Hauhotalo-osakeyhtiö juhlii kymmenvuotista toimintaansa
Tänä keväänä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Hauhotalo-osakeyhtiön perustamisesta.
Yhtiön osakkaat halusivat pelastaa Hauhotalon hauholaisten käyttöön ja ostivat sen omistukseensa ja ryhtyivät pyörittämään toimintaa.
Juhlatalo oli tullut Hämeenlinnan kaupungin omistukseen kuntaliitoksen myötä, ja siirtyi Hauhotalo Oy:n omistukseen 20.6.2012 solmitulla kaupalla.

Hauhotalon sali oli lähes täynnä 6.11.2017, kun menossa oli elokuva Tuntematon sotilas. Kuva: Susanna Mattila.
Nykyisin osakeyhtiöllä on osakkaita lähes sata; yhdistyksiä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä.
Hauhotaloa on pidetty remontein kunnossa, rahoitusta on saatu muun muassa Linnaseudun Leader-varoista. Apukäsiä kunnostustalkoisiin on järjestynyt Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksen Ikiomatyö-kampanjan kautta.
– Talo on nyt hyvässä kunnossa. Olemme lisänneet ilmalämpöpumppujen määrää, jotta voimme lämmittää taloa edullisemmin kuin kaukolämmöllä, Hauhotalo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Veikko Tuominen kertoo.
Käyttäjiä talolla saisi olla enemmän. Erityisesti koronapandemian aikana perhejuhlat ja kokoukset ovat olleet vähissä.
Pahimman yli on saatellut valtion koronatuki. Tällä hetkellä pääasialliset tulolähteet ovat säännöllisesti kokoontuvat jumpparyhmät sekä Hauhotalon järjestämät sunnuntaitanssit.
Tanssit ovat saavuttaneet tanssikansan suosion. Tanssijoita saapuu Hauholle ympäristökunnista ja kauempaakin. Veikko Tuominen kertoo, että tanssiorkestereiden tasoon on satsattu.
– Soitettavan musiikin tulee olla tanssittavaa, muuten yleisö äänestää jaloillaan. Myös arpajaiset ja kahvio ovat saaneet palautekyselyssä kiitosta.
Kymmenvuotista taivalta juhlistetaan sunnuntaina 15. toukokuuta Hauhotalossa järjestettävällä juhlakonsertilla.
Konsertissa esiintyvät Hattulan Viihdesoittajat johtajanaan Anita Lehto, Lauluryhmä Tintit, toiminnan ohjaaja Arja Lahden johdolla, säestäjänään Anneli Rantala-Loikkanen.
Iloista mieltä iltapäivään tuovat trubaduuri Aimo Kokkola sekä Hauska mies Hauholta Seppo Soittila. Lisäksi juhlassa esiintyy laulava lapsiryhmä Hauholta, Hanna-Leena Hurstin ja Kirsi Vuolan ohjauksessa.

Hauhotalo on hauholaisten oma juhlatalo, jonka omistaa Hauhotalo Oy, jolla on lähes 100 osakasta. Kuva: Jouni Lehtonen.
Juhlaan myydään 20 euron hintaisia lippuja. Niitä voi ostaa ennakkoon Hauhon kirjastosta tai varata Veikko Tuomiselta.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.