Maanantai 04.12.2023
Nimipäivät: Airi, Aira

Tuuli:
 

Lukijalta-blogiin sisällön tuottavat lukijat. Kirjoita lyhyesti ja napakasti, kirjoita mieluummin nimellä kuin nimimerkillä. Toimituksella on oikeus lyhentää ja toimittaa tekstejä, tai jättää kokonaan julkaisematta. Yhteystietosi ovat tarpeelliset, mutta jäävät vain toimituksen tietoon. Lähetä tekstisi: toimitus@lammille.fi

Riittääkö kauniit kulissit?

Valitettavasti nyky-yhteiskunnan takia moni meistä tuntee tai tietää perheen, joka keskittyy vain ulkoiseen olemukseen. Moni tietää perheen, jossa lasten ruuassa säästetään, jotta rahaa riittäisi esimerkiksi perheen uuden auton ostamiseen. Lasten ei myönnetä olevan kipeitä, jotta perhe näyttäisi hyvinvoivalta. Naapureille järjestetään juhlia ja ostetaan uusinta tekniikkaa kotiin, jotta se voidaan jakaa somessa ja näyttää hyvältä. Sairasta siitä tulee siinä vaiheessa, kun oman perheen menoista vielä karsitaan, vaikka lasten olotila olisi mikä tahansa.

Viimeistään tässä vaiheessa suurin osa meistä tuomitsee jo vanhempia. Moni kuitenkin jättää huomioimatta sen, että monella tavoin edustajien vastuu kylä-, kunta- ja valtiotasolla on samainen kuin vanhempien suhteessa lapsiinsa. Moni lapsi vain ei valitettavasti voi valita holhoojiaan.

Ihmisten edustajien pitäisi kuunnella kansaa ja lopulta päättää, mikä on kaikille hyväksi. Nyt on aika Lammilla miettiä, että miksi emme tuomitse päättäjiä, jotka tekevät tämän Lammin asukkaille? Viime kunnallisvaaleissa, joita ennen sdp-kokoomus -kaksikko poisti sairaalaosaston Lammilta, silti 52 prosenttia Lammilaisista äänesti edelleen heitä. Sdp:n edustaja tosin kommentoi tässä meille elintärkeässä Lammilla.fi sivustolla, että kyse ei ollut terveyskeskus aseman lakkauttamisesta, vaan vanhustenhuollon järkeistämisestä. Kysyn silti. Mitä sitten. Lohduttaako vanhusta tai perhettä, joka käy katsomassa huonovointista, mikä on syy, että joutuu maksamaan paljon matkoista ja käyttämään tunnin lisäaikaa, varsinkin jos tarve toistuu pitkään.

Eniten minua surettaa ne äänestäjät, jotka kaikesta huolimatta äänestävät näitä Lammin heikentäjiä. Minulle he ovat kuin lapset, jotka pitävät väkivaltaisten hyväksikäyttäjävanhempien puolta.

Olen kyllästynyt vaalivalheisiin. Itse ryhdyin mm. tästä syystä ehdokkaaksi. Ensimmäiseksi minulle sanottiin, ettei saa halventaa muita puolueita. Mutta arvatkaa mitä. Jos odotatte ehdokkaalta, että hän kumartelee kuvia, en ole ehdokkaanne. Viime vuodet sdp-kokoomus -linja on hallinnut Hämeenlinnaa. Perussuomalaiset ovat lehdistössä haukuttu vain riitelijöiksi. Mutta samaa perhe-ajatusta noudattaen Perussuomalaiset ovat olleet niitä hankalia teinejä, jotka yrittävät pitää lasten puolta. Valitettavasti vanhempien puolella on ollut perheen isoveli, jonka olisi pitänyt pitää huolta nuoremmista, mutta halusi saada kiltin maineen.

Tämä nimeltä mainitsematon henkilö yritti saada muut riitelijöiden maineeseen käyttämällä lehdistöä hyväkseen. Nykyään henkilöltä vaaditaan monta miljoonaa maksettavaksi, mikä osoittaa hänen olleen joko idiootti tai korruptoitunut. Aikaisemmilla todellisuuksilla ei minulle ei ole väliä. Yhtään henkilöä kadulla en ole myönnytellyt ajatukseni vastaisesti.

Minä sanon asiat niin kuin ne näen enkä ole ostettavissa. Otat mitä näet tai mene muualle. Lammi on hyvä paikka.

 

Mika Rintama
kuntavaaliehdokas (ps)
Lammi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.