Vaihtuvat blogivieraat kirjoittavat itselleen tärkeistä asioista. Kauneutta ja terveyttä, urheilua, kulttuuria, leipomisvinkkejä – aiheiden kirjo on juuri niin laaja kuin on kirjoittajien määrä. Blogissa esitetyt ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajiensa omia.

HEIKKI K. LÄHDE: Pulkka, puumerkki ja oltermanni perusteina nykyajan toiminnoille 

Päivä on pulkassa. Niin kuulee usein sanottavan nykyäänkin. Puumerkki ja oltermannikin ovat monelle tuttuja sanoja. Muinaissaksalaisesta sanasta bumark nimensä saanutta puumerkkiä käytettiin vielä itsenäisyytemme alussa. Ensimmäinen sukunimen käytön pakolliseksi tehnyt laki säädettiin vuonna 1920.

Sitä ennen sukunimenä käytettiin usein talon nimeä. Eniten sukunimiä oli käsityöläisillä ja sotilailla. Kylätoiminnassa puhutaan joskus oltermanneista. Onpa jossakin kylässä iäkäs oltermannin sauvakin ollut vielä käytössä vanhan koulurakennuksen pelastamiseksi. Pirkka-käsitekin on entisajasta muistuttavana säilynyt nykyaikaan.

Mistä sitten nuo käsitteet ovat saaneet alkunsa. Ymmärrettävää on, että erilaiset hallinnan ja omistamisen kehitysvaiheet ovat vaikuttaneet asian laillistamismuotoihin tai tavarain saattamiseen yksityisomistuksen piiriin. Alkuihmisen pitkänä aikana sellaisia saattoivat olla esimerkiksi itse valmistetut vaatekappaleet, korut, koristeet ja riistan pyytämisaseet ja muut työvälineet.

Isompana asiana tuli myöhemmin heimon tai suvun sekä kruunun ja kylän yhteisestä nautinnasta yhteiskunnallisten olojen kehittyessä tavaran siirtyminen yksityiseen hallintaan tai omistukseen. Luonnon tuotannonkin ottaminen ihmisen käyttöön toi uusia asioita yhteisesti hyväksyttyihin tapoihin tietyn oikeuden juurruttamiseksi. Mystillisyyttäkin esiintyi tavoissa ja uskomuksissa runsaasti tuohon luonnonkansojen elomuotoon. Vähitellen kypsyi ja tuli tunnustetuksi yksityisenkin omistamisen käsite.

Uuden olotilan merkeiksi muodostuivat esimerkiksi esineisiin ja myöhemmin, vielä itsenäisyytemme alkuaikoinakin asiakirjoihin piirrettävät nimikirjoitusta vastaavat puumerkit ja aikoinaan maiden valtausten merkiksi lyödyt pilkat.

Eläinten korvamerkitkin ovat pykälätyyppisiä puumerkkejä. Entisajan sukupolvenvaihdoksissa pojan puumerkki muodostui pienellä lisäyksellä isän tai kotitalon tunnuksesta. Lisäys oli usein helppo tehdä omistajan vaihtuessa. Osan poistaminenkin oli mahdollista.

Puumerkin rinnalle kehittyi viranomaisten käytössä nimikirjoituksen lisäksi ollut sinetti. Puun kuva oli luonnollinen aihe. Viisikulmainen kuvio ja hakaristi sekä hakaristin tapaan nuolikuvioista muodostettu mursunsydän olivat yleisiä merkkejä.

Pulkka ja pirkka liittyivät entisajan kirjanpitoon. Molemmat ovat tavallaan muistiinpanoja tapahtumista. Pulkka oli kaksiosaisena yhteensopiva litteä puukappale, johon päivän päättyessä merkittiin esimerkiksi tehty taksvärkkipäivä. Hevos- ja jalkapäivillä oli erilaiset merkinnät. Näin päivä oli pulkassa. Isäntä ja torppari saivat kumpikin oman merkityn kappaleensa.

Seuraavan päivän iltana tehtiin uusi lovi. Pirkka oli vastaava kuittaustapa. Sitä käytettiin enemmän kuittina kaupankäynnissä tai ehkä sitoumuksena johonkin toimintaan tai jopa velkakirjana. Kappalemäärä saatettiin merkitä eriasentoisilla viivoilla tai viivakuvioilla. Yhteistoimin suoritettavassa kaskiviljelyksessä saatettiin erisuuruisten työosuuksien mittana käyttää vaikkapa kirvesmäärää. Siementen määrä ja satotulos ositettiin samansuuruisina annoksia kirvesmäärien mukaan. Muistipirkkoina saatettiin käyttää vaikkapa pärettä tai isompaa lautaa merkintöineen.

Oltermanni oli ennen vanhaan kylänvanhin. Kyläpäälliköksikin häntä saatettiin kutsua. Nykyään sitä käytetään epävirallisena historiallisena ”arvonimenä”. Oltermannin valtakirjana ja käskykirjeenä sekä tiedotusvälineenä oli oltermanninsauva. Se sisälsi niiden isäntien puumerkit, jotka olivat hänet keskuudestaan valinneet lähinnä sarkajaon aikaan vallinneessa yhteisöllisessä viljely- ja karjanpitoyhteisössä.

Sauva toimi todistuskappaleena, kun sen haltija toimitti osakkaille oltermannin antamaa tiedotusta tai käskyä johonkin tehtävään tai kokoukseen tai jopa jonkun tehtävän suorittamiseen. Tiet ja aitaukset sekä monet muutkin tehtävät olivat vielä 1800-luvulla pääasiassa talonpoikien yhteisvastuullisesti suoritettavia. Sauvan puumerkit kertoivat, kenelle asia piti toimittaa. Kirjoitus- ja lukutaidon yleistyessä runsas vuosisata sitten oltermanninsauvaan ilmestyi kotelo, jossa oltermannin asia oli paperille merkittynä.

Puupohjainen tiedotus- ja kirjanpitotoiminta siirtyivät luku- ja kirjoitustaidon lisääntyessä lopullisesti vasta noin vuosisata sitten paperipohjaiseksi ja jatkaa nykyään siirtymistään jopa pilvipalveluina hoidettavaksi.

Heikki K. Lähde
Kirjoittaja on lammilainen ennenvanhan tutkija.