NotaBene-tanssiteatteri auttaa keksimään uudet säännöt leikkiin

Tanssitunnilla 5-vuotias tyttö kertoo opettajalleen Vera Lapitskayalle leikkineensä koko päivän yksin. Syy tähän oli, ettei hän osannut pyytää muita leikkimään kanssaan.

Tästä todellisesta tilanteesta syntyi tanssiteatteri NotaBenen esitys, Leikkisanakirja. Vuorovaikutteisen esityksen tavoitteena on kehittää ja helpottaa lasten sosiaalisia vuorovaikutustaitoja, ystävyyssuhteita ja lisätä hyvinvointia liikkumalla.

Aina leikkiin osalliseksi pääseminen ei ole helppoa. Tai voi olla vaikea pyytää muita mukaan. Nadja ja Vera esittävät vaihtoehtoisia tapoja toimia. Kuva: Susanna Mattila

Tekijät uskovat, että esitykseen ja työpajaan osallistumisen lapset kokevat kiinnostavana – niin suomenkieliset kuin sitä toisena kielenään puhuvat. Kielellisten valmiuksien ja leikin avulla lapsen itsetunto kasvaa ja hän on valmiimpi ja rohkeampi ottamaan yhteyttä toisiin lapsiin.

Esityksen myötä kyky osallistua ja myötäelää helpottuvat. Opettajille ja ohjaajille liikunnallisuutta ja musiikkia hyödyntävä, pienelle näyttämölle rakennettu esitys tarjoaa näkökulman lasten mahdollisuuksiin ja tapoihin ratkaista erilaisia tilanteita.

Lapsille Leikkisanakirja-esitys esittää tilanteita, joita syntyy niin leikkikentällä, päiväkodissa kuin koulussa, siellä missä lapset leikkivät yhdessä. Noin 40 minuutin pituisen esityksen toinen puolikas sisältää esittäjien ja katsojien yhteisen tuokion, katsojien ikään sopivaa iloista leikkiliikuntaa.

Jos leikki alkaa kyllästyttää, sille voi keksiä uudet säännöt. Kuva: Susanna Mattila

Viime viikolla esitys nähtiin sekä Lammin että Tuomelan päiväkodeissa. Esityksessä esiintyivät tanssijat Vera Lapitskaya ja Nadja Pärssinen. Musiikista vastaa Natalia Koshelenko ja käsikirjoituksen on tehnyt Marjatta Hinkkala.

Käsikirjoitusta varten on haastateltu noin 100 lasta. Marjatta Hinkkala haastatteli eskareita Lammin ja Tuomelan päiväkodeissa, ryhmän muut jäsenet tekivät haastatteluja pääkaupunkiseudulla. Viime viikolla nähty esitys oli järjestetty kiitoksena haastatteluihin osallistumisesta. Marjatta kertoo päätyneensä mukaan projektiin yhteisen tuttavan, ryhmän muusikon, kulttuurituottaja Natalia Koshelenkon kautta.

– Olen tuntenut Natalian pitkään, noin neljätoista vuotta. Olemme tavanneet vuonna 2003–2004 Natalian työn ja yhteisen ystävämme välityksellä. Vera ja Nadja tulivat tutuiksi Leikkisanakirjan varhaisessa suunnitteluvaiheessa, kun lupauduin kielenhuoltajaksi heidän rustatessaan apurahahakemuksia. Siitä liu´uin mukaan jäseneksi haastattelemaan esikouluikäisiä lapsia ja kirjoittamaan esityksen käsikirjoitusta, Marjatta kertoo.

Esityksen lopuksi koko ryhmä pääsi leikkimään. Viimeisessä leikissä sai halata vieruskaveria. Kuva: Susanna Mattila

Marjatalle lasten kohtaaminen on helppoa, olipa paikka tai maa mikä tahansa. Hän sanoo, että lapset jotenkin vain uivat hänen tietoisuutensa.

– Olen tahtonut hienovaraisesti mennä lähelle ja halata niin viluissaan väriseviä pieniä ihmisiä raunioiden varjossa kuin täällä kotomaassa omia lastenlapsiani. Erityisesti heidän kanssaan olen voinut elää lapsen arkea, hiekkalaatikon reunalla ”leiponut” kakkuja lukemattoman määrän ja ratkonut siinä ohessa niin tylsistymisen kuin yhteisleikkien konflikteja. Lastenlapsia olen saanut kaksitoista, bonuksena vielä kovin piskuinen Hugo, ensimmäinen lapsenlapsenlapsi, hän kertoo.

Marjatta Hinkkala lapsenlapsensa Ellan kanssa retkellä muutama vuosi sitten. Kuva: Marjata kotialbumi

Esityksen rakentamisvaiheessa työryhmän jäsenet kommunikoivat enimmäkseen sähköpostitse. Lammilla ja Tuomelassa mukana kulkenut Marjatta kertoo aivan ahmineensa esitystä, ja lasten reaktioita.

– Minulle on ollut koskettavaa seurata miten lapset yleisönä tempautuivat mukaan. Leikkisanakirja haluaa muistuttaa siitä, miten on kiva leikkiä kavereiden kanssa, keksiä uusia leikkejä, katsella pilviä taivaalla – ja joskus tuntea olonsa tylsäksi. Tilanteen voi kuitenkin muuttaa keksimällä jotain uutta, ehkä leikkiä uusin säännöin. Eikä ole hullumpaa välillä viettää aikaa ihan yksinkin, hän sanoo.

– Se miten lapset elävät mukana esityksessä mielestäni kertoo, että olemme tällä joukolla onnistuneet sukeltamaan eskari-ikäisten lasten maailmaan, sen kaikenlaisiin tyyppeihin. Leikkisanakirjassa olemme sen tekijät, me eri-ikäiset aikuiset kuin keskellä pihaleikkejä, ilmaisten tunnelmia ja tunteita liikkein, elein ja musiikin evästämänä, hän jatkaa.

Susanna Mattila
Lammille.fi