LAMMILAISET: Sadan nuoren tulevaisuus vaakalaudalla
Me Lammin pitäjän asukkaat ja lasten vanhemmat vetoamme Hämeenlinnan kaupungin päättäjiin Lammin lukion säilyttämisen puolesta.
Olemme hyvin tietoisia siitä, että taloudelliset seikat pakottavat kaupungin etsimään säästökohteita myös vaikeista kohteista, mutta koska tiedämme Lammin lukion muodostavan paljon suuremman elinvoiman Lammille, kuin mitä sen lakkauttaminen toisi säästöjä Hämeenlinnalle, olemme laatineet kaupungin strategian pohjalta
oheisen, yhden kuvan kokoisen esityksen niistä positiivisista vaikutuksista, mitä Lammin lukio kaupungille tuo. Pyydämme teitä perehtymään kuvaan ja tekemään sen päätöksen, että tasa-arvoisen, hyvinvoivan, resurssiviisaan ja elinvoimaisen Hämeenlinnan kannalta on oikeudenmukaisinta ja viisainta säilyttää lukio myös kaupungin
itäisten osien asukkaita palvelemassa. Lammin lukio on ihan lähellä.
Perusteluja:
1. Lukion lakkauttaminen alentaa tutkitusti koko alueen sivistystasoa. Lammin lukion lakkauttaminen olisi siten tietoinen päätös heikentää pitäjien koululaisten – ja heidän
tulevien lastensa – sivistystasoa ja mahdollisuuksia.
2. Lammin lukion lakkauttamisesta saatavat säästöt eivät edellisessäkään selvityksessä (2014) osoittautuneet kovin merkittäviksi, ja silloin ei edes kerrannaisvaikutuksia koko pitäjän tulevaisuuteen ja elinvoimaan otettu huomioon.
3. Hämeenlinnalle Lammin lukiosta saatava säästö on merkittävästi pienempi kuin Lammin lukiostaan ja kotipitäjässään opiskelevista nuoristaan saama hyöty. Kaupungille Lammin lukiolaiset muodostavat kulueränä vain muutaman opetustilan. Lammilaisille heissä on koko pitäjän tulevaisuus: elinvoima, yhteisöllisyys, sivistystaso ja hyvinvointi. He tuovat Lammille perheitä asumaan, työntekijöitä ja asiakkaita yrityksiin, veronmaksajia kaupungille, valmennusvoimaa harrastuksiin, vahvaa yhteisöllisyyttä; yhdessä tekemisen ja toisista välittämisen kulttuuria.
4. Lammin lukion merkitys alueen kulttuurielämälle on myös merkittävä. Yli 30-vuotinen musikaalitraditio on tuonut osaajia moniin muihinkin produktioihin, ammattilaisia kulttuurituotantoon ja tähtiä koko valtakunnankin viihdetaivaalle. Lammin musikaali voisi olla myös helmi Hämeenlinnan kruunussa, kun koko maakunnan matkailun teemaksi on vuonna 2021 tulossa teatteri.
5. Jos Lammin lukio lakkautetaan, sata nuorta ei välttämättä saavu kantakaupunkiin opiskelemaan. Lahden valtakunnallisessa vertailussa kärkisijoilla olevat lukiot ja Padasjoen ilmaiset kirjat ovat hyvin houkutteleva vaihtoehto lammilaisille nuorille, jos omaa lukiota ei polkupyöräetäisyydellä enää olekaan. Iso osa jättäisi myös
lukiovaihtoehdon kokonaan valitsematta. Lammin lukio on ihan lähellä – pidetään siitä ja nuoristamme kiinni!
Lammilaisten valtuuttamina
LAMMILAISET LUKION PUOLESTA -TOIMIKUNTA
Pirjo Sandelius, puheenjohtaja
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.