Vaihtuvat blogivieraat kirjoittavat itselleen tärkeistä asioista. Kauneutta ja terveyttä, urheilua, kulttuuria, leipomisvinkkejä – aiheiden kirjo on juuri niin laaja kuin on kirjoittajien määrä. Blogissa esitetyt ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajiensa omia.

HEIKKI K. LÄHDE: Joulupukki oli tuttu jo sata vuotta sitten

Joulupukki on iältään oikeastaan ikivanha. Onhan joulua vietetty jo vuosisatoja. Siksi harmaaturkkinen joulupukki oli tuttu jouluntuoja jo maamme itsenäisyyden alkaessa. Joulunpyhiä oli aikoinaan useita. Nyt niitä on useimmiten kaksi. Jouluaatto on tavallisesti arkipäivä. Sanotaan juhlan olevan aatosta korkein. Joulun kohdalla se pitänee erityisen hyvin paikkansa. En tiedä, oliko joulupukki huolissaan, kun joulurauhaa ei julistettu Suomen Turussa maamme ensimmäisenä itsenäisenä jouluna. Ilmeisesti pukki kuitenkin vieraili.

Sata vuotta sitten pukki toi aitoja ja usein luomuisia lahjoja. Niissä saattoi olla kotoisen lampaan tuoksua. Joissakin oli tuttua muotoilua. Kaikki olivat tarpeellisia. Sellaisia oli isä joskus veistellyt ja äitikin kutonut syksyn iltapuhteilla. Joskus taisi vilahtaa joku peli tai leikkikalu jopa keinuhevonenkin joissakin askarteluissa. Pukki oli tehnyt samanlaisia joululahjoiksi. Olivat kai hittituotteita, kuten nykyään sanottaisiin.

Joulupukki syntyi jo 300-luvulla Myran piispan Pyhän Nikolauksen toimesta lasten ja merimiesten sekä kauppiaiden suojeluspyhimykseksi. Maahamme Nikolaus saapui jo 1800-luvulla muotoutuen suomalaiseksi harmaaturkkiseksi joulupukiksi. Maatalousvaltaisessa yhteisössä se sai ilmeisesti sukugeenejä kekripukilta ja nuuttipukilta. Kekrihän oli pitkä syysjuhla satovuoden päättäjäisiksi. Vasta Tuomas toi joulun. Nuutti vei sen pois.

Joulupukin olinpaikkakin löytyi Suomesta. Markus-setä eli Markus Rautio toimi radion Lastentuntien pitäjänä. Joulupukki ei ole mikään henkiolento. Hän on iloinen valkopartainen kylmyyden vuoksi lammasnahkaturkkiin pukeutunut ihmishahmo. Ikänsä vuoksi hän tarvitsee keppiäkin vaeltaessaan aattona talosta toiseen kilttejä lapsia tapaamaan yhdessä perheen kanssa. Jouluhan on ollut perheen juhla ja joulun lapsen Jeesuksen syntymäjuhlana. Markus-setä oivalsi yhdessä lasten kanssa, että joulupukin asuinpaikka on Suomen Lapissa Korvatunturilla.

Joulupukin Pajakylässä joulumuori ja joulutontut avustavat pukkia lahjojen valmistuksessa. Tontut ovat pitkin vuotta ja erityisesti ennen joulua tarkkailleet lasten toimintaa ja kiltteyttä, jotta pukki onnistuisi lahjojen valinnoissa. Aamuisin havaittiin aikoinaan maaseudulla selvästi jalanjälkiä ikkunoiden lähellä joulun lähestyessä. Kirjeitäkin joulupukille on tullut ympäri maailmaa.

Joulunvietto oli itsenäistymisemme alussa ja ennen sitä kuitenkin vähän toisenlaista. Siitä viestii moni joululaulukin. Yksi niistä on Sakari Topeliuksen vuonna 1853 kirjoittama runo. Tuo Sylvian joululaulu kytkeytyy oikeastaan koko itsenäisyysvuosisataan. Se on suomennettu pari kertaa. Viimeisin suomennos tehtiin itsenäisyytemme ensi vuonna 1918. Sylvia kertoo samannimisestä Italiassa talvehtineesta ja häkkiin suljetuksi joutuneesta sirkuttajasta, mustapääkertusta, joka tunsi voimakasta koti-ikävää ja isänmaanrakkautta. Se on luonut Sylvian joululaulusta erittäin pidetyn. Ylen äänestyksessä se on valittu kaikkein kauneimmaksi 1960-luvulla ja uudelleen vielä vuonna 2002.

