AUTOKAVE: Valitse renkaat sen mukaan, missä pääasiassa ajat
Talvirenkaat täytyy olla henkilöautoissa alla 1. joulukuuta. Ne saa kuitenkin jo laittaa alle jos keli sitä vaatii, toisin sanoen kun yöpakkaset alkavat ja saattaa olla liukasta. Talven ei tarvitse antaa yllättää itseään, vaikka renkaiden vaihtoon onkin vaikea varautua. Koskaan kun ei tiedä, milloin liukkaat tulevat.
Nyrkkisääntönä voi kuitenkin pitää marraskuun puoltaväliä. Jos siihen mennessä ei ole vielä tullut lunta ja jäätä, kannattaa aika renkaiden vaihtoon ainakin jo varata.
Valitse renkaat aina käytön mukaan. Jos ajat yleensä esimerkiksi Helsinkiin pitkin pääväyliä, jotka on aina hoidettu jäättömiksi, kitkarengas on turvallinen ja hiljainen. Aina kuitenkaan ei auta luistonestot eikä ajohallintajärjestelmät. Jäätä voi olla arvaamattomissa paikoissa, ja sen jälkeen auto ohjautuu fysiikan lakien mukaan. Vaihteleviin olosuhteisiin uusi nastarengas on turvallisin valinta.

Bridgestone Noranzan ainutlaatuinen nastan muotoilu ja määrättyyn suuntaan asennetut nastat antavat maksimaalisen jääpidon.
Renkaita hankittaessa huomionarvoisia, muuttuvia asioita ovat: pääasialliset ajo-olosuhteet, automerkki ja -malli, päivittäinen ajokilometrien määrä, kuljettajan ajokokemus ja -tottumus.
Uudet nastarenkaat tulee ajaa sisään. Toisin sanoen ensimmäiset 500 ajokilometriä vältetään voimakasta kiihdyttelyä, jarruttelua ja kaarreajoa. Tämä varmistaa nastojen asettumisen paikoilleen ja luo perustan nastoituksen kestävyydelle.
Varsinkin talvirenkaissa ikääntyminen vaikuttaa renkaan ominaisuuksiin, maksimi käyttöikä on 6 vuotta.
Neljässä renkaassa nastojen määrän ero ei saa olla yli 25%. Eli jos renkaista on irronnut nastoja, niiden lukumäärän ero ei saa olla yli neljäsosa. Tämän vuoksi renkaita kannattaa kierrättää akselilta toiselle.

Suorituskyvyltään erinomainen nastarengas Winterforce on Firestonen vastaus pohjoismaisen talven haasteisiin: se on suunniteltu ja valmistettu todellisiin ääriolosuhteisiin.
Renkaat pitää olla akselilla (edessä/takana) parit, toisin sanoen samaa merkkiä, tyyppiä ja kulumaltaan vastata toisiaan.
Renkaiden pyörimissuuntaa ei saa vaihtaa. Eli edestä taakse ja toisinpäin, mutta ei puolelta toiselle.
Taka-akselille asennetaan aina paremmat renkaat riippumatta siitä onko auto etu- vai takavetoinen.
Rengaspaineet on hyvä tarkistaa vähintään pari kertaa käyttökaudessa. Huomioi mittarivirhe ja lämpötilan vaikutus. Ilmanpaineen tulee olla mieluummin yli kuin alle. Pakkanen laskee painetta 0,1 bar/10 astetta tai enemmän. Jos olet viimeksi mitannut paineet elokuussa, voi paine olla lokakuussa jo laskenut enemmänkin. Jos olet rengaspaineista epävarma, anna ammattilaisen asettaa sopiva paine renkaisiin.
Vinkit tarjoaa rengaskauppiaasi Lammilla
Jyri Munne, Autokave
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.