Vaihtuvat blogivieraat kirjoittavat itselleen tärkeistä asioista. Kauneutta ja terveyttä, urheilua, kulttuuria, leipomisvinkkejä – aiheiden kirjo on juuri niin laaja kuin on kirjoittajien määrä. Blogissa esitetyt ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajiensa omia.

Taittuuko talven selkä?

Ajankierrossa aurinko siirtyi vähän ennen juhannusta rengin puolelle. Tuomaan päivänä se siirtyi isännän puolelle. Pesäpäiviksi kutsutun ajan jälkeen tapanina sanottiin päivän olevan kukonaskeleen verran pitempi. Siitä on kohta kulunut kuukausi.

”Härkäviikot ja reikäleivät” ovat alkaneet.  Ajanjakso ilman arkipyhiä kestää tänä  vuonna peräti 13 viikkoa. Seuraava arkipyhä on vasta huhtikuun puolivälissä pääsiäistä vietettäessä.

Härkäviikkojen määrä vaihtelee noin neljän viikon verran. Se johtuu pääsiäisen ajankohdan määräytymisestä auringon ja kuun kiertojen perusteella.

Ennen vanhaan sydäntalven ajanjakso jakautui sukupuolten mukaan. Miesväki vietti sen hevosineen metsätöissä. Naisväki hoiti kotikonnun tehtäviä. Tuvassa kuului sukkulan suihke kangaspuiden ääressä.

Rukki ja sukkapuikotkin olivat ahkerassa käytössä. Huopatossut ja rukkaset kaipasivat pakkasilla villatuotteita ihon lämpimyyden säilyttämiseksi. Villapaitojakin tarvittiin.

Päivien lyhyydestä johtuen miesväki matkasi hevosineen ja välineineen metsään eväät mukanaan. Ruokareppu sisälsi varasukkien sisällä patenttikorkkisen maitopullon ja rukiisia voileipiä. Levitettävää läskiä oli täytteenä. Hevosille oli mukana heinää ja viljaa pääpussissa sekä loimi selkään seisonta-ajoiksi.

Hevosvoima oli metsätöissä viime vuosisadan puolivälissä tärkeä tekijä. Vetojuhtaa tarvittiin, kun puu oli kaadettuna kuljetuskunnossa. Metsätyöt alkoivat pian loppiaisen jälkeen. Nuutti oli päättänyt joulun leppoisan ajan. Kehokin kaipasi jo arjen askareita. Niitä löytyi.

Omavaraistalouden aikaan piti huolehtia alkutalvesta mahdollisten myyntipuiden hankinnasta ja sen lisäksi runsaan vuodenkierron aikaisesta omasta tarpeesta. Elettiin uuninlämmitysten aikaa. Monet talouskeskuksen puusyöppöiset uunit kaikissa rakennuksissa tarvitsivat monenlaista puuainesta.

Liiterin tuli olla täynnä tulevana syksynä. Pakkasen paukkeesta ei juuri etukäteen tiedetty. Tiedettiin vain, että lämmitystä tullaan tarvitsemaan. Määrä oli arvailun varassa.

Puusta kerättiin lähes kaikki, mitä kaataessa syntyi. Sahanpuru auttoi varastoimaan kesäksi jääkatokseen jäiden pakkaspitoisuutta jopa syksyyn asti. Jäitä käytettiin navetan yhteydessä maitohuoneessa jäähdytykseen.

Maidosta voitiin myös jalostaa kotona monenlaisia kauemmin säilyviä tuotteita. Tehtiin piimää, viiliä ja juustoja. Varjoisassa aitassa ne säilyivät raakamaitoa pitempään.

Purun ohella puiden oksistoa hyödynnettiin muutenkin. Kuusen kaikki oksat otettiin talteen ja kuljetettiin karjapihan ja puuliiterin lähelle kuin pinoon aseteltuna. Kasa muodosti kevään lähestyessä varatyömaan.

Hakokirves ja sopivan korkuinen hakkuupukki pystyyn. Kun ei muuta askaretta ollut, kutsui pukki ääreensä hakokirveen kanssa. Oksista saatiin hakoja lypsytarhaan ja joskus vähän navetankin pehmusteiksi.

Sormenpaksuisista tehtiin heinäseipäisiin nappuloita. Vähän viillettyinä kuoreltaan ne kuivuivat. Paksummat oksat lennähtivät käsittelyn jälkeen liiteriin vietävään kasaan. Ne oli tavalla tai toisella pinottava ainakin lievän ilmavasti. Kuivuminen oli tärkeää tulevaa käyttöä varten.

