ANU JUURI: Sata täynnä!
Uskomatonta, 100 lintua tuli täyteen jo nyt! Pääsin tavoitteeseeni paljon nopeammin kuin olisin ikinä uskonut. Toki se vaati useita pitkiä päiviä eri lintutorneilla ja jonkin verran ajamista tiettyjen lajien takia.
Eräänä päivänä piti ajaa Hattelmalan järvelle kuvaamaan härkälintua.
Toisena päivänä päädyin Lammin vedenpuhdistamolle, joka olikin kerrassaan upea paikka. Sieltä sain kerralla monta lajia, mm. lapasorsan, liejukanan, kanadanhanhen ja keltavästäräkin.
Vihavuodella kävin katselemassa isokoskeloa poikasineen. Tuohon sataan lintuun mahtuu muutama sellainen lintu, jota en ole ikinä ennen nähnyt ja tietenkin niitä jokapäiväisiä tuttuja. On vaikea laittaa niitä mitenkään arvo- tai tärkeysjärjestykseen.
Huomasin kuitenkin sellaisen seikan, että ensin haen ja odottelen jotain lajia monta päivää. Kun saan sen lopulta kuvattua, onkin se seuraavina päivinä varsinainen linssilude. Intoni ei lopahtanut tavoitteen täytyttyä vaan siirsin tavoitetta eteenpäin.
Nyt yritän päästä ensin 125 lintuun ja ehkä vuositasolla voisi tavoitella 150 lintua. Minulla on yhä merenrannat ja Lappi käymättä, joten paljon mahdollisia lajeja vielä puuttuu listasta.
Lopuksi vielä varoituksen sana, tämä on ehdottomasti koukuttava harrastus.
Teksti ja kuvat: Anu Juuri
Kirjoittaja on ryttyläläinen luokanopettaja, joka opiskelee luontokuvausta Kälviällä. Hänen kuvausretkensä suuntautuvat usein Ydin-Hämeeseen.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.