Valkohäntäpeuran kaatolupia on myönnetty Etelä-Hämeeseen noin 1500 enemmän kuin viime vuonna.

Valkohäntäpeuran kaatolupia on myönnetty Etelä-Hämeeseen 1686 enemmän kuin viime vuonna. Erityisesti peurakolariherkillä alueilla metsästys suositellaan aloitettavan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Hirven pyyntilupia on näin ollen tulevana syksynä 439 viimevuotista enemmän, valkohäntäpeuran pyyntilupia on myönnetty 1686 enemmän kuin vuosi sitten. Pyyntilupamäärän lisäyksen taustalla on molempien lajien määrän kasvu Etelä-Hämeessä. Hirven osalta kannan tiheydelle asetettu tavoite on ylittynyt jonkin verran, valkohäntäpeurojen määrä sen sijaan on kasvanut jatkuvasti jo muutaman vuoden ajan. Valkohäntäpeurakanta painottuu hyvin vahvasti toimialueen länsiosaan, jossa myös metsästyksen tehostamisen tarve on suurin.

Suhteellisesti eniten hirven pyyntilupia on myönnetty Lopelle ja Janakkalaan. Eniten peuralupia on Urjalan, Jokiläänin ja Lopen riistanhoitoyhdistysten alueilla.

Etelä-Hämeen alueellisen riistaneuvoston asettaman tavoitteen mukaan Etelä-Hämeen keskeisillä hirvitalousalueilla pyritään hirvikannan talvitiheyteen 2,5–3,0 yksilöä tuhatta maahehtaaria kohti.

Metsästys voidaan alkavalla kaudella aloittaa aiemmasta poiketen siten, että hirveä saa metsästää (ainoastaan vahtimalla) pellolta syyskuun 1. päivästä lokakuun toista lauantaita edeltävään päivään. Valkohäntäpeuraa saa metsästää (ainoastaan vahtimalla) syyskuun 1. päivästä syyskuun viimeistä lauantaita edeltävään päivään.

Hirven metsästys päättyy vuodenvaihteessa ja valkohäntäpeuran metsästys ensi tammikuun lopussa.

Metsästys erityisesti peurakolariherkkien tieosuuksien vaikutuspiirissä toivotaan aloitettavan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta kannan tiheyttä saataisiin pienennettyä ennen syksyn kolarihuippua.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.