Lauantai 02.12.2023
Nimipäivät: Anelma, Unelma

Tuuli:
 

MATTI RANTTI: Hauholla tehdään se mikä on sovittu

Hauholaiset katselevat aikansa, eivätkä lähde kaikkiin hullutuksiin mukaan. Mutta kun jotain on sovittu, se tehdään. Ja tehdään kunnolla, sanoo Niskavuorineuvos 2017, Matti Rantti.

rantti_matti_002

Niskavuorineuvos 2017, yrittäjä Matti Rantti. Kuva: Jouni Lehtonen

Rantti tietää mistä puhuu, sillä hän on syntynyt ja kasvanut Hauholla, ja asunut pitäjässä suurimman osan elämästään. Rantti on myös ollut mukana erilaisissa ”rojekteissa”, jotka yhdessä on päätetty toteuttaa. Esimerkkeinä uusi ampumarata ja veteraanimatrikkeli.

– Hauholla ei niinkään puhuta ja suunnitella, vaan tehdään. Hauholla ei myöskään juuri pyydellä kylään, meillä käsketään kylään. Ja silloin on mentävä, kun käsketään.

Matti Rantin äiti oli Juntulasta ja isä Kokkilasta kotoisin, joten hän päättelee olevansa itse jostain siitä puolivälistä. Keskikoulun jälkeen Rantti opiskeli armeijan käytyään Riihimäen teknillisissä koulussa. Samoihin aikoihin löytyi elämänkumppaniksi Arja.

Rantti asui kahdeksan vuotta Hämeenlinnassa, kun työskenteli yhäti harvinaistuvalla alalla, kiertävänä pölynimurikauppiaana. Sitten täti, Heta Keskitalo löi pöytään tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.

– Tätini piti miehensä kanssa kauppaa Hauholla jo 1960-luvulla. Ensin Vanhalla raitilla ja sitten tässä samassa Nissin talossa, jossa edelleen toimimme. Hetalla ja Raimolla oli jo ikää ja he halusivat luopua kaupanpidosta. Tarjosivat kauppaa mulle, ajattelin että no, kokeillaan, Rantti kertoo.

Vuosi oli 1983 ja toimialakin likimain sama. Edelleenkin myydään polkupyöriä, ruohonleikkureita ja pienkoneita niin kuin silloinkin. Oheen on tullut kuitenkin paljon muuta.

Rantilla myös korjataan pienkoneita, toisinaan työpöytien ääressä on yhtä aikaa neljäkin miestä koneiden kimpussa. Varaosia tullaan kyselemään kaukaakin, sillä Rantilla on periaatteena tilata varaosia aina vähintään kaksi. Näin korjattavaan koneeseen saadaan varaosa, mutta toinen menee hyllyyn odottamaan ostajaa. Yleensä niille on ostajat löytyneet.

– Samoja koneitahan ihmiset ostaa, joten samat osat niistä usein menevät rikki, Rantti selvittää periaatettaan.

Nissin talossa siirryttiin viime vuoden lopulla maalämpöön, ja alkuvuodesta valmistui uusi huoltotila. Tällä hetkellä Matti Rantilla on luopumisen ajat edessään. Poika Janne on ottamassa vetovastuuta kaupasta. Mutta ihan kokonaan ei Rantti aio eläkevaariksi ryhtyä.

– En kai minä tätä työtä osaa kokonaan heittää, onhan se sellaista hyvää hyötyliikuntaa. Kyllä kai minä kaupalle niin kauan tulen, kun ei pois käsketä, hän toteaa.

Rantti on koko ikänsä ollut vahvasti mukana kehittämässä kotipitääjäänsä. Hauhon kunnan ja itsenäisen seurakunnan aikaan hän oli mukana sekä kunnallisissa että seurakunnan luottamustehtävissä. Edelleen hän on yhteisen kirkkovaltuuston jäsen.

Kun lapset olivat pieniä, oli hän mukana koulun luottamustehtävissä. Tällä hetkellä tärkein tehtävistä on Hauhon Sotainvalidien osaston puheenjohtajuus. Siihenkin Rantti suhtautuu hauholaisella tyyneydellä:
– Täytyy hoitaa se homma, kun on kerran pyydetty, hän toteaa.

