Hauhon SPR:lle viimeksi myönnetty vapaaehtoistoimijan tunnustus taas haussa
Hämeenlinnan seudun vapaaehtoistoiminnan verkosto palkitsee kuudennen kerran vuoden vapaaehtoistoiminnan muodon Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan seudulla. Palkitsemisen tarkoituksena on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä alueella.
Erityisesti tämän poikkeuksellisen vuoden aikana on vanhaa toimintaa muokattu uudelleen ja akuuttiin tarpeeseen on luotu uusia toimintoja, mikä on osoittanut vapaaehtoistoiminnan ketteryyden sopeutua erilaisiin yhteiskunnallisiin tilanteisiin.
Valinnassa huomioidaankin ilolla myös kaikki uudet vapaaehtoistoiminnan muodot. Vapaaehtoistoiminnan merkitys ihmisten hyvinvoinnissa ja sen avulla toteutetut toiminnot ovat korostuneet pandemian eri vaiheissa ja varmasti vielä pitkään sen jälkeenkin.
Voittaja julkaistaan ja palkitaan Hämeen Ammattikorkeakoulun Järjestöpäivässä torstaina 28.1.2021. Paikallisista toimijoista, vaikuttajista sekä yksityishenkilöistä koottuun tuomaristoon kuuluvat: Hämeenlinnan luottamushenkilö Henna-Maija Alitalo, päihdetyön ammattilainen Päivi Kurvi, Janakkalan luottamushenkilö Eini Nurmi, Koulutuskuntayhtymä Tavastian lehtori Susan Nurminen, opiskelija Miia Roine, tukihenkilötoiminnan vapaaehtoinen Merja-Riitta Ryynänen, Hattulan kunnanvaltuutettu Mirka Saarinen, kuntalainen Tuulia Tanttu ja Hämeen Ammattikorkeakoulun lehtori Sirpa Ylikerälä.
Vuonna 2020 tunnustuksen sai Suomen Punaisen Ristin Hauhon osaston vapaaehtoistoiminta. Aiemmin on palkittu Luetaan yhdessä -toiminta, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeenlinnan yhdistyksen vertaisryhmät, VIKTO ry ja Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat.
Hämeenlinnan alueelle perustettiin vapaaehtoistoiminnan verkosto vuonna 2015. Verkostoon kuuluu eri toimijoita, jotka työskentelevät vapaaehtoistoiminnan parissa.
Tarkoituksena on yhtenäistää vapaaehtoistoiminnan peruskoulutusta ja jakaa koulutusvastuuta, lisätä vapaaehtoisten täydennys- ja jatkokoulutusmahdollisuuksia, suunnitella ja järjestää yhteisiä tapahtumia, lisätä vapaaehtoistoiminnan tunnettuutta paikallisesti sekä mahdollistaa vertaistukimaista pohdintaa vapaaehtoistoiminnan koordinoimiseen liittyen.
Lisää aiheesta: SPR:n Hauhon osasto on Hämeenlinnan seudun vuoden vapaaehtoistoimija
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.