Perjantai 02.12.2022
Nimipäivät: Anelma, Unelma
Lammi
Melkein pilvistä
-3°C
Tuuli: 4 m/s E
 

Hämeessä autoiltiin huumeiden vaikutuksen alaisena

Lammilla aamuyöllä tiistaina poliisipartion huomion kiinnitti vastaantuleva pakettiauto, jonka toinen ajovalo oli pimeänä. Partio kääntyi auton perään ja pysäytti sen. Autoa kuljettanut mies oli ajokiellossa. Hän puhalsi alkometriin nollat, mutta huumetesti näytti positiivisen tuloksen. Autoon tehtiin etsintä huumausaineiden löytämiseksi. Huumeiden sijaan autosta löytyi lumisia kupari- ja alumiinikaapeleita, joiden alkuperää ei autossa ollut mieskolmikko poliisille uskottavasti pystynyt selvittämään.

Auton kuljettaja vietiin verikokeisiin päihtymystilan selvittämiseksi. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. Tämän lisäksi mieskolmikko otettiin kiinni epäiltynä varkauteen ja autossa olleet metallikaapelit takavarikoitiin.

Poliisipartio pysäytti maanantaina puolen päivän aikaan henkilöauton tarkastusta varten Lahdessa Kärpäsen alueella. Autoa kuljettaneella miehellä ei ollut ajo-oikeutta, koska hänet oli määrätty aiemmin ajokieltoon. Mies oli jäänyt kiinni kortitta ajosta jo viisi kertaa aiemmin vuoden aikana. Miestä epäillään myös rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta, koska hänelle tehdyn pikatestin mukaan hän on käyttänyt huumausaineita.

Maanantaina iltapäivällä poliisia vastaan tuli Lahdessa Hirsimetsäntiellä henkilöauto, jonka perään partio kääntyi pysäyttääkseen ja tarkastaakseen auton ja sen kuljettajan. Kun partio tavoitti auton, se oli ajettu parkkiin ja auton etupenkeiltä nousi kaksi miestä. Kumpikin heistä kiisti ajaneensa autoa. Poliisi tunnisti kuitenkin henkilön, joka oli vastaan tullessa ollut auton ratissa.

Lisäksi tämän miehen taskusta löytyi auton avaimet. Miehelle tehty puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumetesti osoitti miehen käyttäneen huumausainetta. Kuljettajaksi epäilty oli ajokiellossa ja hänellä oli etsintäkuulutus maksamattomien sakkojen vuoksi. Mies vietiin verikokeisiin päihtymystilan toteamiseksi. Hän maksoi sakkonsa, minkä jälkeen hänet vapautettiin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.