Torstai 13.12.2018
Nimipäivät: Seija
Lammi
Melkein pilvistä
-2°C
Tuuli: 2 m/s P
 

Monipuolisia palveluja ikääntyville

Linnan Klinikalla on tänä vuonna panostettu erityisesti ikääntyvien hoitoon. Geriatriaan erikoistuva Arvo Haapanen on aloittanut iltavastaanotot viime kesänä ja sairaanhoitaja Satu Saarinen syyskuun alussa. Saarinen toimii muistihoitajana Arvo Haapasen työparina, mutta ottaa vastaan myös muita asiakkaita päivystävänä sairaanhoitajana.

– Päivystävän sairaanhoitajan vastaanotto on uusi asia Linnan Klinikalla. Aikaisemmin sairaanhoitajan palveluja tarvitsevat ovat olleet työterveyshuollon asiakkaita, mutta nyt sairaanhoitajan vastaanotolle pääsevät kaikki muutkin. Päivystävä sairaanhoitaja täydentää meidän osaamistamme, kertoo vastaava hoitaja Päivi Nurmela.

Päivystävä sairaanhoitaja paitsi helpottaa työterveyshoitajien päivystyspainetta, myös Linnan sairaalalle on hyötyä Saarisen haavanhoito-osaamisesta. Nurmelan mukaan työn organisointi helpottuu, kun on päivystävä sairaanhoitaja talossa.

Satu Saarisen vastaanotolle voivat hakeutua myös diabetes-asiakkaat tai esimerkiksi säännöllistä injektiohoitoa tarvitsevat asiakkaat. Nyt esimerkiksi myös kipsaukset onnistuvat Linnan Klinikalla virka-aikaan joka arkipäivä.

– Aina asiakkaiden vaiva tai asia ei vaadi lääkärin tapaamista, Satu Saarinen kertoo.

Linnan Klinikan Tuulosen toimipisteessä on myös mahdollisuus käydä sairaanhoitajan vastaanotolla. Valinnanvapauden piirissä oleville ja Linnan Klinikan Tuulosen toimipisteen valinneille terveyskeskuksen hinnaston mukaisin hinnoin ja muille asiakkaille Linnan Klinikan hinnaston mukaisesti.

Satu Saarisen ja Päivi Nurmelan hoidettavaksi pääsee Linnan Klinikalla. Kuva: Susanna Mattila

Satu Saarisen ja Päivi Nurmelan hoidettavaksi pääsee Linnan Klinikalla. Kuva: Susanna Mattila

Muistitestiin voi hakeutua, jos omassa arjessa alkaa tuntua siltä, että olisi hyvä tarkistuttaa oma muisti. Muistihoitajaa voi tulla tapaamaan ilman lähetettä, mutta myös lääkäri voi ohjata potilaan muistihoitajan puheille.

Tänä syksynä Linnan Klinikalla on myös aloitettu kaihileikkaukset. Lääkäri Nina Laitamäellä on vastaanotto kolmessa eri optikkoliikkeessä Hämeenlinnan seudulla. Laitamäki arvioi näöntutkimuksen yhteydessä, minkä asteinen kaihi on kyseessä ja onko leikkaushoito tarpeellinen.

– Yleensä asiakas huomaa näkökyvyn samentuneen, minkä vuoksi hakeudutaan silmälääkärille. Kaihi voidaan huomata myös normaalin näöntarkastuksen yhteydessä. Leikkauksia on jo tehty Linnan sairaalassa ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, Päivi Nurmela kertoo.

Kaihileikkaukset tehdään päiväkirurgisina toimenpiteinä, paikallispuudutuksessa. Leikkauksesta kotiudutaan samana päivänä. Kerralla voidaan leikata vaikkapa molemmat silmät, mutta paljousalennusta ei tässä kohtaa saa.

– Steriliteetin vuoksi toisen silmän leikkaaminen on käytännössä kokonaan uusi leikkaus, jolloin hinta on kummallekin silmälle se sama, 1590 euroa ennen kela-korvauksen vähentämistä, Nurmela kertoo.

 

Susanna Mattila
Lammille.fi

 

2 kommenttia

  1. Jukka:

    Pienenä sivuhuomautuksena tähän kerrotaan että myös Tuulosen toimipisteessä on sairaanhoitajan palvelut saatavilla lähes päivittäin. Haavahoidot, injektiot rokotukset jne.
    Valinnanvapausasiakkaille tk maksujen hinnalla ja muille selvällä rahalla.Hyvvää syksyä teille kaikille tasapuolisesti 😎😎

     
  2. Susanna Mattila
    Susanna Mattila:

    Kiitos tiedosta, lisätty juttuun myös.

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.