Tiistai 26.09.2023
Nimipäivät: Kuisma

Tuuli:
 
Avatar photo

Juha Reinikainen

Päätoimittaja Lammille.fi.

TOIMITUKSELTA: SOTE, NATO ja kohta TE

Palvelupäällikkö Sami-Pekka Kalliokoski ja johtaja Eija Mannisenmäki kertoivat Hämeen TE-toimiston kuulumisista. Kuva: Juha Reinikainen.

Nyt eletään hallintorakenteiden historiallisen muutoksen keskellä. Ensin tuli vuoden 2023 alussa SOTE eli kunnallinen päätösvalta sosiaali- ja terveydenhollossa karkasi alueille. Huhtikuun alussa 2023 Suomi liittyi NATOon.

Seuraava suuri muutos on työvoima- ja elinkeinopalveluiden siirto kunnille vuoden 2025 alusta alkaen. Marinin hallituksen aikaisen uudistuksen sisältö on, että TE-palvelut siirretään yksittäiselle kunnalle tai useammasta kunnasta muodostuville työllisyysalueille, joiden työvoimapohjan on oltava vähintään 20.000 henkilöä. Uudistuksen, eli siirron valtiolta kunnille, on katsottu olevan kuntien pitkäaikaisen toiveen mukainen.

Elokuun lopussa uutisoitiin että siirtoa Kanta-Hämeessä valmistellaan kahden työllisyysalueen mallilla. Opittavana ovat uudet yhteistyökuviot, kun Hämeenlinnan, Hattulan ja Forssan seudun kuntien on määrä löytää yhteinen tapa järjestää palvelut.

TE-toimiston johto kertoi tällä viikolla taustatapaamisessa seudun päätoimittajille Hämeen TE-palvelujen nykytilasta ja sivusi myös tulevaa muutosta. Johtaja Eija Mannisenmäki kertoi, että toimiston tavoitteena on, että nykyiset 380 TE-toimiston työntekijää siirtyvät uudelle työnantajalle huippukunnossa, osaavina ja innokkaina.

Sekä Kanta- että Päijät-Hämeessä operoivan Hämeen TE-toimiston henkilöstönhän on määrä siirtyä kuntiin liikkeenluovutusperiaatteella ja jakautua todennäköisesti yhteensä neljälle työllisyysalueelle.

Tapaaminen oli tervetullut muistutus myös siitä, että Hämeen TE-toimisto tuottaa monipuolisia yrityspalveluita ja pitää niitä suorastaan ylpeydenaiheenaan. Paitsi monelle tutut ja tärkeät yksittäisten yrittäjien starttirahat, TE-toimistojen vastuulla on isoja yritys- ja toimialakohtaisia hankkeita.

Siirtyvät palvelut ovat tärkeät erityisesti yksittäiselle työnhakijalle ja yritykselle. Vanhan sanonnan mukaan tärkeää ei ole kuka palvelut järjestää vaan että palvelut toimivat. Siirtoon on silti syytä suhtautua huolella ja ottaa oppia esimerkiksi SOTEn karikoista.

Juha Reinikainen

  • Artikkeli on julkaistu aiemmin Reska.fi- ja Hattulaan.fi-verkkolehdissä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.