Edu Kettunen ja Markus Vuorinen: Ihminen
Edu ja Markus ovat lentäjän poika ja tuhlaajapoika samassa paketissa. Kumpikin ovat lauluntekijöitä, joille laulu on enemmän kuin vain mukava melodia ja kivat sanat. Molempien lauluissa ajatus juoksee ja virtaa. Ne ovat pieniä tarinoita, joiden sisälle kätkeytyy suuria ajatuksia ihmiselämästä.
”Mä luulen että ihmiset pyrkivät kohti samaa päämäärää eri suunnista, vaikka näyttäisikin siltä että kaikki ovat matkalla kohti ihan jotain omaa. Lopulta kaikkien tavoitteena on kuitenkin jonkunlainen rauha ja tyytyväisyys”, sanoo Edu.
”Keskiössä on aina ihminen. Omien ajatustensa kanssa. Yhden ihmisen elämä on lopulta aikamoinen tarina kaikkine juonenkäänteineen”, Markus jatkaa.
Konsertissa kuullaan molempien kirjoittamia lauluja vuosien varrelta.
Edu Kettunen ja Markus Vuorinen: Ihminen
Konsertti Lammin kirkossa to 28.9 klo 19