Vaihtuvat blogivieraat kirjoittavat itselleen tärkeistä asioista. Kauneutta ja terveyttä, urheilua, kulttuuria, leipomisvinkkejä – aiheiden kirjo on juuri niin laaja kuin on kirjoittajien määrä. Blogissa esitetyt ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajiensa omia.

HEIKKI K. LÄHDE: Viljan kypsyysväreistä puiden ruskan roihuun 

Kolmea luonnon luomaa jokamiehenoikeutta on jo saatu kokea itsenäisyytemme juhlavuoden aikana. Talvi ja kevät sekä pääosin kesäkin alkavat olla elettyä elämää. Syksyiset tapahtumat muokkaavat parasta aikaa maisemia. Peltoalueilla tai niiden vierustoilla monenlaisesti värikylläiset rehusäilöt pistävät eniten silmään. Joitakin on muotoiltu juhlavuodesta viestiviksi.

Ennenvanhaan vuodenaikojen viestejä sisältävä luonto ohjasi maatilan jokapäiväistä elämää. Se kertoi vuosittaisen kasvun vaiheista. Tarkempia toimintoja ohjasi aurinko säiden puitteissa. Heinärehun korjuusta muistutti Hermanni. Rehun merkkeinä maastoon alkoi ilmaantua haasioita niittymaille ja heinäseipäitä kapeiden peltosarkojen keskelle. Suora rivi oli seivästäjän kunnia.

Oltuaan pari viikkoa ilman henkäysten vaikutuksessa rivistöt alkoivat poistua. Seipäiden sisältö siirtyi lähilatojen suojaan laidunkauden päättymistä odottamaan. Tyhjät seipäät saivat talvisuojan usein ladon päästä siihen vinosti nojautuen. Siinä ne säilyivät aikaisemmin olkikaton ja sitä seuranneen pärekaton suojassa sateelta. Nappulat odottivat usein tulevan kesän tarpeellisuuttaan seiväskasan suojassa ladon päädyn ilmavassa tilassa.

Viljavainioiden lajikohtaisesti vaihteleva ja kypsyydestä viestivä ruskea sävy levittäytyi kypsyessään laajoille puuttomille lakeuksille. Pikkupoikana lainehtivan viljapellon kätköihin pääsi helposti piiloutumaan vaikkapa sinisiä ruiskukkia ruispellosta etsittäessä. Toisin on tänään. Tanakasti maasta taajasti törröttävät viljankorret eivät piiloutumista mahdollista.

Ihmisen muuntama geenimaailma on tehnyt itsenäisyytemme aikana kaikista viljalajeista ainakin puolta lyhyempiä entisaikaan verrattuna. Lainehtiminen on vaatimatonta. Korren kehittynyt lujuus ja lyhyys on vähentänyt huomattavasti myös peltojen lakoisia näkymiä.

Tuo korren käyttö on vuosisadan loppupuoliskolla muuttunut oleellisesti. Nautakarja ei sitä enää tarvitse. Ei tarvitse syötäväkseen eikä alustoikseen. Ei tarvitse ihminenkään sen paremmin polstereihin, nukkumapatjoihin kuin jouluna tuvan lattioillekaan. Joulun lyhteitä ja himmeleitä varten aineksia sentään löytyy vielä. Sahdin tekokin on kehittänyt korvaavia vaihtoehtoja.

Syksyn etenemisen myötä peltoalueiden kullanruskean vivahteiset näkymät poistuvat vähitellen. Metsämaiden muutokset valtaavat alaa. Havupuusto säilyttää vihreytensä. Lehtipuuvaltaiset alueet vaihtuvat vähitellen yhä lisääntyväksi ruskan roihuksi sitä mukaa, kun niiden ravinnon kuljetusjärjestelmä saa siirrettyä ja taltioitua kevään kasvua varten tarpeelliset ainekset juurivarastoihinsa.

Metsän syksyn väritys on säilyttänyt paljolti entisajan maisemiensa ilmiasun muuntumisen maailmassa. Löytääkseni jotakin muutakin entisajan elomuodosta hankin käyttööni kalenterin sadan vuoden takaa. Sukelsin sen sisältöön kuin täsmälleen sata vuotta sitten avautuneeseen Pönttövuoden vanhaan tunneliin. Se avautui yllättävän antoisana.

Yksi sen helmistä yllätti. Mitä kertoikaan vuonna 1917 laaditusta alkuperäisestä kalenterista löytämäni Seppo Talaslahden kirjoittama runo. Jo otsikko ”Ennen ja nyt” viesti ajanjaksosta. Luettuani sen tuntui kuin otsikko ei suurta muuntelua kaipaisi. Mahdollinen lukija saakin itse ajatella vuonna 1917 kirjoitetun runon sisältöä nykyisessä elomuodossa luettuna. Seppo Talaslahden runo sata vuotta sitten oli seuraava:

Ennen ja nyt

Suomen miehet suota ennen
kuokallansa käänsi.
Kasket kaatoi, louhut kynti,
juurikoita väänsi.

Muuttui polwi, kasvoi kansa,
joka maata pelkää,
waikka sill´ on wartalota,
siwuja ja selkää.

Esi-isät päiwiänsä
puhtehilla jatkoi.
Kantamukset hartioilla
taipalia katkoi.

Nykypolwi kello käissä
laatii päivän rajaa.
maksun eestä konekyydin
nuori kansa ajaa.

Wanha kansa askareihin
nousi aamuwarhain.
Nytpä mennään nukkumalla
toimen aika parhain.

Päiwäntyöstä maksettihin
ennen jywäkappa.
Perheen päänä käskijänä
toimi wanha pappa.

Nyt on nuoret nostettuna
wallan käyttöön jaloon.
Monet wanhat hyljättyinä
häätyy waiwaistaloon.

Niin kuin Luojan käskeminä
miehet ennen kynti.
Rahan lumo, pulska puku,
siinä meidän synti.

Nyt on tullut hätähuuto
leipäkannikasta.
Kansa maata wierowainen,
hawahtuupi wasta.

– Seppo Talaslahti –

Heikki K. Lähde
Kirjoittaja on lammilainen ennenvanhan tutkija.