Keskiviikko 14.11.2018
Nimipäivät: Iiris
Lammi
Melkein pilvistä
7°C
Tuuli: 1 m/s P
 

Lammi-viikon Taiteiden ilta alkoi jo

Lammin keskustan yritykset viettävät tänään Taiteiden illan pimeän kaupan iltaa ja monet liikkeistä ovat avoinna aina klo 20 saakka. Lammin R-kioskilla myytiin jo päivällä hodareita ulkona katoksessa. Kopin ja Lammin Säästökarien edessä alkaa neljältä torimyynti.

Outi Savolainen ja Kalle Laine palvelivat jo iltapäivällä asiakkaita R-kioskin ulkomyyntipisteellä. Tarjolla on muun muassa herkullisia hodareita. Kuva: Susanna Mattila

Torilla pääsee esimerkiksi herkuttelemaan, sillä ruokavaunu Köyhä ritari kurvaa paikalle herkkuineen. Luvassa on myös muuta ohjelmaa Lammi-viikon Taiteiden illassa. Hakkalan koulun oppilaat ovat valmistaneet esityksiä, joita he esittävät pitkin iltaa eri puolella toria. Sateen sattuessa esitykset siirtyvät Peltolehtoon.

Kirkossa alkaa kirkkokonsertti Tenorissimo kello 18 ja pian Mauno Kuusiston musiikin tunnelmista on mahdollista siirtyä rockin räimeeseen. Vintage OD aloittaa keikan torilla heti kun konserttiyleisö malttaa lähteä kirkosta ulos.

Peltolehdossa alkaa Lammin Kotiseutulehden kuvamaililla tasan kello 16, jolloin ensimmäinen kuvaustehtävä paljastetaan. Tehtäviä on yhteensä kahdeksan ja niiden palautus tapahtuu viimeistään kello 19.

Lammi-viikon Taiteiden illan ohjelmasta tarkemmin Lammi-viikon Facebook-tapahtumassa ja Lammille.fi tapahtumakalenterissa.

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.