Rantin mukaan osasto aiotaan pitää pystyssä niin kauan kuin se laillisesti on mahdollista. Ja jos toiminta siirtyy joskus piirin alaisuuteen, viimeisistä sotainvalideista ja heidän puolisoistaan pidetään hauholaisten voimin huolta loppuun saakka.

– Silloin kun aloitin, oli sotainvalideja vielä 27 elossa. Nyt heitä on 3. Naisia on vielä toistakymmentä, ja kyllä heistä huoli pidetään.

Sotainvaliditoiminnan lisäksi Rantti on mukana reserviläistoiminnassa, Hauhon metsästysseurassa ja Oma Säästöpankin luottamustehtävässä.

Vapaa-ajallaan Rantti harrastaa raviurheilua. Hänellä on yrittäjäkollegan kanssa Tampereella suomenhevonen, Viktor Vei, joka aloittelee uraansa raviradoilla. Alkuaikoina Rantti vielä valmensi ja ohjasti itse hevosiaan. Viktor Vei on Seppo Sarkkolan valmennuksessa.

– Viktorilla on Seinäjoella edessään kolmas lähtö urallaan. Suomi 100 -teemassa ollaan vahvasti mukana, Rantti kertoo.

Raviharrastus on peruja lapsuudesta, jolloin hän oppi jo hyvin pienenä miten tullaan hyväksi hevosmieheksi.

– Vaari sanoi, että kunhan joku sun nostaa kärryn päälle, antaa ohjakset käteen ja niistää sun nenäs, niin hyvin menee.

Hauho on Matti Rantin mielestä vireä paikka, jossa on asukkaita ja elämää. Kesällä mökkiläiset vilkastuttavat sitä entisestään. Hauhon etuja ovat lyhyet välimatkat kaupunkeihin sekä puhdas ja kaunis luonto.

– Täällä voi itse vaikuttaa pärjäämiseensä ja tekemisiinsä. Ihmiset arvostavat palvelua, eikä Hauhoa voi minään auringonlaskun paikkana pitää. Suomessa on monta pitäjää, jossa asiat ovat huonommin, hän toteaa.

– Meillä asiat on hyvin, katsotaanpa asioita nyt sitten kansainvälisten tai kotimaisten uutisten kantilta, hän jatkaa.

Vaikka julkinen liikenne ei ihan niin hyvin toimikaan kuin toivoa saattaisi, on Hauholla ollut tapana antaa naapuriapua – kunhan sitä osaa pyytää.

– Niinhän se on, että ihminen on aina tyytymätön. Vaikka kuinka juuri nyt ajattelisi, että asiat ovat hyvin, ei sitä tunnin päästä enää muista. Tyytymättömyys on kuitenkin kehityksen edellytys.

Vuoden 2017 niskavuorineuvos julkistettiin Niskavuoren markkinoilla lauantaina. Niskavuorineuvoksen tittelillä huomioidaan vuosittain henkilö, joka työllään ja esiintymisellään on tehnyt Hauhoa, hauholaisuutta ja yrittäjyyttä tunnetuksi.

rantti_matti_001

Hauhon Yrittäjien puheenjohtaja Asko Ylöstalo ja sihteeri Mona Iso-Mustajärvi julkistivat vuoden 2017 niskavuorineuvoksen Niskavuoren markkinoilla lauantaina. Kuva: Jouni Lehtonen

Matti Rantti:

Syntynyt: 1953 Hauholla.

Perhe: Kaksi aikuista lasta, Johanna ja Janne, puoliso Arja.

Työelämä: Pölynimurikauppiaana 8 vuotta, vuodesta 1983 yrittäjänä Matti Rantti Ky:ssä. Yritys toiminut Hauholla 60-luvulta saakka samassa suvussa.

Harrastukset: Metsästys ja ravit.

Vapaaehtoistoiminta: Hauhon sotainvalidien puheenjohtaja, OmaSäästöpankki Hauhon luottamustehtävissä, yhteisen kirkkovaltuuston jäsen, Reserviläistoiminnassa mukana ja Hauhon kunnan aikaan myös kunnallisissa luottamustehtävissä.

 

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.