Tuore puu toi tuskaa kylmässä uunin tai hellan sytyttäjälle. Kuiva syttyi helpommin. Käytössä hakotukin yläpää sai uusia muotoja. Mutta puusta oli vielä paljon jäljellä sekä puuainesta että monenlaista askaretta, joten palatkaamme metsään.

Kirves, pokasaha ja tukkisakset härkäviikkojen välineinä. Puuston tultua korjuuvaiheeseen alkoi pääasiassa talvinen uurastus metsätöissä. Ennen vanhaan oli metsissä lunta.

Pääsy kaadettavan puun juurelle vaati joskus pitkävartisia huopatossuja. Joskus lapiotakin. Puun alaosa oli saatava hyvin esille ennen sahan käyttöä. Kesällä ei haluttu katsella kantoja, jotka olivat kuin rippikoulupoikia. Tilanne vaati notkeaa selkää.

Kirveellä karsittiin alaoksia ja veistettiin kaatolovi osoittamaan puun kaatosuuntaa. Pokasahalla katkaistiin pienempiä puita. Paksumpiin käytettiin kahden miehen sahaa eli justeeria.

Saha äännähteli tahdikkaasti minuutin tai parin verran. Loppuvaiheessa puuta työnnettiin asettamalla kirveen terän kulma sitä toisella kädellä tukien sopivan korkealle ja varrenpää vaikkapa olkapäätä vasten. Työntö auttoi kaadon alussa. Seurasi ehkä pienen ähkäisyn sisältänyt hiljaisuus varoitushuutoineen.

Puun lähdettyä kaatumaan oli äkkiä väistettävä vastasuuntaan, jotta ei raskas tyvipää puun maahan rojahtaessa heilahtaessaan murjo kehoa toimettomaksi. Oksat taittuivat ja osittain katkesivat räiskyen,  ja puu rojahti maahan pitkin pituuttaan.

Alkoi kuulua kirveen ääni irrotettaessa oksia rungosta. Pätkimisessä soi saha uudelleen. Monia muitakin vaiheita oli sen mukaan, tehtiinkö puista halkoja vai massaa tai tukkeja. Pokasahassa oli metrin merkit.

Tukkisaksilla käänneltiin ja vähän siirreltiinkin tukkeja tai massapölkkyjä. Siten metsuri halusi auttaa seuraavan vaiheen eli hevosmiehen työtä. Sitä oli ajateltu jo kaatosuuntaa katsottaessa.

Katkottuja tukkeja kasattiin sopivaan paikkaan, mistä kuljetus kotiin tai rantojen laanipaikoille tapahtui tukkiresloilla. Halkojen ja massapuiden sekä oksien kuljetukseen tarvittiin sopivat kehikot.

Omalla kotiseudullani savotat olivat muutaman kilometrin päässä puiden keväisistä määränpäistä. Metsätyöt tapahtuivat pääasiassa Säynäjärven ja Nerosjärven välisellä alueella.

Hevoskuljetusta oli enimmillään lähes kolme kilometriä takamaalta lievää alamäkeä Säynäjärvelle ja edelleen sen yli ja vajaa kilometri Kuohijärven lastoopaikalle vesikuljetuksia varten.

Kaamos päätty. Maamme on vapautunut kaamoksen hämäryydestä. Auringon valo on virallisestikin pilkahtanut pitkän isänmaamme pohjoiseenkin osaan. Polaariyö kesti napapiirin pohjoispuolella melkein kaksi kuukautta. Virallinen valoisuus on siellä koittanut tällä viikolla.

Aurinko on näyttäytynyt hetken ajan horisontin yläpuolella. Lammi ei  kaamosalueeseen kuulu. Pitäjän lyhin valoisa aika oli vähän ennen joulua Tuomaan päivän aikaan. Silloin aurinko viivähti taivaanrannan yläpuolella viiden ja puolen tunnin ajan.

Talven selän taittumisen katsottiin ennen vanhaan tapahtuvan Heikin päivän aikaan. Tuolloin rehuista tuli olla puolet jäljellä. Ihmisten ravintovarasto aitoissa arvioitiin kahdeksi kolmannekseksi.

Viljasatohan kypsyi paljon myöhemmin kuin ruoho.  Joustoa talven taittumisajankohdassa oli. Vajaa viikko myöhemmin oleva Paavali muistuttaa vielä keskitalven napapäivän olemassaolosta.

Talven taittuessa karhunkin uskottiin kääntävän kylkeään piiloisassa pesässään. Vähän myöhemmin emo odotti perhelisäystä nisiensä hyväksikäyttöön.

Lämpimältä tuntuu tämä talven selkä tänä vuonna.

Heikki K. Lähde
Lammilainen ennenvanhan tutkija.