Sunnuntai 04.06.2023
Nimipäivät: Toivo
Lammi
Pilvistä
6°C
Tuuli: 4 m/s W
 

Kotiseututyötä Mummo Ankan omenapiirakan voimalla

Hauhon Joulun kannessa on kuva Hauhon kirkkopihan lehtikuusesta.

Kotiseutuyhdistys Hauho-Seuran julkaisema Hauhon Joulu -lehti on myynnissä 27. marraskuuta alkaen. Lehden artikkelit tarjoavat katsauksia Hauhon menneisyyteen ja nykypäivään.

Lehdessä paljastetaan, miten kotiseutulehden kokoaminen aloitetaan perinteisesti toimituskunnan kokouksella Lehtelän Puntilassa omenoiden kypsyttyä. Kokouksen kahvitarjoilu on pysynyt samanlaisena kohta neljännesvuosisadan ajan, kahvin ja teen lisäksi omenapiirakkaa ja vaniljajäätelöä. Mummo Ankan omenapiirakan resepti löytyy tämän vuoden lehdestä.

Historiantutkija Tiina Miettinen kertoo hauholaisten naisten vireästä yritystoiminnasta 1800-luvulla. Hauholla tehtiin lähes teollisessa mittakaavassa olkihattuja, joita myytiin muun muassa Helsingin muotiliikkeissä erityisesti mainiten, että ne ovat Hauholla valmistettuja olkihattuja.

Lisäksi lehdestä voi lukea Miettisen kirjoittaman Hauhon kirkkopihan euroopanlehtikuusen tarinan ja toisessa jutussa kerrotaan viime joulukuussa kaatuneen puun jatkojalostuksesta erilaisiksi muistoesineiksi.

Ajankohtaista aihetta edustaa selvitys Alvettulan taistelusta vuonna 2020. Pekka Verho kuvailee miten kyläläiset ja lopulta koko pitäjä havahtui puolustamaan Alvettulan kyläkoulua ja päiväkotia. Kyläkoulu ja päiväkoti saatiin säilytettyä tällä erää.

Se toinen Alvettulan taistelu, joka käytiin 102 vuotta sitten, tulee esiin Hauho-aiheista kirjallisuutta esittelevässä osiossa. Tuomas Hoppu on kirjoittanut kirjan Hauhon rintamalla keväällä 1918 taistelleesta niin kutsutusta Renvaldin pataljoonasta.

Hauholaista elinvoimaa edustaa juttu Hauhon vuoden yrittäjästä Juha Sipposesta.

Vapaaehtoistyön ja naapuriavun merkitystä korostaa juttukokonaisuus, jossa SPR:n Hauhon osaston ja Hauhon VPK:n toimintaa käsitellään Hiiren perhettä kohdanneen tragedian kautta. Turvaverkko piti hädän hetkellä ja järkyttävästä navettapalosta selvittiin lopulta vähin vaurioin. Maaseudulla apu on usein vapaaehtoisten varassa.

Henkilötarinoita edustavat jutut Viittakiven kansanopistossa elämänsä ehtoopuolen viettäneestä Lyyli Jouskarista sekä raviohjastanakin palkitusta Anna-Liisa Köykästä. Jännitystä tarjoavat tarinat Hauhon pelätyistä paikoista. Käsityöläisyydestä kertoo juttu tiilenteosta sekä omalla tavallaan myös sahdinvalmistus edustaa hauholaista perinnetyötä.

Hauhon Joulu -lehden taitto on hauholaisen Santramedian käsialaa. Lehti on painettu Offset Kolmion painossa Hämeenlinnassa. Lehden painos on 1.300 kappaletta.

Hauho-Seuran julkaisemaa kotiseutulehti Hauhon Joulua tulee myyntiin hauholaisiin liikkeisiin ja Hauhon kirjastoon. Koululaiset myyvät lehteä 27. marraskuuta alkaen ja se on myynnissä Hauho-Seuran myyntikojulla HawuJoulu-tapahtumassa lauantaina 12. joulukuuta, mikäli tapahtuma voidaan järjestää.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.