Tiistai 05.07.2022
Nimipäivät: Unto, Untamo
Lammi
Selkeää
13°C
Tuuli: 3 m/s EL
 

Vaihtuvat blogivieraat kirjoittavat itselleen tärkeistä asioista. Kauneutta ja terveyttä, urheilua, kulttuuria, leipomisvinkkejä – aiheiden kirjo on juuri niin laaja kuin on kirjoittajien määrä. Blogissa esitetyt ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajiensa omia.

HEIKKI K. LÄHDE: Loppiainen tuo selkäviikot ja reikäleivät

Tuomaan tuomaan jouluun asti oli ennen vanhaan monenlaista uurastusta. Jouluaattona perinteisesti julistetulla joulurauhalla oli aikoinaan ajatuksena hillitä rauhattomuutta, joka saattoi yleistyä pyhien lisäämän vapaa-ajan myötä. Juhlapäivien leppoisampaa oloa kesti loppiaiseen tai uuteen nuuttiin asti. Nuutinpäivä toi uusia työmuotoja arjen elomuotoon. Se toi vielä itsenäisyytemme alkupuoliskolla oleellisesti uudenlaista aherrusta. Joulurauhan ajan oli vietetty rauhaisan kotoista perhe-elämää huolehtien erityisesti myös kotieläimistä. Joulupukin tuomat nuket ja puulelut sekä erilaiset pelit viehättivät uutuudellaan. Liikuntaa lisäsivät kotitekoisen tuntuiset uudet puusukset ja mahakelkatkin. Tapaninajelut avasivat todellisestikin portteja pihapiirin ulkopuolelle. Hulluhevoset keräsivät kylän nuorisoa kotijärven jäälle.

Loppiainen on jo toissavuosituhannen alkuvuosisadoilta peräisin oleva kirkollinen juhla, jonka merkitys vaihteli kirkkokunnista riippuen. Kolmen kuninkaan juhlaksikin sitä sanottiin. Noin kolme vuosisataa sitten muotoutunut suomalainen nimi loppiainen viestii selkeästi jouluajan päättymistä. Vanha sananlasku jakaa kuitenkin joustavuutta. ”Joulu loppuu loppiaiseen, Nuutin päivään kumminkin”.  Nuutinpäivä oli aikoinaan heti loppiaisen jälkeen. Tämän vanhan nuutin on korvannut vuonna 1708  viikkoa myöhemmäksi siirretty uusi nuutti.

Nuuttina on perinteisesti siirrytty joulusta arkeen. Ruokapuoli on vähentynyt käytön avulla. Juomapuolesta pitivät ennen vanhaan nuuttipukit huolen. Kummallisesti pukeutuneilla naamaripäisillä nuuttipukeilla oli eräänlaista karnevaalihenkeä. Vähän riehakkaina metelöiden he kulkivat kylässä talosta taloon ja huolehtivat pääasiassa sahtitynnyrien tarkistamisesta. Jos lientä löytyi, he tyhjensivät tynnyrin ja matka jatkui. Perinnettä yritetään elvyttää edelleen ainakin Pohjanmaalla. Siirtyminen arkipyhättömään aikaan loppiaisesta tai vanhasta nuutista oli vielä nuoruudessani todella iso muutos. Selkäviikot alkoivat ja ne päättyivät lammilaisenkin sanonnan mukaan vasta Maarianpäivänä.

Työntäyteinen ajanjakso työllisti miesväen metsätöissä puiden parissa ja naisväen tupatöissä kankaiden ja vaatteiden huolehtimisessa. Arkirutiineissa palattiin reikäleipiin. Reikäleivät olivat kuivattuina säilytettynä tuvan orsilla. Lehmän sarvilla tehdyistä rei´istä saadut taikinanpalat saatettiin paistaa pikkuleipinä, mutta useimmiten ne sekoitettiin uudelleen taikinaan. Selkäviikot viittaavat talven selän arkipyhättömään aikaan. Toinen nimitys härkäviikot saattaa juontaa alkunsa lihasvoiman aikaisista raskaista metsätöistä. Niissä käytettiin härkiäkin vetojuhtina. Silloin sarviin sidottu ies oli apuna härän tai härkäparin kuorman kiskonnassa.

