Sunnuntai 04.06.2023
Nimipäivät: Toivo
Lammi
Sadekuuroja
7°C
Tuuli: 4 m/s W
 

Hämeen Liiton historiikki tallentaa tärkeän osan maakunnan toimintaa ja historiaa

Historiikin tekijöitä ja taustavoimia historiallisen Hämeen linnan seinien suojissa. Etualalla vas. maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen ja oik. Pirkko-Liisa Kastari. Kuvat: Juha Reinikainen

Maakuntaliitto Hämeen Liiton historiikki Hämeen hyväksi – Hämeen liitto ja sen edeltäjät 1953-2020 julkistettiin Hämeen Linnan Kuninkaansalissa maanantaina.

Historiallisen tutkimustyön osuuden historiikista on tehnyt lammilainen filosofian tohtori Pirkko-Liisa Kastari ja lopulliseen muotoon tekstin toimitti ja tarinallisti Forssan Lehden pitkäaikaisena päätoimittajana tunnettu Kari Grahn. Kirjan ulkoasunmuotoilusta vastasi hämeenlinnalainen Siltala & Sandberg.

Hämeen hyväksi -historiikki julkistettiin maanantaina.

– Ajatuksen historiikista esitti jo edellinen maakuntajohtaja Timo Reina ja maakuntahallitus suostui ideaan mielellään. Tavoitteena oli, että kirja ilmestyisi liiton 65-juhlavuonna 2018, kertasi nykyinen maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen kirjan syntyvaiheita.

Valtakunnallinen sote-valmistelu, jonka oli määrä lakkauttaa myös maakuntaliitto, kuitenkin laittoi aikataulua uusiksi. Kun uudistusta ei tullutkaan, historiikin tekokin katsottiin parhaaksi saattaa maaliin.

– Historiikin teko on ollut suuritöisempää kuin aluksi ajateltiin, luonnehti maakuntajohtaja Ahonen.

Historiikkitoimikunnan puheenjohtajana toimi hattulalainen maakuntaneuvos ja paikallisen kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Puotila.

– Hämeellä on ollut hyvä herra- ja rouvaonni maakuntajohtajien suhteen, arvioi Puotila.

Historiikin tekoa esittäneen Timo Reinan lisäksi Puotila nosti esiin maakuntajohtaja Eero Kuosmasen, jonka aikana tehtiin nykyiseen kolmostien linjaukseen ja rakentamiseen liittyvää voimakasta vaikuttamista.

– Uskon, että kirja herättää mielenkiintoa myös nuoremmissa luottamushenkilöissämme. Joka ei tunne historiaansa, ei ymmärrä nykypäivää, lausahti Puotila.

Pirkko-Liisa Kastari teki tutkimustyötä liiton historiikkia varten vuosina 2016–2018 ja oli kirjan ilmestymisen lykkäännyttyä myös ajanmukaistamassa tietoa myöhemmin.

Historiallisen tiedonkeruun kirjaa varten tehnyt Pirkko-Liisa Kastari kertoi, ettei tiennyt, kuinka laaja-alaisesti toimivan liiton historiaan on tarttumassa.

– Olen onnellinen, että sain olla työssä mukana. Liiton historia on osa sodanjälkeistä jälleenrakennustyötä, hän kommentoi.

Forssan Lehden entinen päätoimittaja Kari Grahn puolestaan kiitteli Kastaria valtavasta tietopaketista jonka äärelle hän pääsi. Forssa on lounaishämäläinen runsaan 15.000 asukkaan kaupunki Hämeessä.

– Kirjan tekeminen oli vanhalle journalistille kova juttu, joka myös tutustutti uusiin ihmisiin, Grahn iloitsi.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.