Maanantai 02.10.2023
Nimipäivät: Valio

Tuuli:
 

Musiikin opiskelun eteen kannattaa nähdä vaivaa

Musiikin opiskelulla voi olla arvaamattomat seuraukset ihmisen elämässä. Asikkalan seudun musiikkiopiston pianonsoiton opettajalle Mauri Aaltoselle se mahdollisti kokonaan uuden työuran – eläkeläisenä.

Mutta on palattava alkuun, jotta voimme ymmärtää miksi Aaltonen haluaa vielä eläkeläisenä työskennellä.

Mauri Aaltonen on opiskellut muun muassa Rauno Jussilan johdolla. Kuva: Susanna Mattila

Mauri Aaltonen on opiskellut muun muassa Rauno Jussilan johdolla. Kuva: Susanna Mattila

Nuorena Mauri Aaltonen soitti klarinettia Uudenkaupungin VPK:n torvisoittokunnassa. Myöhemmin tuli mukaan pianonsoitto ja lukion alussa hän kävi yhden syyslukukauden pianotunneilla Turun musiikkiopistossa.

– Siltä pohjalta innostuin harjoittelemaan, pyrin ja pääsin Sibelius Akatemiaan opiskelemaan, hän kertoo.

Aaltonen valmistui kanttori-urkuriksi vuonna 1976, mutta ei koskaan hakenut virkaa. Elämä vei eri suuntaan, ja musiikki vähitellen jäi. Etenkin kun mukaan kuvioihin tuli vaimo ja lapsia. Perhe kasvoi suureksi, ja Aaltosen päivät täyttyivät työstä ja rakentamisesta. Viimeisimmäksi hän työskenteli konepajayrittäjänä.

– Olin laajentamassa yritystä suurempiin tiloihin vuonna 2002. Oli paljon stressiä ja pitkiä päiviä. Kerran menin sitten autoon istumaan ja hiukan lepäämään, kesken kiireiden. Avasin radion, ja sieltä tuli Emil Gilelsin soittamana Beethovenin Kuutamosonaatti. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani, kun musiikki alkoi sulattaa stressiä ja huomasin aivan unohtaneeni, että jotain näin kaunista voi olla olemassa, hän kertoo.

Siitä hetkestä lähtien musiikki alkoi tulla takaisin Mauri Aaltosen elämään. Yhä useammin hän löysi itsensä pianon äärestä tapailemassa sointuja, etsimästä vanhoja nuottivihkoja.

Vuoden 2008 lama kuihdutti viennin ja halpatuonti tuli tilalle, minkä vuoksi konepajan toiminta alkoi hiipua. Vuoteen 2010 mennessä konepajan toiminta oli hiljentynyt niin, että Aaltosella ei ollut enää työntekijöitä.

– Pyrin Lahden Ammattikorkeakouluun musiikin laitokselle, pääsin ihmeekseni sisään ja ensimmäisen vuoden opiskelin ja tein työtä konepajassani. Syksyllä 2011 myin työstökoneet pois ja valmistuin musiikkipedagogiksi vuonna 2015, samasta laitoksesta kuin täällä aikaisemmin pianonsoitonopettajina toimineet Aino Huhtinen ja Elina Alanko.

Tuttavapiirissä Aaltosen ratkaisua hiukan ihmeteltiinkin, mutta kotona ymmärrystä löytyi. Hän on soittanut muun muassa tyttärensä häissä ja muissa yksityisissä juhlissa. Musiikkiopiston palkkalistoille hänet ajoi halu auttaa lapsia löytämään musiikin kauneus.

– Koskenkankaan Riitta työllisti minut jokunen vuosi sitten muutaman kuukauden ajan, kun opistossa tarvittiin sijaista. Jälleen elokuussa opistolta kerrottiin että opettajaa tarvittaisiin. Minähän olen eläkeläinen, eli toimeentulon takia en tähän lähtenyt, hän sanoo.

– Musiikki antaa ihmisen sielulle niin suunnattoman paljon. Ihan niin kuin kauniiden kukkasten näkeminen kedolla tekee hyvälle mielelle, voi korvilla kuunnella kaunista musiikkia. Musiikki vaikuttaa ihmiseen positiivisesti. Toivon, että pystyn välittämään oppilaille jotain musiikin kauneudesta. Musiikki on aarre ihmiskunnalle, hän jatkaa.

Mauri Aaltonen pitää kaikkein eniten klassisesta musiikista. Beethoven, Sibelius, Chopin – siinä muutamia suosikkeja. Kuva: Susanna Mattila

Mauri Aaltonen pitää kaikkein eniten klassisesta musiikista. Beethoven, Sibelius, Chopin – siinä muutamia suosikkeja. Kuva: Susanna Mattila

Musiikin vaikutuksista ihmisiin on tehty useita tutkimuksia. Suotuisia vaikutuksia on tunnistettu useita. Musiikki auttaa rentoutumaan, tsemppaa huonona päivänä ja auttaa yltämään parempiin suorituksiin. Musiikki vaikuttaa aivoihin monella tavalla, erityisesti musiikkia opiskelevilla. Muidenkin asioiden opiskelu on helpompaa.

Musiikin harrastaminen myös muovaa aivoja. Jo musiikin kuuntelun on todettu aktivoivan molempia aivopuoliskoja. Tutkimuksissa on havaittu, että muusikoilla aivokurkiainen on paksumpi kuin niillä, jotka eivät ole opiskelleet musiikkia.

Mauri Aaltonen on sitä mieltä, että jos jotain tekee, kannattaa yrittää tehdä se mahdollisimman hyvin. Niinpä tänä syksynä on monen oppilaan kanssa lähdetty liikkeelle Aaronin pianokoulun harjoituksilla.

– Aaronin pianokoulua moititaan ihan turhaan. Aaronissa on paljon kauniita kappaleita, paljon sellaista soitettavaa, joka helpottaa nuotinluvun omaksumista. Nuottien lukeminen on kuitenkin kaiken perusta musiikin opiskelussa, hän sanoo.

Pianonsoitto on usien yksinäistä puurtamista. Mutta Mauri Aaltonen kannustaa oppilaitaan näkemään vaivaa oppimisen eteen – siitä on varmasti jossain kohtaa paljon hyötyä ja iloa. Kuva: Susanna Mattila

Pianonsoitto on usein yksinäistä puurtamista. Mutta Mauri Aaltonen kannustaa oppilaitaan näkemään vaivaa oppimisen eteen – siitä on varmasti jossain kohtaa paljon hyötyä ja iloa. Kuva: Susanna Mattila

Aaltosen tunnuslause on, että kaikesta vaivannäöstä on uskomattoman monissa tilanteissa hyötyä. Sillä sitähän se pianonsoiton opiskelu usein on, vaivannäköä ja yksinäistä puurtamista. Vaiva ja sitkeys kuitenkin palkitaan, aikanaan. Esimerkiksi yhteismusisoinnin muodossa.

– Viulistit, huilistit ja monen muun soittimen harrastajat pääsevät paljon aikaisemmassa vaiheessa osallistumaan yhteismusisointiin, mutta pianistit jäävät helposti sellaisesta syrjään. Piano on myös melko vaativa soitin, joten pitää olla sitkeä päästäkseen yhteissoittoon mukaan ja vaikkapa säestämään muita. Sitä täytyy vain jaksaa puurtaa siinä toivossa, että kyllä vielä joskus yhteissoittoonkin pääsee mukaan, Aaltonen kannustaa.

 

Susanna Mattila
Lammille.fi

 

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.