Tiistai 02.06.2020
Nimipäivät: Venla
Lammi
Melkein pilvistä
7°C
Tuuli: 1 m/s E
 

Nuutinen Hämeen Yrittäjien viestintäpäälliköksi

Pasi Nuutinen.

Hämeen Yrittäjien viestintäpäälliköksi on nimitetty Pasi Nuutinen Hämeenlinnasta. Nuutisella on laaja kokemus viestinnästä ja markkinoinnista niin yrittäjänä kuin työsuhteissa useilla eri toimialoilla. Viestintäyrittäjänä hän on toiminut vuodesta 2007 lähtien.

– Kokemukseni “pöydän molemmilta puolilta” ja etenkin yrittäjätaustani uskon tarjoavan lisäarvoa jäsenistömme tarpeiden sekä toiveiden kiteyttäjänä ja äänitorvena. Haluan tutustua jäsenkenttään paikallisyhdistysten kautta. Toiveita ja toimintaehdotuksia löytyy varmasti runsaasti. Niistä voidaan puristaa toimintatimantti yhteisen päämäärämme – hyvän yrittäjyyden mahdollisuuksien ja imagon edistämiseksi Hämeessä, Nuutinen kertoo.

Yksinyrittäjyyden kasvu, työnantajayrittäjien koon pieneminen ja samanaikaisesti kansainvälistyvien pk-yritysten määrän kasvu ovat 2020 luvun trendejä. Yrittäjien tavoitteena on tehdä Suomesta maailman kilpailukykyisin maa. Hämeen Yrittäjät haluavat, että Häme on tuolloin Suomen maakuntien kärkeä.

– Työvoimapula, väestökehitys ja asemamme tulevaisuuden Suomen kasvukäytävällä huolettaa ihmisiä. Meidän tehtävä Yrittäjissä on tehdä ja valaa onnistumisten kautta uskoa huomiseen, Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka toteaa.

– Halusimme joukkoomme viestinviejän, joka pystyy viemään koko maakunnan asiaa eteenpäin. Sen takia Hämeen Yrittäjien hallitus valitsi yksimielisesti Pasin tehtävään.

Nuutinen aloittaa tehtävässä 2.3.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.