Maanantai 02.10.2023
Nimipäivät: Valio

Tuuli:
 

Ikäpoikkeusluvalla kortin saanut mies törmäili autollansa päihtyneenä Lahdessa

Kello 11.30 poliisi pysäytti Lahdessa Ostoskadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut noin 40-vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Rattijuopumusepäily varmistettiin vielä tarkkuusalkometrikokeella.

Kello 12 jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa liikkeessä kiinni näpistyksestä noin 25-vuotias mies. Mies oli riisunut omat housunsa ja ottanut hyllystä uudet college-housut sekä laittanut ne jalkaansa. Omat housunsa mies oli hylännyt liikkeen roskikseen. Mies on tehnyt lähes ammatin näpistämisestä ja jäänyt vuoden aikana kiinni 53 kertaa.

Kello 13 jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä reilu 40-vuotias nainen. Nainen oli poistanut liikkeessä kaksista housuista hälyttimet ja poistunut maksamatta. Vartijat kiinniottivat naisen liikkeen ulkopuolella.

Samassa yhteydessä selvisi, että nainen oli hetkeä aiemmin anastanut viereisestä liikkeestä urheilutuotteita lähes 200 eurolla ja vielä toisesta liikkeestä vaatteita yli 60 eurolla. Nainen kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle. Nainen on jäänyt omaisuusrikoksista kiinni vuoden aikana 24 kertaa.

Kello 12.30 tuli poliisille ilmoitus liikenneonnettomuudesta Mannerheiminkadulta Lahdesta. Poliisin tullessa paikalle selvisi, että Matkakeskuksen parkkialueen liikennevaloissa oli etummainen auto lähtenyt valumaan alaspäin ja osunut takana olevan taksin keulaan. Tämän jälkeen edessä oleva autoilija oli vielä laittanut peruutusvaihteen päälle ja osunut uudestaan taksin keulaan.

Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäilty 17-vuotias, ikäpoikkeusluvalla ajokortin saanut nuori mies vaikutti sekavalta ja hänet puhallutettiin paikan päällä. Seulonta-alkometri näytti nollaa, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita. Miehelle tehdyn turvallisuustarkastuksen yhteydessä löytyi miehen hallusta huumausaineita. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä löytyi lisää huumausaineita. Mies kiinniotettiin ja toimitettiin poliisiasemalle odottamaan jatkotoimenpiteitä niin poliisin kuin lastensuojelunkin osalta.

Noin kello 04 aikaan tuli poliisille liikenneaiheinen ilmoitus Hollolasta Keskikankaantieltä. Paikalla selvisi, että juuri 18 vuotta täyttänyt nuori mies oli leikkinyt tehdaskiinteistön parkkipaikalla autollansa ja kuljettanut sitä sivuluisussa törmäten parkkialueella oleviin lämmitystolppiin. Auto ja muutama tolppa vaurioituivat törmäyksessä. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja miehelle lankeaa lasku tolpista.

Kello 14 tuli Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevassa yksityisasunnossa pariskunnalle riitaa, jota selvittämään tarvittiin poliisia. Asunnolta tavattiin noin 20-vuotias pariskunta, jolle oli tullut erotilanteessa riitaa tavaroiden jaosta. Riita oli yltynyt molempien osalta lieväksi pahoinpitelyksi. Tilanne saatiin rauhoitettua toisen osapuolen poistuessa vapaaehtoisesti asunnosta. Asiasta kirjattiin molempien osalta lievä pahoinpitely.

Kello 19.30 poliisipartio pysäytti Hämeenlinnan Härkätiellä henkilöauton tarkastusta varten. Pysäytyksen yhteydessä selvisi, että auton kyydissä olevalla noin 30-vuotiaalla miehellä oli kaksi voimassa olevaa etsintäkuulusta. Miehelle tehtiin turvallisuustarkastus ennen poliisiautoon siirtoa, jolloin miehen hallusta löytyi huumausaineiksi luokiteltuja lääkkeitä, joihin miehellä ei ollut esittää reseptejä. Mies toimitettiin poliisilaitokselle etsintäkuulutusten vuoksi ja asiasta kirjattiin huumausainerikos.

Kello 03 aikaan poliisipartio sai tehtäväksi mennä selvittelemään perheväkivaltatapausta Hämeenlinnassa sijaitsevaan yksityisasuntoon. Paikalla selvisi, että keski-ikäinen pariskunta oli nauttinut yhdessä alkoholia ja heille oli tullut riitaa, jonka seurauksena mies oli lyönyt puolisoaan kerran nyrkillä pään alueelle ja potkaissut selkään. Mies oli poistunut ennen polisin paikalle tuloa. Asiasta kirjattiin pahoinpitelyilmoitus.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.