Lauantai 23.09.2023
Nimipäivät: Mielikki, Miisa, Minja

Tuuli:
 

Lammin soittokuntatoiminnan vaiheet kirjaksi

Lammin soittokunta koottiin sodan jälkeen suojeluskunnan soittokunnan soittajista ja muutamasta torvimusiikista innostuneesta koulupojasta. Jaakko Rautavirta takana oikealla tenorissa. Kuva: Jaakko Rautavirran arkisto.

Lammin kotiseutu- ja kulttuuriyhdistyksen kunniajäsen Jaakko Rautavirta oli mielestään kirjoittanut jo viimeisen kirjansa, kun Lammin raitin vaiheita ilmestyi koronakesänä 2020. Yhdistyksessä keskusteltiin syksyllä 2020, kuinka yhdistys voisi muistaa kunniajäsentään hänen 90-vuotissyntymäpäivänään tammikuussa 2021.

– Heitin ajatuksen soittokuntatoiminnan kokoamisesta kirjaksi lahjana Jaakolle. Tiedossa oli, että Jaakko on pankkimiehen pieteetillä koonnut talteen valokuvia ja muistoja Lammin soittokunnan koko 50-vuotisen historian ajan. Lisäksi hän on tutkinut soittokuntatoiminnan alkuvuosia 1800-luvun lopun Lammilla ja sen jälkeen, kertoo Lykky ry:n perustajajäsen Matti Siivonen.

– Sovittiin, että kysyn Jaakolta mitä mieltä hän on kirjan tekemisestä. Lykky lupautui kustantamaan kirjan, jos Jaakko ja Lammin soittokuntayhdistys suostuu kirjan tekemisessä avustamaan. Jaakko vastasi odotetusti, että olen viimeisen kirjani jo kirjoittanut. Mutta jo seuraavana päivänä hän soitti, ja oli jo miettinyt kirjan kuvitusta, Siivonen jatkaa.

Jaakko Rautavirta on kerännyt valokuvia soittokunnan konserteista ja muista tapahtumista itselleen muistoiksi. Hän kertoo ajatelleensa, että on mukava vuosien kuluttua katsoa, ketkä ovat minäkin vuonna olleet mukana soittamassa. Jaakko Rautavirta aloitti torvisoittoharrastuksen jo vuonna 1945, koululaisena.

– Löysimme koulun varastosta soittokunnan vanhat torvet, ja pyysimme meijerissä harjoittelijana ollutta Esko Malhosta opettamaan meille alkeita. Hänen soittimensa oli trumpetti. Sitten soitimme muutaman vuoden suojeluskunnan soittokunnan entisten soittajien kanssa.

Jaakko Rautavirta palasi torvisoittoharrastukseen vuonna 1972 perustamaan Lammin soittokuntaa. Hän on ollut mukana siitä pitäen.

Kirjan kannen on suunnitellut graafikko Maarit Vuoritie.

Kirja perustuu lähes täysin Jaakko Rautavirran tallettamiin aineistoihin. Lisäksi apuna yli sadan vuoden takaisten tapahtumien hahmottamisessa on ollut kansallisarkiston digitaalinen sanomalehtiarkisto sekä vapaan sivistystyön historiasta kertovat nettisivustot ja kirjallinen aineisto. Muun muassa Lammin koulut -kirja kului toimittajan käsissä soittokuntien johtajien vaiheita selvitellessä. Nettisivusto sotilasmusiikki.wordpress.com ja Kaartin soittokunnan sivusto osoittautuivat erittäin hyviksi lähteiksi.

Kirjan ovat toimittaneet Susanna Mattila ajalta ennen vuotta 1972 ja Tapio Välikylä nykyisen soittokunnan osalta. Henkilöhaastattelut teki Susanna Mattila. Kirjan on taittanut ja kannen suunnitellut graafikko Maarit Vuoritie.

– Kirjan kuvituksen on valinnut kirjatoimikunta, mutta pääasiassa valitut kuvat noudattelevat Jaakko Rautavirran toiveita. Maarit Vuoritie suunnitteli kirjaan aikajanan vuonna 1972 aloittaneen ja pisimpään yhtäjaksoisesti toimineen, nykyisen soittokunnan vuosista, kertoo Susanna Mattila.

Kirjassa on 93 sivua ja sata valokuvaa. Kaikki valokuvat on luovutettu Lammin soittokuntayhdistyksen käyttöön. Osaan on kuvaajan toivomuksesta merkitty kuvaajan nimi, joidenkin kuvien kuvaajaa on ollut mahdoton selvittää.

– Suurin osa kuvista on otettu niin, että olen ennen konserttia antanut oman kamerani jonkun käteen ja pyytänyt ottamaan kuvia, kertoo Jaakko Rautavirta.

Kirja julkaistiin tänään sunnuntaina Lammin soittokunnan 50-vuotiskonsertin yhteydessä kello 14 Turvantalolla.

Hämeen heimoliitto on tukenut kirjan toimitustyötä. Kirjatoimikuntaan kuuluivat Jukka Hanhisalo, Susanna Mattila, Jaakko Rautavirta, Matti Siivonen, Maiju Vitie-Leijala (pj) ja Tapio Välikylä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.