Vaihtuvat blogivieraat kirjoittavat itselleen tärkeistä asioista. Kauneutta ja terveyttä, urheilua, kulttuuria, leipomisvinkkejä – aiheiden kirjo on juuri niin laaja kuin on kirjoittajien määrä. Blogissa esitetyt ajatukset ja mielipiteet ovat kirjoittajiensa omia.

Elämän vettä täytyy saada itse pyytää

Sunnuntaina vietettiin kappalainen Sari Järän virkaanasettamisen juhlaa. Kappalaisen asetti virkaansa lääninrovasti Tapani Vanhanen. Juhlajumalanpalveluksessa kuultiin Sari Järän saarna, jonka Lammille.fi julkaisee kokonaisuudessaan ohessa.

Kappalainen Sari Järä pitämässä virkaanasettamissaarnaansa. Kuva: Susanna Mattila

SAARNA LAMMIN KIRKOSSA 15.1.2017

2.sunnuntai loppiaisesta, ”Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa”

Evankeliumi: Joh. 4:5-26

Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.

Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: »Anna minun juoda astiastasi.» Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: »Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?» Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.

Jeesus sanoi naiselle: »Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.» Nainen sanoi: »Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.» Jeesus vastasi hänelle: »Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.» Nainen sanoi: »Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.»

Jeesus sanoi hänelle: »Mene hakemaan miehesikin tänne.» »Ei minulla ole miestä», nainen vastasi. Jeesus sanoi: »Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.» Nainen sanoi: »Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.» Jeesus vastasi: »Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.»

Nainen sanoi: »Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.» – Messias tarkoittaa Kristusta. – »Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.» Jeesus sanoi: »Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.»

Kertomuksen taustalta paljastuu oikeastaan aikamoinen tragedia. Samarialaisella naisella on takanaan repivä ihmissuhdeviidakko. Tänäkin päivänä kenelle tahansa naiselle olisi kipeää kantaa sellaista parisuhdehistoriaa, jossa avioliittoja olisi takana jopa viisi. Sellaista ihmistä helposti ihmetellään ja kauhistellaan. Sellaiselle ihmiselle ei välttämättä enää edes suotaisi uuden yrittämisen mahdollisuutta. Hänet tuomittaisiin. Siis tänä päivänä, aika liberaalissakin ja suhteellisen tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, tietyt asenteet pysyvät silti tiukassa. Naisen asema ja maine on edelleen miestä haavoittuvaisempi.

Voimme vain kuvitella, tai emme oikeastaan voi edes kuvitella, millainen asema tuolla samarialaisella naisella on ollut tuossa ajassa ja yhteiskunnassa, tuollaisella historialla. Hänestä on varmasti puhuttu paljon pahaa ja hänen ihmisarvonsa on riisuttu häneltä. Ei mikään ihme, että hän tuli kaivolle siihen aikaan, kun muut eivät siellä käyneet. Hän vältteli ihmisiä, heidän katseitaan ja kuiskuttelujaan.

Olipa hyvä, että nainen meni kaivolle tähän hiljaiseen aikaan. Näin hän pääsi kohtaamaan Jeesuksen, ja heille sukeutui mielenkiintoinen ja merkityksellinen keskustelu. Nainen tuli suorastaan Jeesuksen läpivalaisemaksi. Hän sai yllättyä tämän miehen profeetallisista kyvyistä. Tämä ihmeellinen mies tiesi ja tunsi hänen elämänsä kipupisteet, ja puhui niistä aivan suoraan.

Jeesus jopa pyysi naiselta vettä. Olihan se epäsovinnaista, että juutalainen otti kontaktia samarialaiseen, vieläpä jotain pyytäen. Mutta tässä Jeesus ominaiseen tapaansa rikkoi raja-aitoja, ei välittänyt kulttuurisista, uskonnollisista, rodullisista tai sukupuolen eroista vaan näki vain ja ainoastaan ihmisen ihmisenä.

Jeesus osoitti kaivolla myös jumalallisuutensa. Hän kohteli naista totuuden paljastaen, mutta samalla kunnioittavasti ja armollisesti. Jeesuksella oli naiselle erityinen sana: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.”

Jumalalla oli lahja samarialaista naistakin varten, mutta hän ei sitä ollut vielä tiennyt. Se lahja oli Jumalan armo. Sanoillaan Jeesus sai naisen toivon heräämään. Hänkin, hyljeksitty ihminen, voisi saada Jumalalta sellaista, jota hän ei ole voinut edes kuvitella rikkinäisen elämänsä tähden. Armo Jumalassa koski häntäkin.

Tapahtuma Sykarin kaivolla koskettaa. Se on niin ajaton. On niin paljon ihmisiä, jotka häpeävät itseään ja elämäänsä sekä kokevat olevansa muita huonompia. Nuoruuden haaveet ja unelmat ovat valuneet kuin vesi hanhen selästä. Elämä ei ole mennyt kuin sadussa. On joutunut pettymään ihmisiin. On joutunut pettymään itseensä.

