TIPPAVAARAN MAATALOUSPALVELU: Mysliruokinta vaihtoehtona
MAINOS Meillä Tippavaaran Maatalouspalvelussa on tapana kuunnella asiakkaiden toiveita herkällä korvalla. Kiinnostuimme myslipohjaisista rehuista juuri asiakastoiveesta. Marstallin tuotteissa kiinnitimme huomiota monipuoliseen valikoimaan.
Marstall on hevosruokinnan eurooppalainen myslispesialisti. Marstall toi hevosmyslin eurooppalaisille markkinoille ja on edelleen kehittänyt tätä modernia ravintomuotoa kuluneen 30 vuoden aikana.

Kuvassa äiti-heppa (15v.) on mukana auttamassa, kun tytär (1v.) totuttelee valjaisiin. Kuva: Hanna Mäkinen
Isolle, ruuansulatukseltaan herkälle eläimelle laadukas ja sopiva ruoka on tärkeää. Eri vaiheissa hevosille sopivat erilaiset kokonaisuudet, oli kyseessä sitten kasvava varsa, kantava tamma, kevyesti liikkuva hevonen tai kilpahevonen.
Markkinoilla on valtavasti erilaisia vaihtoehtoja. Kun löytää sopivan ja toimivan ruokinnan hevosen sen hetkiseen tarpeeseen kannattaa pysyä siinä. Tilanteet ja tavoitteet yleensä kuitenkin muuttuvat. Ja Suomessa kun ollaan, vuodenajat tietenkin vaihtuvat. Myös eri vuosien satolaadut vaikuttavat ruokinnan suunnitteluun. Tässä on hyviä syitä päivittää myös ruokinta niiden mukana.
Aina kannattaa kysyä neuvoa, jos olet epävarma tai haluat ulkopuolisen tai vain toisen näkemyksen. Apua ja neuvontaa on tarjolla, ja me olemme mielellämme avuksi ja autamme valintojen tekemisessä.
Marstallin nettisivuilla kerrotaan mysliruokinnasta näin: Koska hevosen pitäminen ja suoritusodotukset ovat muuttuneet, ovat myös vaatimukset hevosen ravitsemuksessa merkittävästi vaihtuneet. Hevosen ruoansulatuselimistön monimutkaisuuden ja yksityiskohtaisuuden vuoksi on välttämätöntä, että hevonen saa riittävissä määrin raakakuitupitoista käsittelemätöntä perusravintoa.
Makro- ja mikroravinteiden syöttö käsittelemättömän viljan mukana usein epäonnistuu etupäässä hevosen rajallisen ruoansulatusmekanismin vuoksi. Toisaalta hevosille voidaan syöttää lisäravinteena Marstall-myslirehua, jolla ruokinta voidaan optimoida.
Nykyajan heinä on ravinneköyhempää kuin koskaan ennen. Siksi yksi olennainen osa Marstall-ravinnekonseptia on suunnitelmallinen korkealuokkaisten vitamiini-, kivennäis- ja tehoaineiden lisääminen ravintoannoksiin. Niitä hevonen ei enää saa ”modernista heinästä”.
Marstall– yhtiön päämääränä on valmistaa hevosille mysliä, joka sisältää mahdollisimman suurelta osin vain luonnollisia ainesosia, mikä varmistaa hevosen terveyden pitkäaikaisen kestävyyden. Marstall ottaa huomioon sekä luonnonläheisen perusravinnontarpeen, että laskelmoidun lisäravinnontarpeen vapaa-ajan hevosurheilussa kuin myös massa- ja suoritusurheilussa.
Marstall-myslistä hevonen saa riittävän ja tarkkaan harkitun määrän kaikkia tarvitsemiaan vitaali- ja kivennäisaineita, millä taataan hevosen hyvinvointi. Mysli sisältää hydrotermisesti käsiteltyä viljaa, joka vaatii hevoselta pidempiaikaista pureskelua. Se puolestaan lisää syljeneritystä, mikä johtaa vaivattomampaan ruoansulatukseen. Sen ansiosta suoritustasonmukaiset ravintoaineet säilyvät kehossa pidempään.
Marstall-hevosmysliä kehittävät Marstall-rehumestarit yhteistyössä hevosten kasvattajien, kilpa-valmentajien, vapaa-ajan harrastajien sekä eläintenruokinnan asiantuntijoiden kanssa. He toimivat erilaisista ravitsemusvaatimuksista saatujen tietojen pohjalta, joista uusimmat tutkimustulokset on saavutettu yhteistyössä tieteellisen tutkimuksen ja käytännön havaintojen kanssa. MAINOS
Hanna Mäkinen
Kirjoittaja on hevosenomistaja ja työskentelee Tippavaaran Maatalouspalvelu Oy:ssä
Yhteistyössä: Marstall
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.