LAMMIN JÄTEHUOLTO: Mitä tehdä puutarhajätteelle?
Puutarhoja laitetaan talvikuntoon kovaa kyytiä. Monella on pieni piha, eikä välttämättä tiloja puutarhajätteen kompostointiin. Avuksi tulee paikallinen jätteenkuljettaja, jolla on ympäristölupa.
Lammilla Lammin Jätehuollolla on ainoana ympäristölupa haravointi- ja puutarhajätteen välivarastointiin. Meille voi tuoda puutarhajätteitä itse, kun soittaa etukäteen ja sopii asiasta. Esimerkiksi aikataulu on hyvä sopia etukäteen.
Asiakkaita tietenkin kiinnostaa hinta. Jäljempää löydät linkin Kiertokapulan hinnastoon, mutta yleensä yksi tavallisen kokoinen henkilöauton peräkärryllinen maksaa noin kympin verran. Jos puutarhajätettä on enemmän, kannattaa kysyä sille kuljetusta ja hintaa erikseen. Usein esimerkiksi kimppalava naapurin kanssa tulee edullisemmaksi.
Puutarhajätteet voi kompostoida omassa puutarhajätekompostorissa tai toimittaa puutarhajätteen vastaanottopisteisiin, esim. Kiertokapulan jätteidenkäsittelyalueille. Lammilla haravointijätteitä ei voi enää viedä Halkiveen, sillä alueella ei ole voimassaolevaa ympäristölupaa. Puutarhajätteiden vieminen esim. kuntien puistoaluille tai metsiin on kiellettyä.
Jätteidenkäsittelyalueella risuille ja lehdille on omat kasansa, joten lajittele ne erikseen jo kuormaa pakatessasi!
Kiertokapulan vinkkejä haravointijätteen hävittämiseen:
- Edullisinta on jätteiden käsittely omalla pihalla, ja haketus sekä kompostointi ovat hyviä ekotekoja.
- Lajittele jo kotona haravointijätteet ja risut niin, että sinun on helppo purkaa ne erilleen jätteidenkäsittelyalueella. Erikseen lajiteltuna niiden hinta on tuojalle edullisempi.
- Oman kunnan jätehuoltomääräykset luovat pohjan puutarhajätteiden käsittelyyn, ja moni kunta ohjeistaakin asukkaitaan esimerkiksi kotisivuillaan. Jotkin kunnat tarjoavat myös omia puutarhajätteen vastaanottopaikkojaan: jos tällainen on, se on mainittu Kiertokapulan sivuilla Jätehuolto eri kunnissa.
- Ainakin taajama-alueilla puutarhajätteen polttaminen on pääsääntöisesti kielletty.
- Haravointijätteitä ei saa laittaa biojäteastiaan.
- Haravointijätteitä ja risuja saa laittaa seka- tai kuivajäteastiaan.
- Älä myöskään kippaa lehtiä ja risuja metsään – näin menetellessäsi saatat tietämättäsi levittää luontoon puutarhojen vieraslajeja, jotka ovat uhka alkuperäislajeille.
Kiertokapula ottaa risuja ja haravointijätteitä erilleen lajiteltuina vastaan jätteidenkäsittelyalueilleen ympäri vuoden hinnaston mukaiseen hintaan.
Hevosen lantaa otetaan vastaan ainoastaan Kapulan ja Karanojan jätteidenkäsittelyalueille kompostointiin.
Ympäristösi huoltajat,
Ulla ja Esa Kauppi
Lammin Jätehuolto Ay
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.