Tiistai 26.09.2023
Nimipäivät: Kuisma

Tuuli:
 

Kortiton mopoilija pakeni poliisia Möysässä

Hämeen poliisin vuorokausi oli melko rauhallinen. Vuorokauden aikana tehtäviä kertyi alueella 180. Päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin toimitettiin muutamia henkilöitä. Liikenteestä aiheutui poliisille muutamia tehtäviä, joissa osassa oli mukana myös päihteitä.

Lahdessa poliisipartio yritti pysäyttää maanantaina puolenpäivän aikaan mopon kuljettajaa Möysässä. Mopon kuljettaja lähti kuitenkin pakenemaan poliisia pitkin kevyenliikenteenväylää ja puistoaluetta. Miehen kaaduttua puistoalueella hän pinkaisi vielä juoksuun, mutta poliisi tavoitti miehen lähistöltä. Mopoa kuljettanutta täysi-ikäistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Hirsimetsäntien ja Kivimäentien risteyksessä tapahtui maanantai-iltana liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto ja polkupyöräilijä törmäsivät. Kivimäentieltä Hirsimetsäntielle ajaneen henkilöauton kuljettaja oli törmännyt Hirsimetsäntien kevyenliikenteenväylää pitkin ajaneeseen polkupyöräilijään. Sairaankuljetusyksikkö tarkasti lievin vammoin selvinneen polkupyöräilijän paikan päällä. Tapahtunutta tutkitaan auton kuljettajan osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisipartio tavoitti maanantai-iltana Lahden Liipolassa moottoripyörää kuljettaneen miehen, joka puhalsi alkometriin 0.71 mg/l. Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty kolmekymppinen mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisipartio tavoitti Launeella varhain tiistaiaamuna pakettiauton ratista ajokiellossa olevan kolmekymppisen miehen. Mies puhalsi poliisipartion alkometriin 0.24 mg/l lukemat. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kortitta-ajo oli miehelle jo viides kerta vuoden sisällä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.