Monimuotoiset metsätyöt olivat todella merkittäviä vielä viime sotien jälkeiselle maataloudelle monissa kylissä ja taloissa. Suuri osa talon ruokakunnasta siirtyi puuhommiin. Puita tarvittiin monien uunien lämmitykseen. Monenlaisia rakennuspuita tarvittiin rakentamiseen ja erilaisiin puisiin laitteisiin ja välineisiin. Otettiin kaikki talteen juurta jaksain. Juurakot jäivät metsään. Puu katkaistiin maata myöten. Kannot olivat tosi matalia. Ne eivät haitanneet kuljetusrekien kulkua. Rippikoulupojiksi kutsuttuja kantoja ei suvaittu. Metsäautoteitä ei tietenkään ollut. Liikuttiin tarpeen mukaan sopivilla paikoilla ja joskus vakituisemmilla talviteillä. Ennen puun kaatoa katsottiin kuljetuksen kannalta edullinen kaatosuunta. Konkeloksi ei kuitenkaan puuta haluttu. Puut katkottiin tukeiksi. Ohuemmista tehtiin parimetristä massaa. Heinäseipäitäkin tarvittiin sekä halkoja runsaasti.

Puun oksat ja haotkin otettiin hyödynnettäviksi. Oksista ja muista rangoista saatiin polttopuuta. Pienemmät oksat sopivat erinomaisesti heinäseipäiden nappuloiksi. Havupuiden oksat tuotiin suurina kuormina karjapihan ja puuliiterin lähelle. Siinä ne karsitiin ja paksummat puut erotettiin polttopuiksi. Havuja tarvittiin ja käytettiin eniten nautakarjan alustoiksi, mutta myös tallin pilttuut ja lammaskarsinat saivat oman osuutensa. Ilmapiirikin sai uuden tuoreuden tuoksun.

Rankapuiden ja havunoksien käsittely oli kevättalven mittaan koko talonväen puuhamaa. Runsaan puolen metrin mittaisen hakotukin ääressä oli sopivaa askartelua, kun ei muuta ajankohtaisempaa puuhaa ollut. Se sopi kaikille nuorukaisista, tytöistä ja pojista vaariin asti. Talon muori viihtyi enemmän karstojen ääressä.

Hakokirveen avulla hakotukin ääressä ahertaminen muotoili vähitellen tukin yläpäätä. Samalla rankakasa pieneni ja hako- sekä nappulakasat kasvoivat. Tuli puuhaa jatkokäsittelylle. Hakoja tarvittiin eri paikoissa. Polttopuuksi pätkityt oli pinottava. Isossa kasassa ne eivät kuivaneet. Sateelta suojaava liiteri oli sopiva säilytyspaikka.

Tupatöissä kuului karstaamisen ja kangaspuiden tahdikas ääni. Annettiin syöstävän käydä. Karstaaminen muutti lampaan villoja hahtuviksi. Kangaspuut taas saivat aikaan langoista tai matonkuteista monenlaista kangasta tai mattoa. Hahtuvien muuttaminen langoiksi tapahtui rukkien pyörittämisellä jalan liikkeen toimiessa pyörityksen voiman antajana ja tahdittajana. Villalangoista saatiin aikaan tumppeja, sukkia ja sormikkaita sekä villapaitoja ja muita talven pakkasilla tarvittavia asusteita.

Selkäviikkojen ja reikäleivän aikaa kestää alkaneena vuonna 11 viikkoa. Maaliskuun viimeinen viikko tuo mukanaan pääsiäisen vieton uusine toimintoineen.

Heikki K. Lähde on Suomen juhlavuoden kunniaksi ahkeroinut kolme kirjaa valmiiksi. Kuva: Susanna Mattila

Heikki K. Lähde
Ennenvanhan elomuotojen tutkiskelija   

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.