Sunnuntai 28.05.2023
Nimipäivät: Alma
Lammi
Pilvistä
5°C
Tuuli: 3 m/s S
 
Avatar photo

Asiantuntijablogi kaupallisille yhteistyökumppaneille. Haluatko kirjoituksesi blogiin? Soita 040 5281 989!

RAUTANET LAMMI: Osallistu itsenäisyyspäivän juhlaliputukseen – valaise lippu

Suomen juhlavuoden kunniaksi itsenäisyyspäivänä voi tänä vuonna poikkeuksellisesti liputtaa jo itsenäisyyspäivän aatosta kello 18.00 alkaen, mikäli lippu valaistaan pimeän ajaksi. Tällöin itsenäisyyspäivän liputus voi alkaa 5.12. kello 18 ja päättyä 6.12. kello 22.00.

Lipun tulee olla niin hyvin valaistu, että lipun kuvio ja värit erottuvat selkeästi. Valkoisen tulee siis olla valkoinen ja sinisen sininen. Juhlaliputukseen osallistuminen on vapaaehtoista.

Me Rautanetillä olemme pohtineet minkälainen valaistus lipputangolle tarvitaan, jotta ehdot täyttyvät. Olemme tulleet siihen tulokseen, että parhaiten lipun värit toistuvat led-työvalaisimilla. Niiden hyvä puoli on myös se, että niitä voidaan liikutella ja suunnata. Jotta valaisinta voidaan käyttää ulkona, sen tulee soveltua ulkokäyttöön.

Testasimme erilaisia valaisimia haja-asutusalueen pimeässä illassa. Riittäväksi valaisuteholtaan osoittautui 30 Watin led-valolamppu. Sillä saatiin lipun värit toistumaan luonnollisina.

Kuvassa lipputanko on valaistu 30W Led-valolla noin 15 metrin etäisyydeltä haja-asutusalueen täydessä pimeydessä. Kuva: Rauno Parikka

Kuvassa lipputanko on valaistu 30W Led-valolla noin 15 metrin etäisyydeltä haja-asutusalueen täydessä pimeydessä. Kuva: Rauno Parikka

Tule käymään, niin löydämme sopivan valaisimen sinulle ja voit osallistua ainutkertaiseen juhlaliputukseen. Meiltä saat myös vesisateenpitävät jatkoroikat sähkön järjestämiseen lipputangollesi. Suomen kelit kun ovat mitä ovat.

Onko lipputanko, mutta ei lippua tai lippu on vanha ja rispaantunut? Suomi täyttää vain kerran 100 vuotta, ja sen kunniaksi voisi ehkä lipunkin uusia. Ota mitta lipputangostasi, ja tule käymään. Valitsemme sopivan kokoisen lipun sinun lipputankoosi.

Muistathan lipun pesu-, kuivaus- ja säilyttämisohjeet:

  • Suomen lippua säilytetään laskostettuna niin, että sininen väri on päällä. Kastunut lippu kuivataan sisällä ennen laskostamista.
  • Suomen lipun voi pestä pesukoneessa lipun mukana olevan pesuohjeen mukaan, ja silittää. Se pitää kuivata sisätiloissa eikä esimerkiksi pyykkinarulla ulkona.
  • Rikkoutuneen lipun voi korjata, jos korjausjälki ei jää näkyviin liputettaessa.
  • Käyttökelvottomaksi kulunut Suomen lippu hävitetään polttamalla tai silppuamalla, minkä jälkeen tunnistamattomaksi leikatut palaset voi laittaa talousjätteeseen. Lippua ei saa asettaa mihinkään muuhun käyttöön tai viedä kaatopaikalle. Lipun voi joskus myös toimittaa valmistajalle hävitettäväksi

Mikäli lipun valaiseminen ei ole mahdollista, liputetaan itsenäisyyspäivänä normaalikäytännön mukaisesti. Lippu nostetaan salkoon 6.12. aamulla kello 8.00 ja se lasketaan illalla kello 20.00.

Hyvää ja ikimuistoista Suomen satavuotispäivää kaikille!

RaunoParikka

Rautanet-kauppiaasi Lammilla,
Rauno Parikka

Rautanet Lammi 

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.