Herra Vuoret on julkaissut ensimmäisen musiikkivideonsa
Lammilaislähtöinen räp-duo Herra Vuoret on julkaissut ensimmäisen musiikkivideonsa Vuorilta kultaa YouTubessa. Alkuperäisen kappaleen Vuorilta kultaa on tehnyt T.T. Purontaka 80-luvulla. Duon toinen osapuoli, Ville Vuorinen kertoo, että Herra Vuorten versio on päivitys 2010-luvulle Purontakan kappaleesta. Villen lisäksi yhtyessä esiintyy veli Mikko Vuorinen. Kolmas veljeksistä, Kalle Vuorinen huolehtii yhtyeen manageroinnista.
– Herra Vuoret on loppuvuodesta 2017 pystyyn pistetty veljesten räp-yhtye Lammilta. Ensimmäiseen videoon haluttiin ottaa lähtö Lammilta, mistä kaikki on lähtenyt ja suuntahan on ylöspäin, kertoo Ville Vuorinen.
Musiikkivideosta vastaa Pieni mediatalon Touko Helanen. Musiikin tuotannosta vastaa Sound supreme -studio Hämeenlinnasta. Alkuperäisen Vuorilta kultaa -iskelmän esittäjä T.T. Purontaka esiintyy myös videolla.
– Keväällä on tulossa ensimmäiset keikat, ne julkaistaan kun saadaan keikkakalenteri päivitettyä, lupaa Ville Vuorinen.

Ville ja Mikko Vuorinen ovat räp-yhtye Herra Vuoret. Ensimmäisen video on julkaistu YouTubessa. Kuva: kuvakaappaus videolta Vuorilta kultaa.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.