Lauantai 03.06.2023
Nimipäivät: Orvokki, Viola
Lammi
Verrattain selkeää
3°C
Tuuli: 3 m/s NW
 

Ensimmäiset perustulot maksetaan tänään

Perustulokokeiluun osallistuu 2 000 25−58-vuotiasta henkilöä, joille maksetaan 2 vuoden ajan perustuloa 560 e/kk. Kela maksaa heille ensimmäiset perustulot tänään.

Perustuloa maksetaan kokeiluryhmään kuuluville 1.1.2017–31.12.2018. Perustulo maksetaan kuukauden 2. pankkipäivänä. Poikkeus on tammikuu 2017, jolloin maksupäivä on 9.1.2017.

Perustulon määrä on sama koko kokeilun ajan. Mitkään saajan muut tulot eivät pienennä sitä. Jos perustulokokeilussa mukana oleva työllistyy, hän saa ansiotulon lisäksi myös perustulon.

– Eniten kysymyksiä on tullut siitä, saako perustulon todella pitää, vaikka kävisi esimerkiksi osa-aikaisesti töissä. Kun olemme kertoneet, että perustulon tarkoitus on nimenomaan kannustaa työmarkkinoille hakeutumiseen, ovat reaktiot olleet hyvin positiivisia, lakiyksikön päällikkö Marjukka Turunen kertoo.

Oletko mukana perustulokokeilussa? Muista nämä asiat:
Kokeiluun valittujen henkilöiden tulee muistaa ilmoittaa perustulon maksamisen estävistä etuuksista tai rajoituksista. Perustulon maksaminen keskeytyy esimerkiksi silloin, jos henkilö alkaa suorittaa asepalvelusta, alkaa saada eläkettä tai muuttaa ulkomaille.

Kokeiluun osallistuvien työllistymistä seurataan kokeilun aikana. Kokeilun seuranta perustuu kuitenkin ensisijaisesti rekisteritietojen seuraamiseen. Jos perustuloa saava henkilö työllistyy perustulokokeilun aikana, siitä ei tarvitse ilmoittaa erikseen Kelaan. Perustulo on veroton etuus, eikä se vaikuta verotettavien tulojen määrään.

Muut etuudet käyttäytyvät kuten ennenkin.
– Jos perustulokokeilun aikana työllistyy, työtulot vaikuttavat esimerkiksi yleiseen asumistukeen ja toimeentulotukeen. Oikeus niihin saattaa poistua työllistymisen myötä, jos tulot ovat tarpeeksi suuret, Turunen selventää.

Perustulo korvaa työttömyysetuuden kokonaan tai osittain. Jos työttömyysetuus on esimerkiksi lapsikorotusten vuoksi perustuloa suurempi, maksetaan perustulon lisäksi myös työttömyysetuuden ja perustulon erotus.

Työmarkkinatuen ja peruspäivärahan maksamisen edellytykset pysyvät ennallaan, eikä perustulon saaminen aiheuta muutoksia työttömyysetuuksiin liittyviin toimintatapoihin. Työttömyysetuuden maksaminen perustulokokeilun aikana edellyttää siis työttömyysajan ilmoituksen täyttämistä ja palauttamista Kelaan. Ilmoitukseen ei tarvitse merkitä perustulokokeiluun osallistumista.

Oletko sinä yksi niistä, joka on mukana perustulokokeilussa ja asut Hauhon, Tuuloksen tai Lammin alueella? Lähetä viesti Lammille.fin toimitukseen, niin haastattelemme sinut! Miten aiot hyödyntää perustulokokeiluajan? Osoitteemme on toimitus@lammille.fi.

(Lammille.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.