Lauantai 02.12.2023
Nimipäivät: Anelma, Unelma

Tuuli:
 

Ruokapalvelu ei ole vain vanhusten etuoikeus

Siitä on kohta vuosi, kun Myllyn kuppi ja kakku, tutummin Kippola aloitti lämpimien ruoka-annosten toimittamisen koteihin. Nyt ruoka-annoksia viedään koteihin ja yhteen yksityiseen päiväkotiin yhteensä 60 arkipäivisin. Kuljetusringissä on tilaa eli uusia asiakkaita toivotaan lisää.

Kippolan iloiset emännät, Sanna Vallius ja Päivi Hasila valmistavat yhteensä 60 ruoka-annosta koteihin ja päiväkotiin vietäväksi, joka päivä. Kuva: Susanna Mattila

Kippolan iloiset emännät, Sanna Vallius ja Päivi Hasila valmistavat yhteensä 60 ruoka-annosta koteihin ja päiväkotiin vietäväksi, joka päivä. Kuva: Susanna Mattila

– Asiakkaissa on pientä vaihtuvuutta, mutta koko ajan on ollut lisäystä määrässä, yrittäjät Päivi Hasila ja Sanna Vallius kertovat.

Asiakkaista valtaosa on miehiä, mutta kaikkia heistä ei lasketa vanhuksiksi eikä edes seniorikansalaisiksi. Hasila ja Vallius toteavatkin, että kotiin tuotu ruoka ei ole mikään vanhusten etuoikeus. Yhtä hyvin asiakkaaksi voi tulla ruuhkavuosiaan elävä perhe, jossa ruuanlaitolle ei yksinkertaisesti jää aikaa.

– On perheitä, joissa työtilanteet vaihtelevat. Jos esimerkiksi edessä on kuukauden tiivis työputki, ruuan voi tilata meiltä. Tai jos lapset ovat keskenään esimerkiksi loma-aikoina kotona, voivat vanhemmat varmistaa lapsille lämpimän ruuan työpäivänsä aikana meidän kautta, Vallius miettii.

– On asiakkaissa sellaisiakin, jotka haluavat syödä maistuvaa ruokaa, mutta eivät ehdi käydä lounastamassa kodin ulkopuolella. Olemme miettineet, että voisimme hyvin toimittaa ruokaa esimerkiksi työpaikoille, Hasila jatkaa.

Myllyn kupissa ja kakussa tarjotaan lounasta arkipäivisin kello yhdestätoista kahteen saakka. Lämmintä ruokaa toimitetaan yksityisiin koteihin myös arkipäivisin. Asiakkaan niin toivoessa ruokaa saa myös viikonlopuiksi, toimituspäivä on silloin perjantai.

– Kaikkien asiakkaiden luona ei käydä päivittäin. Osalle toimitetaan ruoka esimerkiksi kahdesti viikossa, yrittäjät kertovat.

Vanhemmille ihmisille aloitteen ruokapalvelun hankkimisesta tekee usein muualla asuvat omaiset. Toistaiseksi ei vielä yhtään lahjakorttia ole kukaan ostanut, mutta sopimuksia on tehty muun muassa muualla asuvan lapsen kanssa.

– Omaiset haluavat varmistaa, että äiti tai isä saa edes kerran päivässä lämpimän ruuan.

Eniten palautetta Myllyn kuppi ja kakku saa ruuan mausta. Lähiruokaa tarjoavan Kippolan ruoka on aina hyvää, onhan perunat omasta pellosta ja muutkin raaka-aineet mahdollisimman lähellä tuotettuja.

Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.