Keskiviikko 26.06.2019
Nimipäivät: Jorma, Jarmo, Jarkko, Jarno, Jere
Lammi
Pilvistä
20°C
Tuuli: 1 m/s PL
 
Yhteistyössä-blogi

Asiantuntijablogi kaupallisille yhteistyökumppaneille. Haluatko kirjoituksesi blogiin? Soita 040 5281 989!

LAMMIN SÄÄSTÖPANKKI: Uudistuminen on yrityksille elinehto

Syksyllä 2019 käynnistyvä Tahdo uudistua -ohjelma tukee pienten työnantajayritysten uudistumista ja elinvoimaisuutta. Pärjätäkseen kiristyvässä kilpailussa, yrittäjien tulee löytää aikaa ja energiaa jatkuvalle liiketoiminnan kehittämiselle ja uudistamiselle. Tämä tuottaa kuitenkin useille pienyrittäjille haasteita resurssien mennessä perusliiketoiminnan pyörittämiseen. Auttaakseen pienyrittäjiä uudistumaan – ja sitä kautta menestymään, Säästöpankki, LähiTapiola, Elo ja Kasvun Roihu käynnistävät syksyllä 2019 yhdessä Tahdo uudistua -ohjelman.

Tahdo uudistua -ohjelma on suunnattu erityisesti pienille työnantajayrityksille, jotka tunnistavat uudistumisen tarpeen.

Tahdo uudistua -ohjelma on suunnattu erityisesti pienille työnantajayrityksille, jotka tunnistavat uudistumisen tarpeen. Ohjelman kumppanit toteuttavat tulevan syksyn ja kevään aikana kymmeniä tapahtumia ympäri Suomen, jotka tarjoavat pienyrittäjille maksutta uusia ajatuksia, verkostoja sekä konkreettisia työkaluja uudistamisen tekemiseen.

Nämä työpajat paneutuvat uudistumisen keskeisimpiin teemoihin kuten yrittäjän hyvinvointiin, osaamisen päivittämiseen, kannattavuuteen sekä digitalisaatioon.
Ohjelman pääyhteistyökumppani, Säästöpankki on ollut osa suomalaista yhteiskuntaa jo lähes 200 vuotta ja nähnyt, kuinka merkittävä taito uudistumiskyky on yrittäjille, yhänopeammin muuttuvassa maailmassa.

”Olemme nähneet talouden myllerrykset, nousut ja laskut, ja tiedämme miten muutoksessa voi pärjätä – ja jopa kukoistaa. Olemme huomanneet, että pysyäkseen
maailman muutoksessa mukana, uudistumiskyky on yrityksille erityisen tärkeä taito. Siksi me tahdomme rohkaista suomalaisia yrityksiä uudistumaan ja autamme heitä myös tekemäänsen,” Säästöpankkiryhmän yritysasiakkaista vastaava liiketoimintajohtaja Kari Suutari.

Tahdo uudistua -ohjelman pääyhteistyökumppanina toimii Säästöpankki ja valtakunnallisina kumppaneina vakuutusyhtiö LähiTapiola ja työeläkeyhtiö Elo. Ohjelman yhteistyökumppaneita yhdistää vahva missio suomalaisten yritysten menestyksen ja jatkuvuuden turvaamisesta.

”Pk-yritykset ovat Suomen hyvinvoinnin selkäranka. Moni yrittäjä kohtaa kuitenkin kasvavassa määrin haasteita muuttuvassa toimintaympäristössä ja kohtaamme näitä tilanteita päivittäin asiakkaidemme kanssa. Haluamme olla tukemassa näitä yrityksiä ja yrittäjiä heidän liiketoimintansa uudistamisessa ja elinvoimaisuuden vahvistamisessa. Yhdessä parhaiden kumppaneiden kanssa uskomme, että voimme tuottaa näille yritykselle sen tuen ja voiman, jolla heidän on mahdollista viedä toimintansa uudelle tasolle,” kuvaa Oona Paasolainen, LähiTapiolan palvelukehityksestä vastaava johtaja.

Pääyhteistyökumppanin ja valtakunnallisten yhteistyökumppaneiden lisäksi Tahdo uudistua -ohjelman koordinoija ja toteuttaja Kasvun Roihu Oy on kokoamassa ohjelmalle monipuolisen joukon alueellisia yhteistyökumppaneita sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta. Mukaan ohjelmaan rahoittajaksi ja toteuttajaksi haastetaan toimijoita ympäri Suomen ja kumppanijoukossa tulee olemaan useita myös kaupunkeja, muun muassa Kuopio ja Lahti. Monipuolisella ja laajalla kumppanijoukolla Tahdo uudistua -ohjelmasta tavoitellaan aidosti vaikuttavaa valtakunnallista ilmiötä.

”Suomessa on useita toimijoita, jotka ovat auttaneet pieniä työnantajayrityksiä kehittymään ja uudistumaan. Näimme kuitenkin, että verkoston voimaa tarvitaan, jotta saamme muutosta aikaan. Tämän vuoksi lähdimme keräämään teeman ympärille valtakunnallista verkostoa, toimijoista, jotka ovat vahvoja omilla alueillaan. Ainoastaan
yhdessä voimme rakentaa ilmiötä.” kertoo Susanne Forsberg Kasvun Roihu Oy:n Tahdo uudistua -tiimin vetäjä.

Tahdo uudistua -ohjelman kumppanijoukkoa vahvistetaan entisestään loppukevään ja kesän aikana ja ohjelma tullaan virallisesti lanseeraamaan syyskuussa 2019. Lanseerauksen jälkeen Kasvun Roihu ja ohjelman kumppanit aloittavat ohjelman markkinoinnin pienyrittäjille. Ohjelman ensimmäiset tapahtumapäivät tullaan järjestämään marraskuussa ja ne jatkuvat pitkälle kevääseen 2020.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.