ANU JUURI: Sata lintua -haaste
BirdLife Suomi haastoi Suomen juhlavuoden kunniaksi suomalaiset bongaamaan 100 lintulajia. Sille perustettiin Facebookiin oma ryhmäkin. Nyt jo yli 100 suomalaista on tuohon tavoitteeseen päässyt. Eivätkä kaikki muuttolinnut ole vielä edes tulleet.
Päätin vastata haasteeseen omalla tavallani, eli kuvaan sen 100 lintua. Enkä edes kelpuuta ihan huonoja kuvia. Tällä hetkellä minulla on 54 lintua, jotka olen kaikki kuvannut joko Hausjärvellä tai sen naapurikunnissa (Hämeenlinna, Janakkala, Riihimäki ja Hyvinkää).
Useamman olen tietenkin bongannut, mutta kunnon kuvia en ole niistä saanut eikä ne siksi ole luvussa mukana. Niille paikoille palaan yhä uudestaan, kunnes toivottu kuva on saatu.
Kesällä on suunnitelmissa mennä muutamaksi päiväksi merenrantaan kuvaamaan merilintuja. Ja ehkä myös tarvitsen jonkun pohjoisen matkan, jotta pääsen tavoitteeseeni.
Tämä on varsin koukuttava haaste ja iloitsen erityisesti siitä, että samalla opin tunnistamaan itselleni outoja lintulajeja. Nykyisin kameralaukkuuni on sujahtanut mukaan lintukirja tiukkoja paikkoja varten.
Yritän myös opetella tunnistamaan lintujen ääniä. Se on vielä vaikeampaa, mutta auttaa uusien bongausten saamisessa. Toivoisin, että moni muukin ottaisi osaa haasteeseen.
Vielä ei ole yhtään liian myöhäistä. Ja ainahan voi haastetta sen verran helpottaa, että bongaa eri lintulajeja oman ikänsä verran…
Valokuvat ja teksti: Anu Juuri
Valokuvaaja on ryttyläläinen luokanopettaja, joka kuvaa harrastuksekseen luontoa ja opiskelee valokuvaajan perustutkintoa Kälviällä. Hänen kuvasretkensä suuntautuvat usein Ydin-Hämeeseen.
Anun Linnut 100 -haastekuvia löydät täältä >>>
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.