Voi olla, että elämän kulisseja on koitettu pitää kaksin käsin pystyssä, ettei kukaan vaan pääsisi näkemään totuutta niiden takana. Ihmisillä on paljon kipeitä salaisuuksia. Ja helposti kuvitellaan virheellisesti, että kaikilla muilla ihmisillä on asiat paljon paremmin ja elämä helpompaa.

Jeesus näki samarialaisen salaisuudet. Mutta hän ei ojentanut naista, ei antanut parisuhdeohjeita, ei kehottanut muuttumaan. Hän ei sanonut mitään sellaista, että mene äläkä enää syntiä tee. Jeesuksella ei ollut vaatimuksia, vaan pelkästään annettavaa.

Meillä on niin ikään lupa tulla kohdatuksi Jumalan edessä täysin ja juuri sellaisina kuin olemme. Mitään piilottamatta, mitään selittelemättä. Mitään ei tarvitse eikä kannata piilottaa, on turha käydä Jumalan eteen ns. pyhäpuvussa, sillä Jumala näkee kaiken. Hän näkee haavoittuneen sielun, hän näkee heikkoudet, riippuvuuden, katkeruuden, vihan, huonommuuden tunteen, kaiken.

On lupa antautua keskusteluun Jumalan kanssa samarialaisen naisen tavoin. Keskellä arkea ja elämää, siinä elämäntilanteessa missä kulloinkin olemme. Jumalan eteen voimme asettaa elämämme kuin avoimen kirjan.

Hän näkee ihmisen epämääräisen levottomuuden, sanomattoman kaipuun joka saa välillä surullisiakin piirteitä. Hän näkee sen, kuinka tyydytämme erilaisia elämän janoja, mutta niistä ei elämän jano tyydyty kuin väliaikaisesti. Aistimme huutavat jatkuvasti, olemme ruumiimme orjia ja vankeja. Hyvää ruokaa ja juomaa vatsalle, hienoja esteettisiä elämyksiä silmille, korvasyyhyyn sulosäveliä, omistamisen haluun materiaa, ihon ikävään toisen ihmisen lämpöä, rakkauden kaipuuseen suuria tunteita, joissa joskus kaunis valhekin tuntuu paremmalta kuin rujo totuus. Aistimme hamuavat kaikkea tätä, jota markkinavoimat vieläpä hyödyntävät kustannuksellamme. Meille syötetään jatkuvasti illuusioita onnen täyttymyksistä. Jokaiselle jotakin johonkin janoon.

Kun täytymme, tyhjenemme silti pian. Tarvitsemme hetikohta uuden latauksen, uuden ”piikin”, olemme elämysnarkomaaneja, joille mikään ei riitä kuin hetkeksi. Juoksemme kaivolta toiselle, mutta aina se lähde kuivuu, virta hyytyy.

Tätä ihmisen elämä paljolti on, rauhatontakin tempoilua. Ajalliset tarpeet väistämättä sitovat monella tapaa, sitä ei voi estää. Olemmehan lihaa ja verta.

Olennaista tässä kaikessa on se, mikä on suhteemme ajallisuuteen, onko elämämme syvin sisältö ajallisten tarpeiden tyydyttämisessä, vai onko elämässä muuta merkitystä, syvempää, suurempaa yhteyttä johon oma elämä voi ankkuroitua.

Jos meillä ei ole uskoa eikä iankaikkisen elämän osallisuutta, on kaikki mieletöntä. Jos ei ole Jumalaa, on ihmiselämäkin vain kuin hetkellinen virranjuoksu, jonka pysähdyttyä ja ehdyttyä kuolee kaikki. Silloin kaikki on vain turhuutta ja tyhjän tavoittelua.

Mutta yhteydessä Jumalaan koko elämä saa aivan toisenlaisen merkityksen. Silloin meillä on tykönämme ehtymätön elämän lähde. Kirkkoisä Augustinus ilmaisi asian seuraavalla tavalla: ”Jumala, sinä olet luonut meidät yhteyteesi, ja sydämemme on levoton, kunnes se saa levon sinussa”.

Olennaista ei ole pelkkä tietoisuus elävän veden olemassaolosta. Ei se tyydytä janoa, jos siitä vain tietää, että jossain sitä on. Eikä se auta omaan janoon, jos katselee muiden juovan. Sitä pitää saada pyytää. Sitä pitää saada itse juoda. Jumala ei koskaan tee väkisin meille mitään, hän ei pakkojuota meille elämän vettä. Mutta enemmän kuin mielellään Hän kaipaa päästä tyydyttämään ikuisuuden janomme, Hän tahtoo täyttää Pyhän Hengen eläväksi tekevällä voimalla.

”Herra, anna minulle sitä vettä”, oli samarialaisen naisen pyyntö. Saman pyynnön saamme tänä päivänä niin yksilöinä kuin yhdessä seurakuntana tuoda Jumalamme eteen, oikein janoisina. Herra, anna meille tätä vettä, auta ja johdata meitä, anna Pyhän Henkesi vaikuttaa meissä kaikkea hyvää ja kaunista. Herra, anna meidän syntimme anteeksi ja pelasta meidät iankaikkiseen elämään. Amen.

Kuva: Susanna Mattila

Sari Järä
Kappalainen
Lammin seurakunta