Hauhontaustantiellä rytisi pelti
Hämeenlinnassa Hauhontaustantiellä tapahtui maanantaina ennen kello 11 liikenneonnettomuus, jossa henkilöauton ja kuorma-auton vasemmat etukulmat osuivat yhteen loivassa kaarteessa. Henkilöauto suistui törmäyksen voimasta ojaan ja sen turvatyynyt laukesivat. Myös kuorma-auto suistui ojaan ja jäi kyljelleen. Sairaankuljetus tarkasti molemmat osalliset. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Hämeenlinnassa Kalliokujalla pysäytti poliisipartio puoliltapäivin henkilöauton, jonka kuljettaja vaikutti sekavalta mutta puhalsi nollat. Autoa kuljettaneelle noin 40-vuotiaalle miehelle tehtiin huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta viisi kertaa ja jokaiseen kertaan on liittynyt huumaantuneena ajo.
Hämeenlinnassa Paroistentiellä pysäytti poliisi henkilöauton, jonka kuljettajana toimineella noin 50-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies on jäänyt vuoden sisällä 25 kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Riihimäellä Lasitehtaantiellä poliisi pysäytti ennen kello 15 henkilöauton, jonka alle 30-vuotias mieskuljettaja puhalsi nollat, mutta käytös oli sekavaa. Hänelle suoritettiin huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Miehellä ei ollut myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Asiaa selviteltäessä havaittiin myös, että mies oli kiinnittänyt väärät rekisterikilvet autoonsa.
Noin kello 17.30 jäi Hämeenlinnassa Aulangontiellä näpistyksestä kiinni alle 30-vuotias mies. Mies oli laittanut reppuunsa noin 40 euron arvosta elintarvikkeita ja ohittanut kassalinjan maksamatta tuotteita. Miehen hallusta löytyi myös muualta anastettua omaisuuta, jotka palautettiin toiseen kauppaan. Mies jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista kymmenen kertaa.
Poliisipartio pysäytti Lahdessa Tupalankadulla henkilöauton kello 22 aikaan. Autoa kuljettaneelle noin 40-vuotiaalle miehelle suoritettiin huumausainepikatesti, joka näytti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä.
Ennen puolta yötä jäi Lahdessa Ajokadulla kiinni noin 30-vuotias nainen näpistyksestä. Nainen oli ottanut hyllystä oluttölkin ja sipsipussin ja mennyt syömään tuotteita sovituskoppiin. Nainen on jäänyt kiinni vuoden sisällä näpistyksistä yhdeksän kertaa.
Noin kello 02.30 aikaan poliisi pysäytti Lahdessa Uudenmaankadulla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi nollat, mutta käyttäytyi sekavasti. Partio suoritti noin 20-vuotiaalle miehelle huumausainepikatestin, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta viisi kertaa. Miehen kuljettamasta autosta löytyi myös huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä.
Kello 3.30 aikaan törmäsi hieman yli 50-vuotias mies kuorma-autolla Mukkulankadulla valo-opastimeen. Auton kuljettaja oli poistunut paikalta ennen poliisin tuloa, mutta vasta sataneessa lumessa oli helposti seurattavat jäljet. Partio tavoitti pienen matkan päästä miehen, jonka hallussa oli kuorma-auton avaimet. Mies puhalsi alkometriin 0,99 mg/l. Miehen ajo-oikeus oli myös rauennut.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.