LUKIJALTA: Lammi! Menetettyjen mahdollisuuksien maa
Olen asunut Lammilla melkein kolme vuotta, tai kolme vuotta tulee täyteen päivänä, kun muutan pois. Muutin Lammille henkilökohtaisista syistä, varmana, että ammattilaiselle löytyy töitä. Olen lähihoitaja, avopuoliso on sähköasentaja ja prosessialanteknikko.
Ei löydy ei… Olemme hakeneet kaikkiin toimiin ja virkoihin, käyneet haastatteluissa… pätkätöitä ois. Te-toimisto auttaa, mene 9 eurolla per päivä oman alan töihin harjoittelemaan. Kerroin meneväni mielummin harjoittelemaan kauppaan tai kirjastoon, oman alan työni osaan jo.
Lammilla olen tutustunut kirjaston henkilökuntaan, en toki nimeltä, mutta kasvotuttuja olemme. Taululiikkeen omistaja tuli hyvinkin tutuksi sekä sisustusliikkeen ihmiset. Montaako lammilaista voin sanoa tuttavaksi, saati sitten ystäväksi? En yhtään.
Nyt kun muutan pois, sain soiton: “Joko asut täällä, tuletko töihin?”. Soitto tuli Pirkanmaalta.
Ehkä teidän kantahämäläisten pohtiessanne muuttotappiota kannattaisi miettiä miten otatte junantuomat vastaan. Ehkä te menetätte paljonkin siinä, että muualta tuleville ei anneta mahdollisuutta. Meillä olisi ollut paljon annettavaa.
Lämmin kiitos kolmesta vuodesta: Lammille.fi, Lammin seurakunnan diakoniatyö, Sisuste-Peltoniemi, K-market Mallas, Kauppahuone ja Galleria Siljander sekä taloyhtiömme naapurit.
Katja
Ps. En ota kantaa Hämeenlinnan asioihin. Kaupunkiliikenteen puuttuessa en ole päässyt ajokortittomana tutustumaan ko. kaupunkiin.
2 kommenttia
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
Miksi valittaa me hölmöt suomalaiset äänestimme
Taas samat huijarit johtoon nauttikaa mitä päätitte äänestää ja lopettakaa valitus!!!
Täytyy toivoa, että uudet edustajat, kolme aivan tuoretta Hämeestä, saavat edes jotain aikaan. Viestiä vaan heille menemään, sähköpostit laulamaan.