Maanantai 02.10.2023
Nimipäivät: Valio

Tuuli:
 

Etelä-Hämeeseen poikkeuslupa 29 ilveksen pyyntiin

Suomen riistakeskus on myöntänyt Etelä-Hämeeseen 1.12. alkavalle pyyntikaudelle 29 lupaa ilveksen kannanhoidolliseen poikkeuspyyntiin. Kannansäätelyllä pyritään pitämään ilveskanta vakaana, säilyttämään eläinten ihmisarkuus ja estämään ilveksen aiheuttamia vahinkoja. Pyyntiin päästään kaikissa Etelä-Hämeen riistanhoitoyhdistyksien toimialueilla. Poikkeusluvat on kohdennettu Luonnonvarakeskuksen kirjaamien pentuehavaintojen perusteella tiheimmille ilvesalueille.

Etelä-Hämeen riistanhoityhdistysten alueelle haettiin ilveksen metsästykseen yhteensä 70 lupaa. Myönnettyjä lupia saatiin yhteensä 29.

Etelä-Hämeen riistanhoityhdistysten alueelle haettiin ilveksen metsästykseen yhteensä 70 lupaa. Myönnettyjä lupia määrä on yhteensä 29.

Poikkeuslupien määrä säilyi Etelä-Hämeessä viime vuoden tasolla. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan Etelä-Hämeessä elää 155–170 yli vuoden ikäistä ilvestä. Vuonna 2016 ilvespentueita syntyi 27–29 kappaletta. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan ilvesten määrä Etelä-Hämeessä on pysynyt samana edelliseen vuoteen verrattuna. Koko maan ilveskanta-arvio oli noin 2400 eläintä.

Arvio ilvesten määrästä perustuu petoyhdyshenkilöiden tarkastamiin ja Tassu-järjestelmään kirjattuihin pentuehavaintoihin. Havainnot suurpetojen pentueista tai asutuksen lähellä liikkuvista eläimistä tulee ilmoittaa tuoreeltaan lähimmälle petoyhdyshenkilölle tai riistanhoitoyhdistykselle. Yhteystiedot löytyvät riistakeskuksen sivuilta.

Etelä-Hämeen riistakeskusten alueelle haettiin ilveksen metsästykseen yhteensä 70 lupaa. Hauhon-Tuuloksen riistanhoitoyhdistys haki viittä lupaa, ja sai kolme. Lammin riistanhoitoyhdistys haki myös viittä lupaa ja sai saman määrän eli kolme.

Lähikuntiin myönnettiin yhteensä kuusi lupaa: Asikkalaan kaksi, Janakkalaan yksi ja Padasjoelle kolme. Ilveksen metsästysaika päättyy 28. helmikuuta.

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.