Vaihtuvat blogivieraat kirjoittavat itselleen tärkeistä asioista. Kauneutta ja terveyttä, urheilua, kulttuuria, leipomisvinkkejä – aiheiden kirjo on juuri niin laaja kuin on kirjoittajien määrä. Blogissa esitetyt ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajiensa omia.

HEIKKI K. LÄHDE: Joulunpyhien jatkona kansanperinteisiä arkipyhiä

Kalenterivuotemme viimeisin joulukuun lopulla oleva juhla on taasen takanapäin. Juhlaa on vietetty yleisesti ja monin tavoin eri puolilla maailmaa. Kristityillä sen aiheena on Vapahtajamme syntymä. Yleisenä aiheena on yhdessäolo ja joululahjat sekä joulupukkikin eri hahmoissa. Ajankohtana on ollut roomalaisen kalenterin mukainen talvipäivänseisaus.

Roomalainen Hippolytos ajoitti 200-luvulla Vapahtajamme syntymän joulukuun 25 päivään, mikä tieto levisi maailmalle. Paavi vahvisti saman asian vuonna 354 laaditussa roomalaisessa kalenterissa. Useista ajanlaskun tavoista johtuen asia on ilmaistu monin eri muodoin. Kaukaisena joulupukin esikuvana mainitaan Nicolaus jo 300-luvun alkupuolelta. Joulu ja juhlakin sanoina ovat omanneet aikojen kuluessa ja eri seuduilla erilaisia merkityksiä.

Meidänkin joulupyhiimme on aikojen kuluessa sisältynyt kaksi erikoispäivää. Pyhäpäiviä on ollut neljä peräkkäin: jouluaatto, joulupäivä, toinen joulupäivä eli tapaninpäivä, jota seurasi apostoli Johanneksen päivä ja neljäntenä joulupäivänä viattomien lasten päivä.

Jouluaatto ei ole lukeutunut virallisiin pyhäpäiviin. Viettotavoissamme se on kuitenkin Turun joulurauhan julistamisen johdosta ja erityisesti illan lähestymisen myötä muuttunut tärkeän juhlastatuksen omaavaksi. Päivän aikana rauhoitutaan ja hiljennytään monin tavoin juhlaa viettämään.

Ensimmäinen joulupäivä on Vapahtajamme syntymän juhlapäivä. Toista joulupäivää on kutsuttu myös tapaninpäiväksi. Päivä on kristinuskon ensimmäisen marttyyrin Pyhän Stefanoksen muis-topäivä. Ennen vuotta 1774 maassamme vietettiin myös kolmatta joulupäivää, apostoli Johanneksen päivää sekä vielä jatkona neljättä joulupäivää, viattomien lasten päivää. Näitä kolmatta ja neljättä joulupäivää on kutsuttu maassamme arkipyhiksi, keskipyhiksi tai pikkupyhiksi.

Kolmas joulupyhä 27.12. on ollut vanhan ajan lopulta alkaen omistettu neljännen evankeliumin kirjoittajalle Johannekselle. Johanneksen päivä on ollut pitkään poissa kalenterista. Se palautettiin uudelleen kalenteriin kirkolliskokouksen vuonna 1999 tekemän päätöksen mukaan. Apostoli Johanneksen päiväksi kutsuttu juhlapäivä päätettiin ottaa kalenteriimme aina silloin kun 27.12. osuu sunnuntaille. Näin tapahtui ensi kerran vuonna 2009. Seuraavan kerran tilanne toistui vuonna 2015, ja toistuu uudelleen karkauspäivistä johtuen kahden vuoden kuluttua eli vuonna 2020.

Päivää on aikoinaan nimitetty myös Johannes Evankelistan päiväksi. Neljäntenä joulun juhlapäivänä entisaikaan ollut ”Viattomien lasten päivän” on edelleen arkipäivänä kalentereissamme. Sitä on vietetty muistellen Herodeksen lastenmurhan uhreja ja Joosefin ja Marian sekä Jeesus-lapsen pakoa Egyptiin ja näin lapsen pelastumista.

