Tiistai 26.09.2023
Nimipäivät: Kuisma

Tuuli:
 

Lammin Taidekesä on kasvanut jo näyttelyiden sarjaksi

Iita Kettunen on yksi näyttelyn taiteilijoista.

Lammin taidekesä 2023 -taidenäyttely on rakennettu tänä kesänä syntysijoilleen Turvantalolle.

Vuonna 2016 Matti Siivonen ideoi ja toteutti yhdessä Susanna Mattilan kanssa Lammin taidekesä -taidenäyttelyn, josta yhden välivuoden jälkeen tuli taidenäyttelyiden sarja.

– Idean pohjana oli Lammin taideviikot, joita kotiseutuneuvos Uljas Kiuru järjesti vuosikaudet. Taidenäyttelyviikot pidettiin aina Pellavamarkkinoiden läheisyydessä, kertoo Lammin Lykyn perustajajäsen Matti Siivonen.

Ensimmäisen vuoden jälkeen Turvantalolta siirryttiin kaupungin käyttöoikeusluvalla Peltolehdon taloon kahdeksi kesäksi, josta taidenäyttely siirtyi Lammin entiselle kunnantalolle niin ikään kahdeksi kesäksi.

Kuudes näyttely on pystytetty nyt Turvantalolle entiseen kuvataideluokkaan kahden viikon ajaksi.

Näyttely on koottu ajatuksella vähemmän on enemmän kahden suurnäyttelykesän jälkeen.

Näyttely on avoinna 15.7.2023 alkaen joka päivä, viikonloppuisin päiväaikaan ja viikolla ilta-aikaan. Tavoitteena on tuoda taidetta esiin pitkin vuotta.

– Järjestimme ensimmäisen Taidetalvi-taidenäyttelyn viime talvena kirjaston näyttelytilaan, ja suunnitelmissa on jatkaa tätä toimintaa. Syksylle on sovittu Suvi-Tuulia Forssénin veistosnäyttely kirjastolle. Ajatuksemme on yhden ison kesänäyttelyn sijaan tuoda taidetta useamman kerran vuodessa esille, sanoo kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Petri Silvonen, joka on koonnut ja ripustanut näyttelyn.

Lammin taidekesä 2023 -taidenäyttelyssä on mukana yhdeksän taiteilijaa, jotka ovat lähtöisin Lammilta tai muuttaneet Lammille.

Taiteilijat ovat: Suvi-Tuulia Forssén, Katja Huhmarkangas, Iita Kettunen, Anne Konttinen, Kaija-Marjatta Mäenpää, Riikka Mäkeläinen, Eero Pöyhtäri, Petri Silvonen ja Tapio Välikylä.

Lammin taidekesä 2023

  • Aika: 15.-30.7.2023
  • Paikka: Lammin Turvantalo, Mommilantie 7, 16900 LAMMI.
  • Avoinna: 15.7. klo 13 alkaen avajaiset, la-su klo 11-15, ma-pe klo 18-20.
  • Tervetuloa!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.