Tiistai 24.11.2020
Nimipäivät: Lempi, Lemmikki, Sivi
Lammi
Pilvistä
2°C
Tuuli: 4 m/s LPL
 

Hämeenlinnan kokoomus tukee Miia Antinin uudelleenvalintaa piirin puheenjohtajaksi

Miia Antin valittiin viime vuoden marraskuussa piirin puheenjohtajaksi Hämeen kokoomuksen syyspiirikokouksessa Asikkalassa.

Kokoomuksen Hämeenlinnan Kunnallisjärjestö ry on julkaissut puolueen lauantaisen piirikokouksen alla kannanoton, jolla järjestö tukee hattulalaisen Miia Antinin uudellenvalintaa Hämeen Kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Häme on vahvasti kokoomuslaista, isänmaallista ja yrittäjähenkistä aluetta. Hämeen Kokoomus ja piirin puheenjohtaja Miia Antin edustavat juuri näitä kestäviä arvoja, toteaa Kokoomuksen Hämeenlinnan Kunnallisjärjestö ry kannanotossaan.

– Ensimmäinen vuosi Hämeen Kokoomuksen puheenjohtajana on ollut haastava ja antoisa. Juuri kun pääsimme liikkeelle, tuli korona ja muutti kaiken. Tuntuu kuin työ olisi vielä kesken. Paljon on saatu asioita liikkeelle, mutta paljon on vielä tehtävää. Siksi haluan edelleen lähteä mukaan tekemään töitä Kokoomuksen eteen Hämeessä, toteaa Miia Antin.

Kokoomuksen Hämeenlinnan Kunnallisjärjestö päätti kokouksessaan myös tukea Hämeenlinnan Kansallisseuran jäsentä, everstiluutnantti evp. Kalle Virtasta jatkamaan Hämeen Kokoomuksen taloudenhoitajan tehtävässä ja tukea Tawastin Kokoomuksen jäsentä, luokanopettaja Päivi Lindqvistiä Hämeen Kokoomuksen piirihallituksen jäseneksi.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.