Vaihtuvat blogivieraat kirjoittavat itselleen tärkeistä asioista. Kauneutta ja terveyttä, urheilua, kulttuuria, leipomisvinkkejä – aiheiden kirjo on juuri niin laaja kuin on kirjoittajien määrä. Blogissa esitetyt ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajiensa omia.

HEIKKI K. LÄHDE: Tulis joulu, nin sais yälläkin syölä

Aika kuluu. Tämäkin vuosi on kuluessaan päässyt jo sormilla laskettavaan määrään. Joulu on sitäkin lähempänä. ”Koska meillä on joulu”, saatetaan vielä kysellä. Kansa on käyttänyt monissa vuorokausien mittauksissa yötä. Niinpä joulunkin määrittelyssä on jo jonkin aikaa riittänyt ”kuinka monta yötä on jouluun” -laskutapa. Viikkojakin on käytetty aikaa kuvaamassa silloin, kun arki ja pyhäksi kutsuttu sunnuntai olivat aivan erilaisia päiviä. Sanottiin: ”Tuomaasta kuusi Kynttilään.” Kynttilänpäivä on tulevan helmikuun alussa. Tuomaanpäivä on juuri. Sen jälkeinen lauantai näyttää olevan täysikuun aika. Samalla ohitetaan aurinkomme nousun ja laskun mukaan määritelty ja vuoden lyhimmäksi päiväksi kutsuttu talvipäivän seisaus. Aurinko siirtyy rengiltä isännän puolelle, sanottiin ennen vanhaan.

Joulu palauttaa mieleen monia mieluisia lapsuuden muistoja siitä alkaen, kun kuusi kannettiin sisään ja kynttilät sytytettiin. Tuo otsikon hokema tuli tutuksi vielä sotien jälkeenkin nuoruudessani. Marketti mahtui silloin läheiseen kyläkauppaan. Ruuan monipuolisuus muodostui pienenkin kotitilan tuotteista. Omassa sikalassa kasvatetulle ja tuvan uunissa loppukäsitellylle kinkulle oli kunniapaikka joulun ruokapöydässä. Sillä oli tuolloin aivan eri merkitys ja luonne kuin nykyajan rajattomilla ruoka-ajoilla. Pientä yösyöntiä tarvittiin siksikin, että matka hevosella silakellon kilkattaessa osittain pitkin Kuohijärveä ja valoja pilkahtavia ikkunoita rannoilla katsellessa alkoi jo noin kolmen aikaan yöllä. Kotivillan vällyjen sisällä oli ihana olotila. Monet jännitystä ja iloja tuottaneet tapahtumat pulpahtavat esille joulua valmistellessa. Monet tuoksut ja kynttilät sekä lahjatkin ovat ikuistuneet mieliin pysyvästi. Esimakua joulusta saatiin tuolloin jo kansakoulun joulujuhlissa. Kotiolot tarjosivat niitä lisää.

Taival rauhaisaan joulunviettoon oli pitkän, tavallaan askartelutyyppisen valmistelun tulos. Se tiivistyi aattoa edeltävänä yönä. Sopiva joulukuusi oli merkitty muistiin jo kesällä. Sato kasvoi pitkin kesää. Yksi pitkän valmistelun tarvitsema joulupöydän täyte oli lipeäkala. Kesti viikkoja ennen joulua, ennen kuin se kuin tukevia polttorisuja muodostama nippu pyörän tarakalla muuttui aattoiltana maukkaaksi illallisen herkuksi. Myöntää kai pitää, että se oli sellainen mämmin tapainen jokotaiherkku. Minulla se kuuluu edelleen joulunautintoihin. Lipeäkalanippujen tuoksu levisi kaupungista tulevien pitkänokkaisten linja-autojen takakopista väliseinästä huolimatta koko muuhun matkustamo-osaan.

Toinen tuoksunautinto syntyi kinkun kypsentämisen myötä. Syksyn viikot olivat vaimentaneet joulua lähestyttäessä valoisuusaikoja. Ennakkotohina oli auttanut aaton askareiden hiipumista vain jokapäiväisiin tehtäviin. Nekin hoidettiin aikaistuen. Jouluna oli jo saavutettu kukonaskeleen verran pidennystä lyhimpään päivänvalon aikaan. Hämäränaikaiset askareet olivat painottuneet sisätöihin öljylamppujen ja karbidivalaisimien piiriin. Myrskylyhty ei ulkona laajaa aluetta valaissut. Puuliiterissä ja navetan takana käymistä se auttoi. Mitään ylimääräistä askaretta ei aattona enää toimitettu. Arjen päivittäiset toimet pyrittiin hoitamaan hyvissä ajoin valmiiksi jo päivänvalon aikaan.

