Kolmas yritys toden sanoo
K-market Mallaksen kauppias Tuomo Honkanen ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Nimittäin yrittäjänä. K-market Mallas on Honkaselle ensimmäinen kauppa, mutta kolmas yritys hänen työurallaan. Uralle mahtuu myös aika ravintola- sekä kuljetusyrittäjänä.
– Kuljetusfirma oli se mistä hyppäsin tähän. Sitä ennen tein lastenkotihommia, hän kertoo.

Kyllä löytyy jatkossakin K-market Mallaksesta sahtimaltaita, lupaa uusi kauppias Tuomo Honkanen kaupan ylpeyden, palvelutiskin äärellä. Kuva: Susanna Mattila
Kuljetusalassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta Honkasta alkoivat kyllästyttää pitkä työpäivät. Kävi niin, että parikin ystävää toisistaan tietämättä ehdottivat Honkaselle kauppiasuraa. Ja siitä se ajatus sitten lähti.
– Viimeiset kaksi ja puoli vuotta olen ollut kauppiasharjoittelussa Vääksyn K-Supermarketissa, jota vetää Johannes Mattelmäki.
Vaimo Suvi Pipatti on ollut pitkään kaupallisella alalla. K-marketkauppiaaksi hän siirtyi vaateliikkeen myymäläpäällikön tehtävistä. Suvin kontolla on yrityksen henkilöstöhallinto ja muun muassa työvuorolistojen laatiminen. Tuomo pyörii sitten enemmän kaupan puolella.
Takana on ensimmäiset kaksi viikkoa K-marketkauppiaana. Honkanen kiittelee kaupan hyvää henkilökuntaa, joka on osaltaan auttanut ensimmäisten viikkojen sujumista kauppiaana.
– Olo on huojentunut, kun kaikki on mennyt niin hyvin.
Uusi kauppias vakuuttaa, että kehittämissuunnitelmien kanssa edetään rauhallisesti. Hänelle on tärkeää, että kaupan hyllystä löytyy edelleenkin niitä tuttuja turvallisia tuotteita, joita ihmiset ovat tottuneet ostamaan.
– Tarkoitus on kuitenkin kehittää kauppaa niin, että se olisi vieläkin parempi ja houkuttelevampi ostospaikka, Honkanen sanoo.
Honkanen ja Pipatti asuvat edelleen Lahdessa ja siellä on tarkoitus toistaiseksi pysyäkin. Tähän on syynä vanhimman lapsen harrastus. Perheessä on kolme lasta, joista 8-vuotias poika pelaa Pelicanseissa. Nuoremmat kaksi ovat kuusi- ja kaksivuotiaat tytöt.
– Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kyllä tässä on jo hiukan tutkittu Lammin tonttitarjontaa, me kun olemme kovia suunnittelemaan asioita. Lahdessa olemme rakentaneet yhden talon ja kunnostaneet vanhan rintamamiestalon. Lähipiiristä löytyy rakennusalan osaamista ja itsekin nautimme sellaisesta puuhastelusta, Honkanen toteaa hymyillen.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.