Maanantai 15.10.2018
Nimipäivät: Helvi, Heta
Lammi
Selkeää
16°C
Tuuli: 3 m/s P
 

Viikonloppuna ei ole tapahtumista pulaa

Kesäviikonloput ovat täynnä tapahtumia, musiikkia ja tilaisuuksia kokoontua yhteen. Tahti ei hiljene kesän edetessä, vaan tulevana viikonloppuna on tulossa monta mukavaa isompaa ja pienempää tapahtumaa. Tästä valitsemaan, mihin haluat osallistua – vai ehditkö kiertää kaikki?

Hämeenlinnassa koko viikonvaihde on omistettu lasten taidefestivaalille, kun tänään torstaina alkaa Hippalot. Teemana heiluvat tänä vuonna hurjat ja hauskat monsterit. Nämä tyypit johdattavat kävijät monenlaisiin seikkailuihin musiikin, teatterin, nukketeatterin, sirkuksen, kirjallisuuden, näyttelyiden, leffojen ja työpajojen maailmassa.

Ydin-Hämeessä elokuun ensimmäinen viikonvaihde on myös tapahtumia täynnä. Huomenna perjantaina avautuu Tuuloksessa, Oksalan navetassa taidenäyttely Taiteen tiellä. Esillä on maalauksia, käsitöitä ja luvassa on myös askartelupaja. Taiteesta nautiskelun lomassa voi nauttia myös kahvion antimista. Oksalan navettaan on ilmainen sisäänpääsy ja näyttelyn järjestää Krista Wegelius. Näyttely on avoinna perjantaista sunnuntaihin klo 11–18.

Hauholla, Tuittulan kylässä kokoonnutaan huomenna perjantaina luonnon helmaan laulamaan oikean bändin säestyksellä. Järjestäjä Tuittulan kyläyhdistys pyyttää ottamaan mukaan oman tuolin. Perille pääsee seuraamalla opastekylttejä Tuittulantieltä. Tapahtuma on maksuton, mutta voit halutessasi maksaa kannatusmaksun. Kyläyhdistys järjestää paikalle myös buffettin ja ankkakisan. Tapahtuma alkaa klo 18.

Lauantaina aamu alkaa Hauhotalon Maalaistorilla klo 9. Myynnissä on kesän satoa, kotien tuotteita ja käsitöitä. Maalaistori avataan vielä kahtena lauantaina elokuussa eli 11. ja 18.8.

Kataloisten kyläyhdistyksen perinteiset kesäiltamat kutsuvat lauantaina Kataloisten kylätalolle pelaamaan perinteisiä kenttäpelejä ja katsomaan näytelmää Rovaniemen markkinoilla. Illan aikana pidetään myös arpajaiset ja runsas buffetti on pullollaan kotitekoisa leivonnaisia. Suolaisen nälkään myydän makkaraa ja loppuillasta tanssiorkesteri Osa-aikaiset tanssittaa. Iltamat alkavat kello 18.

Lauantai-iltana tanssitaan myös Hauholla. Hauhontaustan Kivituvan parvella on luvassa tanssai karaoken tahtiin. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Hauhontaustan Kyläyhdistyksen buffetti palvelee. Tanssit alkavat kello 19.30.

Viime vuonna Kataloisten iltamissa oltiin Rosvo-Roopen maisemissa. Ensi lauantaina loikataan Rovaniemen markkinoille. Kuva: Susanna Mattila

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.