Rauhallisuus antoi tilaa joulun vietolle ja nautinnoille. Tärkeiksi tehtäviksi jäivät kuusen mielenkiintoinen koristelu, joulusauna ja jouluillallinen sekä ainakin lapsosille kaiken huippuna porstuasta kuuluvan kopinan arvuuttelu ja lopulta oven avautuminen sekä jännittävät sanat: ”Onkos täällä kilttejä lapsia?” Aaton rauhaisuus osoitti nuorillekin, että joulurauha ei kumpua suorituksista vaan se syntyy hyvästä tahdosta toisiamme kohtaan.

Kinkku pääsi toisinaan ruistaikinalla peiteltynä tuvan ison leivinuunin lämpöön aattoa edeltäväksi yöksi. Aamupuolella hyvä tuoksu levisi kulkemisen myötä tunti tunnilta koko huoneistoon kunkin huoneen oman puu-uunin lämpöä maustamaan. Ruisleivän kastaminen kinkun liemeen aikaansai ensimmäiset makunautinnot. Jäähtyneenä se siirtyi omalle keskeiselle paikalleen joulupöydässä.

Joulun keskeinen sanoma on seimen juhlaa Vapahtajamme syntymän johdosta pari vuosituhatta sitten. Monet meidän joulumme perinteet ovat kuitenkin vuosituhansiin nähden lyhyitä. Aikojen muuttumisen mukana perinteetkin ovat saaneet uutta sisältöä. On tullut uutta pakana-ajan perun tilalle. Suuri osa perinteistä on syntynyt tai muokkautunut lähes kokonaan uudeksi itsenäisyytemme aikana. Tunnetuin lienee joulurauhan julistaminen Turussa Brinkkalan talon parvekkeelta paitsi vuonna 1943 Raumalla. Tutut ”Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla; ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehottamalla…” on kuultu radiosta talvisodan aikaa vuonna 1939 lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti vuodesta 1935 alkaen. Vuonna 1962 tilaisuus pääsi myös televisioon. Toinen tutuksi tullut radio-ohjelma oli Nobel-palkitun kirjailijan Frans Emil Sillanpään jouluaaton pakinat sotien jälkeisinä vuosina 1945-63. Tuo harmaapartainen kalottipäinen Taata kertoi maalaisperheen vähäpuheisesta arkisesta aherruksesta tiettyyn hetkeen asti, ennen kuin joulu tulla jollotti makkarakakkara kainalossa ovelle ennen astumistaan sisään.

Joulusauna on yksi harvoista kotoisista tavoista. Se on muodostanut monipuolisesti avauttavan portin joulurauhaan. Puilla lämmitettyyn kiukaaseen kuupasta ripoteltu vesi antoi sihauttavana palautteena lämpimän löylyn leijailun koko tilaan. Päät painuivat kuin kunnioituksesta. Koivuvihtojen mäiske lisäsi aikuisten nautinnollista tunnetta. Me lapset kipaisimme nopeasti ulos ja jätimme enkelinkuvia pehmeänvalkoiseen hankeen ennen paluuta takaisin saunan lämpöön. Saunomisen jälkeen taapersimme koko perhe jäisenlumista pihapolkua pitkin tupaan. Silloin se joulu oli tullut jo sisälle.

Seurasi kokoontuminen jouluillalliselle, jonka aloitti suvun vanhin lukemalla jouluevankeliumin suvulta toiselle siirtyneestä perheraamatusta. Ruokailun jälkeen alkoi jännittävä porstuasta kuuluvien äänien kuuntelu. Ne kertoivat lopulta odotetun vierailijan, sen harmaaturkkisen ja joskus pakkasen vuoksi jopa tuohella suojatun naaman ja puukepin avulla kulkevan joulupukin saapumisesta. Nykyisen nuo lahjojen tuojat pukki ja tontut ovat pääasiassa punanuttuisia. Joulun perinteet alkoivat monin tavoin sekä kaupallistua että kansainvälistyä 1970-luvulta alkaen. Niistä on syntynyt nykypolville runsaasti uudenlaisia muistoja tuleville polville kerrottaviksi.

Rauhaisaa joulua ja antoisaa vuotta 2019 kaikille toivoo

Heikki K. Lähde
Ennenvanhan tutkiskelija.