Lauantai 09.12.2023
Nimipäivät: Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli

Tuuli:
 

Niittykarhun mummun kolumnit naurattavat ääneen

Jos ei ole hetkeen saanut pyrskähdellä minkään kirjallisen tuotoksen ääressä, saatikka kokenut huutonaurun tuskallisen ihanaa tilaa, nyt siihen on tilaisuus. Niittykarhun mummu, Kirsti Häppölä on koonnut paikallislehti Keski-Hämeessä ilmestyneistä kolumneistaan kirjan. Ja vaikka kolumnit olisivatkin kertaalleen jo tulleet luetuksi niiden ilmestymisen aikaan, ei kokoelmaa kannata jättää lukematta.

Kirsti Häppölä on koonnut Niittykarhun mummun kolumnit kirjaksi. Kuva: Susanna Mattila

Kirsti Häppölä on koonnut Niittykarhun mummun kolumnit kirjaksi. Kuva: Susanna Mattila

Kokoelman aloittaa kolumni, jossa Mirja ja Helmi hoitavat nuhaista mummua. Muistin vuosien takaa kirjoituksen lasten energisistä hoitotoimista, ja kun he nostivat vatsan päälle mytätyt villashaalit ja tiputtelivat legopalikasta silmätippoja, nousi jo hymy huulille.

Mirjan ilmoitus odotetun tervehtymisen ajankohdasta  ja etenkin kymmenen vuoden nopeasta hujahtamisesta saivat jo hihittämään ääneen. Ja se huutonauru, sitä on luvassa viimeistään… no, jätetäänpä se salaisuudeksi.

Valkoposkisipi ja muita kolumneja on toistasataa kolumnia kirjoittaneen Häppölän toimittama 40 kolumnin kokoelma.

– Valitsin sellaiset, joissa ei kommentoida ajankohtaisia asioita ja jotka ovat kestäneet hyvin aikaa. Niinpä pääasiassa kokoelman kolumneissa seurataan lasten touhuja ja aivoituksia mutta kirjoitan myös kirjoista ja maailmanmenosta noin yleensä, Häppölä kertoo.

Johdannossa Häppölä kirjoittaa siitä, miten vähälle lasten tuottama ilo jää mediassa ja yleisessä keskustelussa. Häppölä lainaa lastenpsykiatri Jari Sinkkosta, joka kirjoitti 4.2.2017 Helsingin Sanomissa siitä kuinka: “Yksi sana pikkulapsia kuvaavassa puheessa on puuttunut kokonaan: ilo.”

– Sota-aikana lapsista iloittiin vilpittömästi. Vaikka ajat olivat vaaralliset ja huolta oli monenlaista, ei lasta ajateltu taakkana. Kun isät kävivät lomalla rintamalta, seurauksena oli usein lapsi. Ja lapsi toi mukanaan toivon ja ilon, Häppölä miettii.

Kolumnikokoelma onkin osaltaan puolustuspuhe lapsille ja lapsuudelle. Häppölä toteaa, että lapset tarvitsevat myös aikuisen ihmisen seuraa. Aikuisen, joka keskustelee lapsen kanssa.

Kirsti Häppölä kertoo olevansa iloinen ja helpottunut, nyt kun novellikokoelma on valmis. Erityisesti häntä ilahduttaa Jari Sinkkosen lähettämä “siunaus” kirjalle.

– Teette todella hyviä huomioita lasten maailmasta ja tuotte esille leikin ja mielikuvituksen merkityksen, Sinkkonen kirjoittaa viestissään.

Kirjojen lisäksi kolumnien aiheena on ihmisten välinen kommunikointi tai lähinnä sen puute. Häppölä kirjoittaa kyhnytyspuheen merkityksestä ja tarpeellisuudesta. Kyhnytyspuheella tarkoittaen niin sanottua small talkia.

– Täällä maalla osataan kyhnytyspuhe. Tuulosessa näkee usein ihmisiä kyhnytyspuhumassa kesken ostosten, hän toteaa.

Kirjan kokoaminen oli kova työ, johon Kirsti Häppölä sai apua läheltä.

– Naapurin isäntä, Heikki Kolunen on biologi ja entinen rehtori, joten hän osaa kaiken. Hän auttoi pitämään tiedostot järjestyksessä usean lintukirjan kirjoittaneen kirjailijan kokemuksella, hän kertoo.

Tänä keväänä on valmistunut toinenkin projekti. Video Tuuloslaiset ajelukärryt on digitoitu ja tulee myyntiin kesän aikana dvd:nä.

Video on tehty vuonna 2000. Tuuloksessa on tehty ajokaluja yli sata vuotta koko Etelä-Suomeen. Kirsti Häppölä kertoo, että hänen isänsä piti asiaa tärkeänä ja nosti usein Tuuloksesta esiin juuri ajelukärryteollisuuden, sahdin ja Laurinkallion linnavuoren.

– Kävi ilmi, että vielä on elossa kaksi mestaria, jotka hallitsevat kärryjen teon. Niinpä tilasin ajelukärryt Hugo Tuomelta, joka teki puutyöt ja Arvo Metsäkankaalta, joka raudoitti ja maalasi. Työvaiheet kuvasi Jyrki Järvelin, editoi Veikko Ruuskanen ja toimitti Timo Pietilä, Häppölä kertoo.

– Kysyin Hugolta sitten jälkeenpäin, että oliko vaikea tehdä kärryjä niin pitkän ajan jälkeen. Hugo mietti hetken ja sanoi: “Se oli pelkkää iloa!”.

Kansikuvassa on Birgitta Rykäri hevosineen. Kuvan on ottanut Jouni Lehtonen. Kuva: Susanna Mattila

Kansikuvassa on Birgitta Rykäri hevosineen. Kansikuvan on kuvannut Jouni Lehtonen. Kuva: Susanna Mattila

Videonteon seurauksena taitoa ryhdyttiin myös siirtämään seuraaville sukupolville. Kirsti Häppölä löysi pienen etsinnän jälkeen Nina Kanervan, joka opetteli vanhojen mestarien työt.

– Nina osaa mennä kirveen kanssa metsään, kaataa kaksi koivua ja tehdä ajelukärryt.

Sekä kirja että dvd ovat myynnissä Tili-Tuuloksessa, Tuulosen Kotipizzassa ja Syysmessuilla. Tuuloslaiset ajelukärryt -dvd on myynnissä myös Hauhon kesätoreilla kesälauantaisin.

Susanna Mattila
Lammille.fi

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.