Hämeenlinnalaisella todettu koronavirustartunta
Pohjois-Italiassa matkailleen hämeenlinnalaisperheen lapsella on todettu koronavirustartunta. Perhe saapui matkalta tiistaina 3. maaliskuuta ja he kävivät antamassa näytteitä keskiviikkona 4. maaliskuuta.
Perhe oli oma-aloitteisesti yhteydessä terveydenhuoltoon, ja perheen oireita kokeneet jäsenet saapuivat sovitusti ilman muita kontakteja näytteenottoon Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Yhden testatun näyte oli positiivinen, ja ainoat tiedossa olevat altistuneet ovat muita perheenjäseniä. Perhe oli ollut vapaaehtoisessa kotikaranteenissa, eivätkä lapset ole osallistuneet esimerkiksi kouluopetukseen.
Kanta-Hämeen keskussairaalan infektiotorjuntayksikkö huolehtii potilaan ja altistuneiden perheenjäsenten terveydentilan seurannasta yhdessä Hämeenlinnan kaupungin terveyspalveluiden kanssa.
”Oli todennäköistä, että jossain vaiheessa ensimmäinen tartunta todetaan myös Kanta-Hämeessä. Olemme varautuneet tilanteeseen maakunnan alueella hyvin ja tartunnan saanut potilas ja hänen perheensä ovat toimineet esimerkillisesti. Minkäänlaista aihetta paniikkiin ei ole,” toteaa Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä.
Koronavirustartunnan saanut lapsi on hyväkuntoinen. Perhe on asetettu toistaiseksi kotikaranteeniin.
Jos kansalainen epäilee itsellään koronavirustartuntaa, toimintaohje väestölle on ennallaan: puhelimitse yhteys perusterveydenhuoltoon tai ilta-aikaan ja viikonloppuisin Kanta-Hämeen keskussairaalan Ensiapuun, puh. 03 629 4500. Koronaviruksen näytteenottoon saapuville henkilöille on järjestetty oma sisäänkäynti päivystysklinikan ambulanssiovien kautta.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.