Torstai 17.01.2019
Nimipäivät: Toni, Anton, Antto, Anttoni
Lammi
Pilvistä
-9°C
Tuuli: 3 m/s P
 

Joulumyyjäiset toivat joulumielen kaikille

Lammin joulumyyjäisistä olisi halutessaan voinut ostaa koko joulun tarjottavat ja lahjatkin. Joululaatikot, leivonnaiset, kakut, havupallot ja -kranssit vaihtoivat sujuvasti päivän aikana omistajaa. Pehmeisiin paketteihin oli tarjolla monennäköisiä neuleita ja koviin paketteihin esimerkiksi lammilaista hunajaa. Turvantalon sali oli lähestulkoon täynnä myyjiä ja yksi piparkakkutalojen ja kakkujen myyjä oli valloittanut alakerran eteisen.

Pehmoisiin paketteihin sisältöjä oli tarjolla niin suurille kuin pienillekin lahjansaajille. Kuva: Susanna Mattila

Lammin Seudun Reumayhdistyksen Maija Salmén oli tyytyväinen myyjämäärään, vaikka muutama olisikin vielä mahtunut salin puolelle. Yhdistyksen vastuulla oli puurokahvilan tarjoamiset, joita riittikin laidasta laitaan. Joulupuuro oli keitetty Huostilan lehmien maitoon ja maistui herkulliselta.

”Leivoin illalla joulutorttuja ja pullaa yli puolen yön ja aamulla piti nousta jo puoli viideltä puuronkeittoon. Puurosta tulee aina sen parempaa, mitä pidempään keittää,” Salmén kertoi.

Arvat ja arpajaispalkinnot tekivät kauppansa. Kuva: Susanna Mattila

Lammin Kotiseutulehdet tekivät ravintolasalin nurkassa hyvin kauppansa. Myymässä olivat Matti Siivonen ja Ulla Kartano, jotka tarjosivat lehden ostaneille kaupan päällisiksi vuonna 2005 valmistuneen Lammi-kirjan. Kirjan tekijäkaksikko oli päättänyt laittaa jakoon omat tekijänkappaleensa joulusiivouksen tieltä. Kirja kelpasi kaikille lehdne ostaneille, ja lisää saatiin Lammi-Seuran varastosta.

Lammin reumayhdistyksen puuhanaiset olivat heränneet aamulla viideltä keittämään joulupuuroa. Ja hyväähän se oli kuin mikä! Kuva: Susanna Mattila

Turvantalolla pidetyt Joulumyyjäiset vetivät hyvin ostavaa yleisöä. Suosiosta kertoo hyvin se, että vielä vähän ennen kahta Turvantalon parkkipaikka oli vielä täynnä autoja ja sisällä tehtiin kauppaa kiivaasti.

Arvonnassa seuraavien myyjäisten järjestämisvuoro lankesi Lammin eläkkeensaajat ry:lle. Puheenjohtaja Riitta Borenius arveli Turvantalolla tavataan taas ensi vuoden joulukuussa myyjäisten merkeissä.

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.