Perjantai 01.07.2022
Nimipäivät: Aaro, Aaron
Lammi
Melkein pilvistä
13°C
Tuuli: 2 m/s IEI
 

Vaihtuvat blogivieraat kirjoittavat itselleen tärkeistä asioista. Kauneutta ja terveyttä, urheilua, kulttuuria, leipomisvinkkejä – aiheiden kirjo on juuri niin laaja kuin on kirjoittajien määrä. Blogissa esitetyt ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajiensa omia.

HEIKKI K. LÄHDE: Kylviäisten kansanperinne itää touonteon siunaamisena

Keväinen kesänalku on tulvillaan uuden odotusta. Pitkän talven jälkeen alkaa satovuoden tulosten valmistelu. Ennen vanhaan ja vielä puoli vuosisataa sitten maamme väestön suuri enemmistö sai toimeentulonsa maaseudun elinkeinoista eli ruuan syntysijoilta ja alkutuotannosta. Siksi tuntuu luonnolliselta, että keväinen kesän alku on kautta aikojen ollut vilkasta toiminnan ja toiveiden aikaa. Ajan saatossa hyrinä on muuttunut. Sarkajakojen jakso perustui kylän yhteistoimintaan. Isojaot yksityistivät yhteisnautinnan ja kruununmetsäalueet maatiloiksi. Runsaan puolen vuosisadan takainen koneellistuminen muutti toimintaa monin tavoin.

Nykyään ennenvanhan työtapahtumista tuntuu nousevan muiden yläpuolelle touonteko jopa siunauksineen ja karjan lasku laitumelle. Perinteiden suosimisella saattaa olla tarkoituksena muistaa monin tavoin salaperäisenä pysynyt totuus. Viljasta syntyvä leipä ei kasva leipomossa, eikä maito synny meijereissä kaupan varastoista puhumattakaan. Leipä jalostuu siemenen kasvusta maaseudun mullassa luonnon ohjauksessa. Niin tekee oikeastaan maitokin. Sitä lehmä jalostaa syömällä maaseudun mullassa kasvanutta ruohoa. Juhlaisa siunaustoimenpide siirtää vanhaa esi-isiemme perinnettä tuleville sukupolville.

Satovuosi saa todellisen alkunsa keväällä. Luonto tarjoaa upean vehreyden vihreyden kirjon ystävilleen. Luonnollinen luonto elää edelleen entisajan tavoissaan. Touon kylvö on muuttunut tavoiltaan uudenlaiseksi. Kokonaisuus on koneellistunut. Enää ei eletä lantalannoituksen aikaa. Ei uurasteta kaskisavun tuoksuissa. Ei heilahda kylväjän käsi astunnan tahdissa siemeniä kummallakin kädellä sivuille levitellen ja lopulta kotitekoisella puujyrällä pinnan alle tasoittaen. Kylvön kasvu oli ennen vanhaan luonnon armoilla. Niin se on nykyäänkin koneista ja jalostuksesta huolimatta. Luonnon lumon ja kasvun salaisuuden yhteys on ratkaisematta. Se on uskon armoilla. Aikoinaan apua asiaan hankittiin monenlaisilla taioilla ja uskomuksilla. Ihminen toivoi saavansa niistä apua toiveittensa toteutumiseen.

Jotakin tuosta ennen vanhan ajasta on säilynyt nykyaikaankin. Kevät oli ja on edelleen kasvun aikaa niin luonnon luonnossa kuin ihmisen luomilla pelloillakin. Uuden sadon siemen kylvettiin muokattuun peltoon keväällä. Jaksoon kuuluivat kylviäiset eli touonjuonti. Sarkajaon aikaan talollisten veroluvun mukaiset peltosarat olivat samassa pienessä peltolohkossa. Monet taikavoimatkin haluttiin käyttää kasvun hyväksi. Niiden uskottiin auttavan sadon tuottoon. Suuri jo joulun aikaan leivottu kylvöleipä eli toukoleipä oli pääosassa. Se otettiin esiin jyvälaarista. Osansa saivat kylväjät ja toukotyön hevoset. Murusia kylvettiin peltoonkin.

Koko kylvöaika oli kuin yhtä juhlaa. Työ tehtiin yhdessä. Siirryttiin peltosaralta toiselle. Kuivuuden uhatessa turvauduttiin kansanperinteen mukaisesti merkittävään Ukko-ylijumalaan. Kristinuskon tulo ei Ukko-ylijumalan asemaa nopeasi järkyttänyt. Ukon vakat olivat kyläkohtaisia uskonnollispitoisia juominkeja ja pitoja. Sateitakin niillä uskottiin saatavan.

Mikael Agricola viittasi niihin vuonna 1551 suomentamassaan Psalttarin esipuheessa: ”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka.” Tuohon aikaan kotiolut oli yleisesti käytetty juoma. Se kuului ilman muuta touonjuontiin ja Ukon vakkaan. Tuuloksen ja Lammin käräjien pöytäkirjaankin on vuonna 1662 kirjattu, että Hauhon Kokkilan kylän talonpojat olivat hankkineet runsaasti olutta saadakseen sadetta virkistämään kevätkuivuutta. Ukon vakoissa he olivat polvistuneet piiriin ja juoneet Ukon maljan rukouksen saattelemana. ”Pyhä Ukko ilman Isä Jumalan käskyläinen, sadetta sinä meillen suo, ettei cuivuis Kuka Caunis wilia wihelä waipuis.” Rannalla pidettyjen vakkapitojen järjestäjänä ollut Sigfrid Andersinpoika toimi rukoilijana ollen pöytäkirjan mukaan vyötäisiään myöten vedessä. Rukousten jälkeen vakoissa syötiin ja juotiin olutta sekä iloittiin. Emäntä oli kattanut pirtin pöytään parasta talon antia.

Viime vuosina satoa tuottavan kylvötapahtuman juhlistaminen on elpynyt. Touon eli peltoon kätketyn siemenen siunaaminen tuntuu elävöittävän entisajan perinteitä uusille sukupolville. Maan mullassa siemen kasvaa moniksi uusiksi siemeniksi. Niistä saamme jokapäiväisen leipämme ja edelleen uusia siemeniä kylvön uudelleen mahdollistamiseksi elämän kiertokulussa. Touon siunaamisperinne juontaa alkunsa jo ainakin keskiajalta. Yhteisöllisyys oli silloin voimissaan. Tapahtuma toteutettiin useimmiten kyläläisten kanssa koko kylän osalta. Nykyajan yhteisöllisyys korvautuu jonkun talon pellolle kokoontumalla ja näin kaikkien puolesta.

heikkikoo_webHeikki K. Lähde

Kirjoittaja on lammilainen ennenvanhan tutkija.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.