Jouluun liittyi omavaraistalouden aikaan ymmärrettävästi runsaasti oman maan ja metsän tuotteita. Jouluillallisen juhlapöytä täyttyi oman talouden tuotteista. Pyrittiin poikkeamaan arjen sapuskoista. Pöydän antia valmisteltiin sadonkorjuusta ja syysteurastuksista lähtien. Lajivalikoimakin oli runsas. Juureslaatikoita oli useita. Oli peruna- ja porkkana- sekä lanttulooraa ja tietysti myös perunatuuvinkia. Tuvan uunin tuoksu täytti ilmapiirin lämmön ohella. Siellä kypsyi joulupöydän keskelle kotoinen joulukinkku. Lipeäkala ja riisipuuro olivat kaupasta haettavia joulun tunnusruokia. Jos ei aina saanut, niin nekin voitiin korvata tilan tuotteilla. Livekalaa valmistus kuivatusta turskasta kesti useita viikkoja.

Olki oli itsenäisyytemme alkukymmeninä käytössä monin tavoin. Se oli tietysti nukkumapatjojen aines. Jouluna olkia levitettiin lattialle. Oljista tehtiin monenlaisia joulukoristeita. Tehtiin joulutähtiä ja himmeleitä sekä olkipukkejakin. Eläimille ei jouluna olkia syötetty. Annettiin parasta, mitä niille talosta löytyi. Linnuistakin pidettiin hyvää huolta.

Jouluaatto oli hiljentymistä juhlaan. Valmistelut oli tehty aikoinaan. Aatoksi oli jäänyt vain välttämätön viimeistely. Aamuvarhain haettiin karjalle hevosella parhaat heinät. Samalla tuotiin kuorman päällä kesällä valmiiksi katsottu kaunis joulukuusi. Karjan iltalypsyä aikaistettiin.

Joulupukin jännitys lisääntyi illan lähetessä. Kuusen koristelu lasten kanssa lievensi sitä. Hyvin lämmitettyyn vihdantuoksuiseen joulusaunaan mentiin hyvissä ajoin. Löylyttelyn lomassa käväistiin pihahangessa tekemässä enkelin kuvia. Samalla ajateltiin, kuinka se pukki pääsee tulemaan talvikelissä. Odotettua hetkeä edelsi vielä ruokakunnan jouluateria. Ruokakunnan vanhin luki isosta perheraamatusta jouluevankeliumin. Sitten nautittiin pöydän antimista. Herkkua oli monenlaista. Jouluna sai yölläkin syödä. Monet tarkkailivat malttamattomina, josko ikkunoista näkyisi jotakin liikettä tai porstuasta kuuluisi koputusta. Piirileikit ja pikku askartelut lelujen kanssa pyrkivät avustamaan ajan kulumista.

Konttiselkä harmaanuttuinen ja odotettu jouluhenkilö ilmaisi tulostaan omilla äänillään. Porstuasta kuului lopulta koputusta. Ovi aukeni ja kuului kysymys: ”Onkos täällä kilttejä lapsia.” Vaisusti vastattiin myöntävästi isän tai äidin avustamina. Pukkia odotellessa isä sattui joskus olemaan käymässä hevosia ruokkimassa, kun joulupukki tuli käymään. Vähän laulettiinkin joulupukille. Väki viritti varmaan joululauluja ja virsiäkin omalla äänellään. Eihän silloin radiota tai muuta äänentarjoajaa ollut. Lahjapaketit ohjattiin oikeille saajilleen. Poistuvan pukin toivottiin tulevan ensi vuonnakin. Ja sitten alkoi jännittävä pakettien avaus.

Illan jännitys alkoi poistua. Nautittiin lahjoista. Nukkumaankin olisi pitänyt mennä, mutta unen tulo ei oikein onnistunut. Aamulla piti kuitenkin nousta ennen kuin Liisi kello viideltä. Kello kuudelta alkavaan joulukirkkoon oli kotoani matkaa kolme peninkulmaa. Kolmelta kömmittiin kirkkorekeen vällyjen lämpöön. Silakello alkoi kilisten kertoa matkan etenemisestä.

Heikki K. Lähde
Ennenvanhan tutkiskelija