Torstai 01.06.2023
Nimipäivät: Teemu, Nikodemus
Lammi
Melkein pilvistä
9°C
Tuuli: 7 m/s NW
 

Näyttelijä Otto Kanervan single “Tuoretta vai tunnin vanhaa” julkaistaan Spotifyssä perjantaina 13.3.

Otto Kanerva tunnetaan ennenkaikkea näyttelijänä, mutta myös vahvana tulkitsijana. Omaa musiikillista tuotantoa on hänelle kertynyt paljon vuosien mittaan ja nyt on niiden aika saada päivänvalonsa. Perjantaina 13.3.2020 julkaistaan “Tuoretta vai tunnin vanhaa” Spotify-palvelussa.

Otto Kanerva. Kuva: Antti Kemppainen.

– Kaikki juurtaa alkunsa Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin Kaksi puuta -näytelmän ensi- iltajuhliin, jossa kuulin tutun laulun etäältä. Poikani ja hänen ystävänsä siellä sitä hoilottivat. Olivat löytäneet kerran jo aiemmin äänittämän lauluni Youtubesta ja osasivat sen yllätyksekseni ulkoa. Versio oli nauhoitettu Thilia thalia -ohjelmassa ja laulua siinä säestivät Matti Puurtinen ja Jaan Wessman. Samalla höpöteltiin Marzi Nymanin kanssa. Hän kyseli, että mikäs laulu tämä on ja kerroin, että nuorena poikana näitä tuli tehtyä paljonkin. Marzi ehdotti, että äänitetäänkö tämä joskus? Puolitoista vuotta soviteltiin aikatauluja ja sitten Hämeenlinnan Kaurialaan Janne Saksan studiolle tuli Marzi mukanaan Anssi Nykänen ja Harri Rantanen. Saatiin ”Tuoretta vai tunnin vanhaa” purkkiin, kertoo Kanerva.

Biisin sävellys ja sanoitus on itse Kanervan käsialaa, sovitus Marzi Nymanin ja äänityksestä ja miksauksesta vastasi Janne Saksa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.