Arvostettu entisajan maalaisolojen tutkija Eino Jutikkala on muistaakseni joskus todennut, että tuntemalla lait ja asetukset entisajan tutkija ei vielä paljoakaan tiedä todellisista oloista. Sota-ajan tanssikiellon aikaankin tapahtui, että ihmisiä sattui kokoontumaan johonkin tupaan. Sattui myös, että jollakulla oli viisirivinen mukanaan. Ihmiset alkoivat liikkua soiton tahdissa. Suomalaisella kansanperinteellämme on samanlaisia ominaisuuksia.

Kansa on määritellyt joulunajan pitemmäksi sanomalla, että ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.” Niinpä jo tapaninpäivästä alkaen on tavattu monia paikallisiakin kansanomaisia tapakäytäntöjä. Onhan se jo valoisuudeltaan kukonaskelta edellisiä pitempi päästyään vuoden 1753 kalenteriuudistuksessa nykyiselle paikalleen lähemmäs talvipäivänseisausta.

Tapaninpäivään on pitkään liittynyt hevonen. Ikivanha Stefanuksen uhriateria siirtyi ja pysyi hevosmiesten päivään kuuluvana. Myös meidän kansanperinteessämme Tapanin päivä on ollut hevosten ja hevosmiesten päivä. Kotoisan rauhallisen joulupäivän jälkeen on mieluisasti lähdetty iloiten tapaninpäivän rekiretkelle hevosella. Siitä on maininnut Kustaa Vilkunakin kirjassaan.

Hevonen sai aattona aikakauden ainoana vetojuhtana talon parhaimmat heinät. Jouluaamun kirkkomatkaa juhlistettiin hyvin valjain ja silakelloin. Tapaninajot ovat varmaan tuttuja vielä monille ihmisille. Ravejakin järjestettiin. Hevosajelut auttoivat naapureita, ystäviä ja sukulaisia tapaamaan toisiaan. Purettiin unhoon ruuhkautuneita yhteydenpitoja.

Entisajan kolmatta ja neljättä edellä mainittuja muutoksia kokeneita joulupäiviä on kansanomaisesti nimitetty myös arkipyhäksi. Sunnuntai ja pyhä olivat vielä muutama vuosikymmen sitten selvästi arjesta eriäviä vapaapäiviä arjen tehtävien jaksamiseksi. Arkipyhän ajatus kuvaa hyvin siirtymistä lakkautettujen mutta edelleen juhlasisältöä omaavien juhlapyhien toiminnasta tosiasialliseen arkeen. Niinpä päivien luonne kuvastuu monissa perimätiedoissa.

Nuoruudessani sanottiin, että pyhinäkin on muistettava, mitä kristillinen rakkaus ja välttämätön tarve vaatii. Kansanomaista arkipyhää Kustaa Vilkuna kuvaa sattuvasti: ”Ei niin pyhää, että työnteko olisi sopimatonta, mutta ei liioin niin arkea, että säännöllinen aherrus jokapäiväiseen tapaansa olisi saattanut jatkua.”

Perimätiedoissa ilmeneekin, että esimerkiksi monille tarpeellisten puutalkoiden pitäminen miesten kesken ja kehruutalkoiden naisten kesken oli sallittua ja suotavaa myöhemmin arkipyhiksi kutsuttuina joulupäivinä. Talonpojat tapasivat tuoda talkoopuita itsellisille ja käsityöläisille. Nuoriso puolestaan saattoi käyttää arkipyhiä toistensa tapaamisiin monenlaisten seuraleikkien puitteissa.

Nämä erikoislaatuisten arkipyhien perinteet ovat säilyneet niiden kaukaisilta juhlapyhäluonteen ajoilta kauan. Asia ilmenee myös Turun pappeinkokouksesta vuodelta 1649, jolloin hiippakunnan maaseutupapit vapautettiin pitämästä kirkonmenoja kolmantena ja neljäntenä joulupäivänä.

Heikki K. Lähde
Ennenvanhan tutkiskelija.